Skip to main content

HIFK:n valmentaja Mixu Paatelainen tulee cup-kaupungista. Haka oli
etenkin alkuvuosina Suomen Cupin suuri hallitsija ja oli nimenomaan se
joukkue, joka kukisti HIFK:n toistaiseksi seurahistorian ainoassa
finaalissa 1959.

Vielä tuolloin Paatelainen ei luonnollisesti ollut mukana, mutta vuonna 1985 hän pääsi juhlimaan Suomen Cupin voittoa Hakan
paidassa. Nuori hyökkääjälupaus teki yhden maalin ottelussa HJK:ta vastaan 2-2 päättyneessä ottelussa. Tämän jälkeen ikimuistoisessa rangaistuspotkukilpailussa Mixu onnistui myös. Hakan riveistä kaksi
pelaajaa teki maalin rankkarikisassa, maalivahti Olli Huttunen ja Paatelainen. HJK:n pelaajista vain yksi onnistui, joten pokaali matkasi Valkeakoskelle. Tämän jälkeen Mixu Paatelainen aloitti loistavan uransa ulkomaan kentillä.

Keskiviikkona Mixulla on mahdollisuus palata mestaruuden näyttämölle.
Voittamalla FC Interin keskiviikon välierässä, matka vie Olympiastadionille – eli sinne, missä Suomen Cupin voitto pitääkin
ratkaista. Tähän on toki vielä matkaa, mutta keskiviikon ottelu on yksi HIFK:n seurahistorian tärkeimmistä. Paatelainen tiedostaa huomisen vastustajan tason.

–     Inter on todella vaikea vastustaja ja lähdemme otteluun altavastaajana.

Kausikortit eivät ole keskiviikkona kello 18.00 alkavassa ottelussa voimassa, joten toivon mukaan todella runsaslukuisen kannattajakunnan täytyy käydä ostamassa lippu, jotta pääsee paikan päälle todistamaan suurten mahdollisuuksien ottelua. Liput normaalisti osoitteesta https://www.lippu.fi/event/hifk-fotboll-suomen-cup-2022-bolt-arena-15633331/