Skip to main content

HIFK aloitti maaottelutauon Honka-ottelun jälkeen. Joukkueesta kuitenkin puolustaja Wilfried Kanonin, 28, tauko menee maajoukkue-edustuksessa. Kanon valittiin mukaan Norsunluurannikon maajoukkueeseen, kun he aloittavat Africa Cup of Nationsin karsinnat kesäkuussa otteluilla Sambiaa sekä Lesothoa vastaan. Lohkossa pelaavat lisäksi myös Komorit. Ottelu Sambiaa vastaan pelataan perjantaina 3.6. klo 22. Kesäkuun toinen ottelu Lesothoa vastaan pelataan torstaina 9.6. niin ikään klo 22 alkaen.

Norsunluurannikko pääsee automaattisesti mukaan kisoihin isäntämaana, mutta pelaa karsintalohkossa muiden mukana. Tämä tarkoittaa sitä, että lohkon paras joukkue Norsunluurannikon lisäksi pääsee mukaan kisoihin.

Kanon on tähän mennessä pelannut Norsunluurannikon maajoukkueessa yhteensä 53 kertaa ja onnistunut maalinteossa kolmesti. Kanon on voittanut Norsunluurannikon kanssa Africa Cup of Nationsin kertaalleen vuonna 2015.

Kanonin matkaa maajoukkueen mukana voi seurata lähiaikoina HIFK:n sosiaalisen median alustoilla. Kanonin tunnelmista ennen karsintojen alkua voi lukea ennen perjantaita, jolloin Norsunluurannikko avaa karsintansa Sambiaa vastaan. Lisäksi Norsunluurannikon otteluista tullaan tiedottamaan ottelupäivinä, etenkin mikäli Kanon otteluissa pelaa.

Paljon onnea Wilfried maajoukkueen mukaan! Good luck Wilfried with the national team call-up!

https://twitter.com/HIFKedustus/status/1531668431111585793?s=20&t=ZUbFkr6dNtBupzm5KZZ4cA