Skip to main content

Haastajasarja lähestyy nurkan takana. Kautta on nyt pelattuna 21 ottelua. Vielä yksi on jäljellä ennen loppusarjoja. HIFK:n kohdalla tämä tarkoittaa kotiottelua Oulua vastaan. On selvää, että HIFK lähtee haastajasarjaan sarjan viimeiseltä sijalta, mutta mahdollisuudet kammeta sija ylöspäin ei ole mennyt. Eroa lähimpänä olevaan FC Lahteen on nyt 9 pistettä ja jaossa kaikkinensa on 18 pistettä. Yksi jäljellä olevista otteluista on juurikin FC Lahtea vastaan. Tilanne vaikuttaa heikolta, mutta kirvestä ei todellakaan ole heitetty joukkueen sisällä kaivoon.

Jos haluaa olla kyyninen, kuten media, ei HIFK:lle juurikaan ole enää mahdollisuuksia annettu, mitä tulee sarjapaikan säilyttämisen suhteen. Tärkeintä on kuitenkin se, ettei joukkue itse ole luovuttanut, päinvastoin. Viimeaikaiset otteet ovat osoittaneet juuri sitä taistelutahtoa, jota putoamiskamppailussa olevalta joukkueelta vaaditaankin. Isossa kuvassa tulokset puhuvat usein puolestaan, mutta niiden taakse on katsottava, jotta ymmärtää joukkueen taistelun. Turhan usein yleisö sekä media katsovat juuri tuloksia ja rehellisesti ne eivät mairittele. Silti seura ja joukkue tiedostavat ja tunnustavat, että taistelutahdosta ja piristyneistä otteista iso osa menee seuran yhteisön ja fanien piikkiin! Ilman kannattajia, ei seuraakaan olisi. Te olette se tekijä, joka motivoi yrittämään loppuun asti. Joukkue haluaakin kauden lopussa palkita sen rajattoman tuen, jota se on saanut läpi kauden. Fanit ovat voimavara ja kotiottelut käyvät kaudella vähiin. Runkosarja päättyy, mutta ottelut jatkuvat.

Joukkue tarvitsee edelleen kaiken tuen, jonka se yhteisöstään saa. Konkreettisin tapa tukea seuraa, on tulla katsomoon loppukauden otteluihin. Vahva ja äänekäs tuki on se, mitä juuri nyt tarvitaan. Tulemalla loppukauden otteluihin – jo nyt on selvää, että edessä on kolme kotiottelua – tuetaan samalla myös ensi kauden joukkuetta. Jokainen ostettu lippu menee niin loppukauden tukemiseen kuin ensi kaudenkin joukkueen rakentamiseen. Jos haluaa konkreettisesti olla mukana myös ensi kauden joukkueen luonnissa, on siihen mahdollisuus. Osta lippu ja tule paikalle otteluun! Nyt, jos koskaan tarvitsemme teitä kaikkia, 12. pelaaja!

Seura ei tarpeeksi usein ilmaise kiitostaan teille jokaiselle, jotka olette läpi historian ja tämän kauden joukkuetta tukenut. Joukkue saa jatkuvasti lisävoimaa faneistansa ja vaikeilla hetkillä fanien tuoma merkitys on valtava. Sillä tuella, joukkueen omasta tahdosta ja piristyneistä otteista saadaan resepti, jolla Lahti voidaan vielä saavuttaa. Harras toive onkin, että jaksatte vielä kaikki tukea kauden viimeisetkin ottelut, sen merkitystä ei tosiaan voi korostaa. Oulu-ottelu sunnuntaina on seuraava tilaisuus nähdä HIFK pelaavan. Joukkue janoaa enemmän kuin mitään, että se voisi palkita mahdollisimman suuren yleisön voitolla sunnuntaina, koska sen koko yhteisö on ansainnut. Kuvitelkaa tilanne: pimenevä sunnuntai-ilta Boltilla, monituhatpäinen yleisö, kotivoitto ja siitä seuraavat juhlat ottelun jälkeen. Kaikki muistavat ne hetket, jolloin vilpitön ilo ja onnellisuus ovat paistaneet siitä, kun voittoa ollaan yhdessä juhlittu. Tämä on se, jota joukkue haluaa teille tarjota. Siksi kutsumme ihan jokaikisen HIFK-henkisen tulemaan sunnuntaina Boltille siivittämään joukkue hyvään lentoon ennen elintärkeää loppusarjaa. Unelma elää, mahdollisuuksia on loppuun asti ja jokaisen tuki on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Ilman teitä ottelusta puuttuu paljon, ilman teitä peli ei ole samaa. Jokainen kannattaja on tärkeä, halu tarjota palkinto kaikille on valtava. Tehdään sunnuntaista ikimuistoinen.

Liput runkosarjan päätökseen saat Lippu.fi -palvelusta. AC Oulu-ottelu pelataan sunnuntaina 11.9. klo 16 alkaen. Täytetään Bolt yhdessä, pukeudutaan punaiseen ja tehdään sunnuntaista koko kauden korvaava tapahtuma, jolla loppukausi saadaan lopullisesti uuteen lentoon. Yhdessä me teemme tästä mahdollista!