Skip to main content

Uutisen kuva, Veikkausliigan ottelu 8.10.2022 HIFK-IFK Mariehamn ©Niklas Günsberg

Sakari ’Sakke’ Mattila, 33, lopettaa ammattilaispelaajauransa. Viimeiset kolme kautta HIFK:ta edustanut Mattila toimi myös yhtenä joukkueen kapteeneista. Lauantaina HIFK – IFK Mariehamn pelatussa ottelussa Mattilan saama varoitus johti korttitilin täyttymiseen, jonka vuoksi hän on sivussa kauden viimeisestä ottelusta FC Lahtea vastaan.

Keskikentän sekä puolustuksen johtohahmo poistuu näin ollen estradilta ja kapteeni on viimeiset ottelunsa ammattilaisena pelannut. HIFK haluaa kiittää Mattilaa yhteisestä ajasta ja onnittelee upeasta pelaajaurasta. Kiitos kapteeni, kiitos Sakke!

 

Mattila aloitti ammattilaisuransa HJK:ssa, jonka kasvatti hän on. HJK:sta matka jatkui heti kauden 2008 jälkeen ulkomaille. Pitkän ulkomaanuran aikana Mattila edusti italialaista Udinesea kolmen kauden ajan, josta hän oli lainalla myös Ascolissa Italiassa sekä sveitsiläisessä AC Bellinzonassa. Italian ja Sveitsin kokemusten jälkeen Mattila palasin takaisin Suomeen kasvattiseuraansa. HJK:sta matka jatkui kaudelle 2013-2014 Norjaan Aalesundiin, josta hän pääsi Englantiin, kun Fulham hankki Mattilan riveihinsä. Kokemus Englannissa toi vielä kaksi seuraa mukanaan ulkomailla: ennen toista paluutaan Suomeen, Mattila edusti vielä Sönderjyskea Tanskassa sekä Fredrikstadia Norjassa. Tämä jäi myös viimeiseksi seuraksi ulkomailla, kunnes paluu tapahtui kaudelle 2020 ja Mattila puki päällensä HIFK:n paidan. Lisäksi Sakari Mattila pelasi 16 ottelua Suomen maajoukkueessa.

Uraan mahtuu upeita tilastoja: 109 ottelua Veikkausliigassa, 37 ottelua kovassa Norjan Eliteserienissä, 11 ottelua Serie B:ssä ja 6 ottelua Englannin Championshipissa – sekä 16 ottelua Huuhkajissa. Yhteensä Mattila pelasi urallaan seurajoukkuetasolla 276 ammattilaisottelua, joissa syntyi 29 maalia. Näistä HIFK:n paidassa Mattila pelasi 69 ottelua ja teki 6 maalia. Upea ura on nyt ohi, johon mahtuu suomalaisessa mittakaavassa todella paljon. Missä ikinä Sakke pelasikaan, antoi hän joukkueelleen aina kaikkensa ja oli ennen kaikkea joukkuepelaaja. Johtaja – niin kentällä kuin sen ulkopuolella.

 

Sakari Mattila kommentoi uraansa:

Tässä tämä oli! Pelasin lauantaina viimeisen otteluni ammattilaisena. Olen aina miettinyt, miten kestän tämän päivän, mutta koen, että olen nyt saavuttanut pisteen, jossa minulla ei ole enempää annettavaa. Tämä matka vei minut viiteen eri maahan, tarjosi mahdollisuuden pelata upeiden pelaajien rinnalla ja ennen kaikkea opetti minulle tärkeitä arvoja elämässä. Monet unelmat kävivät toteen, mutta sai minut myös kohtaamaan pahimpia painajaisiani. Joka tapauksessa, kun katson taaksepäin 12 vuotta kestänyttä uraani, tunnen lämpöä sydämessäni. Haluan kiittää kaikkia, jotka ovat auttaneet minua tällä matkalla!

 

Lisäksi Mattila haluaa kiittää HIFK:ta ja seuran kannattajia:

Lauantaina oli tunteikas hetki. Haluan kiittää kaikkia HIFK:n faneja ja Stadin Kingejä siitä, kuinka minut toivotettiin tervetulleeksi seuraan. Koimme yhdessä mahtavia hetkiä kolmen vuoden ajan. Mukana oli myös hyvin huonoja hetkiä, joissa yhteisöllisyys mitataan. On ollut hienoa nähdä, kuinka fanit seisovat joukkueen takana aidosti niidenkin aikana

 

Kiitos Sakke kaikesta, HIFK kiittää yhteisestä ajasta sekä toivottaa onnea ja menestystä tulevaisuuteen, mitä ikinä se tuokaan tullessaan. Kapteeni on poistunut näyttämöltä.