Uutisen kuva ©Marko Tuominiemi photography
HIFK juhlistaa 125v-syntymäpäiviään huomenna 15.8, kun SJK saapuu vierailulle Bolt Arenalle. Ottelu on jo ennakkoon todella tärkeä, kun jälleen pelataan todella isoista pisteistä. Myös ottelutapahtuma itsessään on erityinen, kun ennen ottelua seura järjestää Pre Game -tapahtuman Nordiksen edessä. Klo 17:45 on legendojen esiintyminen yleisölle ja puoliajalla kentällä nähdään HIFK:n juniorijoukkueiden esittely ja kulkue. Suuri juhlapäivä seuralle toivottavasti muodostuu myös juhlaksi itse edustusjoukkueelle.
Edellisellä kierroksella Lahdessa ehkä ehjimmän esityksen puolustuksellisesti Lahtea vastaan esittänyt HIFK pääsee nyt jatkamaan sarjapaikan metsästystään, kun SJK saapuu Helsinkiin vierailulle. Sarjataulukon seitsemäntenä ja siten tiukasti yläloppusarjaan pääsystä kamppaileva Kerho ei tule olemaan helppo kohdattava.
Edelliset viisi ottelua ovat päättyneet kahdesti tasan, kerran HIFK:n ja kahdesti SJK:n voittoon. Edellinen kohtaaminen oli Veikkausliigan avauskierroksella Seinäjoella, jossa SJK nousi viimeisen viiden minuutin aikana voittoon hyvin erilaista HIFK:ta vastaan.
Viimeisin lisäys HIFK:n kokoonpanoon on 29-vuotias norjalainen Ståle Saethre, jonka odotetaan tekevän ensiesiintymisensä Rödan paidassa. Lisäksi Sakari Mattila palaa kokoonpanoon pelikieltonsa jälkeen. Uusi nimi pelikiellossa on Savio Roberto, joka otti punaisen Lahdessa. Näin ollen hyökkäysduo joutuu jälleen muutoksen alle, kun kaksi edellistä ottelua aloittanut kaksikko Savio – Michael Bakare hajoaa.
Mosawer Ahadi siirtyi viikolla EIF:iin, mutta vaihtoehtoja hyökkäykseen edelleen löytyy. Iso murheenkryyni on ollut maalinteko tällä kaudella. Paikkoja ollaan saatu luotua tarpeeksi. Etenkin viime otteluissa Roman Eremenko ja Guillermo Sotelo ovat saaneet lisää luovuutta HIFK:n hyökkäyspeliin. Nyt seuraava askel on saada apina pois selästä ja maalitili kunnolla auki.
SJK:ta eivät paina enää eurokiireet, kun lähtö Konferenssiliigassa tuli Lilleströmia vastaan toissa kierroksella. Liigassa joukkue on esiintynyt hyvin vaihtelevasti. Maaleja joukkue osaa tehdä, etenkin Tuomas Kaikua ja Jake Jervis luovat uhkaa jatkuvasti. Joukkue on kärsinyt kuitenkin liikaa pistemenetyksiä, jotka ovat johtuneet liian helposti päästetyistä maaleista. Kummankaan puolustus ei siis ole tällä kaudella ollut lähelläkään parasta tasoaan.
Ottelu on iso molemmille, kun runkosarja lähestyy loppua. HIFK:n on jatkuvasti otettava kiinni eroa Lahteen, joka on tällä hetkellä 6 pistettä (Lahti ei pelaa tällä kierroksella). SJK:n taistellessa paikasta yläloppusarjaan, ei yhtäkään turhaa pistemenetystä joukkue enää kaipaisi. HIFK:ta seuratessa Lahti-ottelusta eteenpäin, on joukkueen moraalissa nähnyt selkeän muutoksen, kun Lahdessa saatiin kauden ehjin esitys ja vielä alivoimalla. Usko palautui joukkueeseen ja unelma sarjapaikan säilymisestä konkretisoitui.
HIFK:lla on kaikesta huolimatta, niin kentällä kuin kentän ulkopuolella tapahtuneesta, huomenna juhlapäivä. HIFK 125v, tärkeä sarjaottelu, Bolt Arena ja kesäilta. Huomenna joukkueella mahdollista tehdä juhlasta vieläkin upeampi. Sen mahdollistaisi kauden ensimmäinen kotivoitto.
HIFK – SJK, HIFK 125v-juhlaottelu, MA 15.8. klo 18 Bolt Arenalla. Pre Game -tapahtuman Nordiksen edessä jo klo 16 alkaen. Lisätietoja tapahtumasta kotisivuilla! Liput itse otteluun saat tutusti osoitteesta https://www.lippu.fi/artist/hifkfotboll/. Ottelua voi seurata myös Ruudusta. Lähetys alkaa 10 min aikaisemmin.