Skip to main content

Sami Okkonen on tehnyt HIFK:n kanssa sopimuksen ja palaa Tähtirintoihin päävalmentajan ominaisuudessa. Okkosen sopimus on kaksivuotinen. Viime kaudella hän toimi Joensuun JIPPO:n päävalmentajana ja sitä ennen FC Vaajakosken päävalmentajana sekä valmennuspäällikkönä. Pelaajaurallaan Sami edusti HIFK:ta kolmella eri sarjatasolla yhteensä seitsemän kauden ajan.

– Tuntemukset tällä hetkellä ovat monenkirjavat. Ennen kaikkea olo on onnellinen siitä, että pesti HIFK:ssa varmistui. Olen innostunut, että pääsemme nyt rakentamaan ensi kautta ja sitä myötä uutta alkua IFK:ssa. On ilo palata kotiin. Ratkaisu jättää Joensuu taakseen vain vuoden jälkeen oli äärimmäisen vaikea ja monella tapaa kivuliaskin, joskin omalta kannaltani ainoa oikea sellainen, Okkonen kuvailee.

SUMUssa ja Puotinkylän Valtissa ensikosketukset jalkapalloon ottanut Okkonen pelasi koko uransa stadilaisissa seuroissa. Seitsemän kauden aikana HIFK:ssa hän viimeisteli 139 virallisessa ottelussa 60 maalia, ollen neljällä kaudella edustusjoukkueen paras maalintekijä. Maaleista viimeisin syntyi 4.10.2014, jolloin miehen tekemä 4-2 maali FC Jazzia vastaan varmisti lopullisen nousun Veikkausliigaan ja HIFK:n paluun Suomen korkeimmalle sarjatasolle. Veikkausliigaa Okkonen ei päässyt kuitenkaan koskaan kokemaan pelaajana, sillä ammattilaispelaajaura päättyi loukkaantumisten vuoksi seuraavana keväänä.

Peliuran jälkeen paljasjalkaisen stadilaisen tie vei Jyväskylän yliopistoon, josta hän valmistui 2019 liikuntatieteiden kandidaatiksi pääaineenaan valmennus- ja testausoppi. Maisterivaihe on tällä hetkellä loppusuoralla. Menneellä kaudella 35-vuotias Okkonen suoritti myös UEFA A -valmennuslisenssin, joka on virallisesti valmis ensi viikolla.

Okkonen kuvailee tulevaisuuden HIFK:ta ja sen kulmakiviä:
– Ensi kaudella Helsingin IFK tulee olemaan taisteleva, juoksuvoimainen, periksiantamaton kollektiivi, viihdyttävä joukkue, johon kannattajien on ilo kiinnittyä ja samaistua. Lähtökohdiltaan joudumme tulemaan hieman takamatkalta ison jälleenrakentamisprosessin takia, mutta kauden alkaessa joukkue on varmasti myös tuloksellisesti iskukykyinen. Sitoutuminen, työn teko, suunnitelmallisuus ja analyyttisyys tulevat olemaan asioita, jotka toimivat perusarkemme kulmakivinä.

– Haluan vielä lopuksi kiittää Joensuun JIPPOa siitä, että he omalta osaltaan ymmärsivät minun lähtökohtani niin oman HIFK-historiani kuin perheemme tilanteen tulla lähemmäs tukiverkkoa ja ystäviä. JIPPO upea seura, missä valmentajalle annetaan loistava mahdollisuus työskennellä hyvissä olosuhteissa ympäri vuoden. Kiitos siitä mahdollisuudesta, Sami päättää.

Urheilujohtaja Teemu Kankkunen on todella tyytyväinen uudesta valmentajanimityksestä ja uskoo Okkosen olevan erinomainen keulakuva HIFK:n uudelle tulemiselle.

-HIFK:lla on nyt uusi päävalmentaja, jolla on nälkää, kunnianhimoa ja halua kehittyä itse, sekä kehittää pelaajia. Sami Okkonen on pitkän linjan IFK:lainen, joka tietää tämän seuran arvomaailman, toimintaympäristön ja sen, mitä on kantaa tähtipaitaa yllä. Kilpailuhenkisyys ja periksiantamattomuus olivat Samin vahvuuksia jo pelaajana. Siihen kun vielä lisätään valmentajauralla mukaan tullut analyyttisyys, suunnitelmallisuus, sekä jalkapallon evoluution ymmärrys, on meillä HIFK:n uudelle tulemiselle erinomainen keulakuva, Kankkunen kommentoi.

En gång IFK, alltid IFK.
Tervetuloa kotiin, Sami Okkonen