Skip to main content

HIFK:n taistelu kentällä jatkuu ensi lauantaina, kun vastaan tulee FCHaka. Kahden historiallisesti merkittävän joukkueen kohtaamisessa onpaljon mielenkiintoista seurattavaa: Mixu Paatelainen palaatoimitsijakieltonsa jälkeen johtamaan Rödaa joukkuetta vastaan, jonkariveistä hän lähti aikoinaan ulkomaiden kentille ja tuli kautta aikojenensimmäiseksi suomalaiseksi Valioliigapelaajaksi. Muitakin yhteyksiä on:Mixun entinen maajoukkuekaveri Teemu Tainio valmentaa Hakaa ja HIFK:nriveissä pelaa Teemun poika Maximus. Eero Markkanen on edustanuturallaan Hakaa ja Hakan Eero-Matti Auvinen taas HIFK:ta.Stadi vs Häme osa 1 Ilvestä vastaan päättyi kuumien ja värikkäidenvaiheiden jälkeen Ilveksen 1-0 voittoon. Ottelussa nähtiin paljonvärejä, sillä erotuomariston kortit viuhuivat tiheästi – MixuPaatelaisen mukaan jopa vääriin osoitteisiin. Joka tapauksessa otteluoli todella viihdyttävä ja erinomaisesti kannustanut kotiyleisö toipeliin oman, tutun tunnelman. Väkeä Boltilla oli ilahduttavat reilut4000 ja ennuste myös ensi viikonlopuksi on hyvä. Haka kiinnostaaperinteisesti Helsingissä ja tulevassa ottelussa on valtavan panoksenlisäksi myös muita, positiivisia jännitteitä, kuten edellä mainittiin.HIFK-Haka -ottelu on heinäkuun toinen ja samalla viimeinen kotiottelu.Tämän pelin kautta on loistava mahdollisuus jatkaa HIFK:n tukemistakohti elokuuta ja sen jälkeenkin. Lippukampanja on toiminut hyvin jaHIFK:n ja jalkapallon ystävät yli joukkuerajojen ovat talkoisiinosallistuneet. Pienellä panoksella voi saada isoja aikaan, joten samaahenkeä lisää, katsomoon kunnon kannustus päälle ja kolme tärkeääpistettä Stadiin.

Liput lauantaina pelattavaan perinnematsiin saat tutusti Lippu.fi –palvelusta. Tunnetta ja tunnelmaa tästä ottelusta ei varmasti tule puuttumaan. Jaa tukesi seuralle ja täytetään yhdessä Bolt! HIFK – Haka LA 9.7.2022 klo 17:00 alkaen!