Skip to main content

22.6.2022 Ilves – HIFK 0-1 (0-0), Veikkausliiga, Ratinan Stadion, Tampere

Avauskokoonpanot:

Ilves: Leislahti; Ollila, Katz, Almen, Mäenpää, Arifi, Siira, Vidjeskog, Pennanen, Ngueukam, Meriluoto

HIFK: Beto; Klinkenberg, Nikki, Kanon, Pipe, Macario, Mattila, Malolo, Kujanpää, Tainio, Isaksson

Maalit:

0-1 87´ Ali J.

Epäonnistunut rangaistuspotku:
90+5´ Ollila T.

 Kauden avausvoiton metsästys jatkui HIFK:n osalta Tampereella, jossa kotonaan voittamaton Ilves odotti Rödaa. Kotijoukkue painoi lievästi päälle, mutta puolustus hoiti ruutunsa mainiosti. Jusif Alin lopun maali sekä Beton maagiset jalat takasivat riemukkaan ja henkisesti todella tärkeän voiton HIFK:lle. Näin kauden avausvoitto näki päivänvalonsa.

Ensimmäinen puoliaika alkoi tasaisena. Ilves pyrki pitämään palloa ja tarvittaessa iskemään nopeasti HIFK:ta vastaan. Punaisten puolustus oli kuitenkin alusta asti valmis taisteluun ja laukauksia blokattiin ahkerasti. Muutoinkin VPS-ottelun kaltaisia virheitä ei nähty tänään. Vaikka Ilves onnistuikin näennäisesti luomaan maalipaikkoja, ei Beton maalia juurikaan uhattu ottelun ensimmäisellä jaksolla.

Puolustuksen onnistuessa hyökkäykseltä odotettiin myös onnistumisia. Ensimmäisellä puoliajalla Rödan hyökkääminen oli kuitenkin vaikeaa. Omalla puoliskolla palloa onnistuttiin pitämään, mutta murtautuminen Ilves-puolustukseen oli vaikeaa. Huomionarvoista oli se, että molemmille joukkueille sattui aivan liikaa helppoja pallon menetyksiä, lähinnä harhasyöttöjä.

Ensimmäistä puoliaikaa väritti tasaisuus ja virheiden välttely. Vaikka Ilves painoi päälle, ei HIFK:lla varsinaista hätää juurikaan ollut. Ensimmäinen puoliaika oli vahva osoitus kovaa kotijoukkuetta vastaan siitä, mihin joukkue on kykenevä, kun virheet saadaan minimiin ja oma peli toimii. Tauolle siirryttiin ansaitussa 0-0 tasatilanteessa. HIFK oli hyvin mukana ottelussa.

Toiselle jaksolle tultiin suhteellisen samoissa tunnelmissa kuin ensimmäinen jakso oli päättynyt. Tasaisen tarkkaa pelaamista, jossa kumpikaan joukkue ei sortunut virheisiin. Mitä pidemmälle jakso eteni, sitä paremmin HIFK pääsi mukaan peliin ja alkoi myös itsekin luomaan painetta Ilvekselle. Kotijoukkueesta alkoi paistamaan turhautuminen, kun HIFK:n puolustus ei tuntunut murtuvan mitenkään. Muutamaan otteeseen Ilves pääsi boksiin asti, mutta kuten ensimmäisellä jaksolla, niin nytkin puolustus blokkasi yritykset toisensa jälkeen. Beto ei juurikaan joutunut töihin toisella jaksolla.

Toisen jakson puolessa välissä alkoi tuntumaan siltä, että molemmat oikeastaan tyytyivät tasatulokseen, koska puolustukset molemmissa päissä pelasivat hyvää ottelua. HIFK:n vaihdot kuitenkin osoittivat toista. Paatelainen heitti jakson edetessä kentälle lisää hyökkäysvoimaa ja lopulta satsaus hyökkäykseen toi kaivatun tuloksen. 87. minuutilla vaihdosta kentälle tullut Jusif Ali kyttäsi linjassa Didis Lutumba-Pitahin pystysyöttöä. Ilveksen Tatu Miettunen pyrki katkaisemaan syöttöä, mutta epäonnistui. Ali nappasi pallon itselleen, haastoi ja laukoi pallon lopulta Mikael Almenin jalkojen kautta yli Rasmus Leislahden. Tuuletuksesta paistoi paineiden purkautuminen, kun suurin osa joukkueesta ryntäsi juhlimaan maalia. Vaikka ottelua oli vielä jäljellä, pystyi kaikesta aistimaan, että voitto oli lähellä. HIFK oli vihdoin pystynyt ehjään otteluun ja usko voittoon oli vahva, kunnes…

Ottelun lisäaikaa oli pelattu jo 4 minuuttia, kun HIFK:n taivas synkkeni kertaheitolla pikimustaksi. Jo käsillä ollut voitto vaatisi vielä yhden ihmeteon, kun erotuomari Ville Nevalainen katsoi Jani Bäckmanin pelanneen palloa kädellään sääntöjen vastaisesti. Pallo pisteelle ja Ilvekselle rankkari. Pallon taakse asettui Ollila ja vastaan Beto. Laukaus itsessään oli hieman heppoinen, mutta se ei poista Beton jalkatorjunnan tärkeyttä. Jumalaiset jalat ehtivät pallon tielle ja nyt HIFK:n voittoa ei veisi enää mikään.

Ei vienytkään, vaan Nevalaisen pilli soi vapauttavasti vain 30 sekuntia myöhemmin tuoden HIFK:lle kauden avausvoiton ja mikä parasta – todella ehjän esityksen jälkeen. Edelleen hyökkäyssuuntaan tulisi saada enemmän uhkaa, mutta puolustus oli tänään terästä. Voitto oli koko joukkueen yhteinen suoritus höystettynä muutamalla yksilösuorituksella. Kaiken kaikkiaan henkisesti massiivinen voitto ja HIFK sai vihdoin katki 17 ottelua kestäneen voitottomien ottelun putkensa!

Tästä on enemmän kuin hyvä aloittaa parin viikon tauko ja palata Töölöön 4.7. kun vastaan asettuu jälleen Ilves. Voitto avaa varmasti henkisiä lukkoja ja HIFK sai vihdoin ketsuppipullonsa auki, tästä on mainio jatkaa kohti heinäkuuta.

Liput Ilves-otteluun sekä 9.7. pelattavaan Haka-otteluun löydät osoitteesta: https://www.lippu.fi/artist/hifkfotboll/. Täytetään Bolt yhdessä! Tsemii Röda!