Skip to main content

HIFK ja Keaton Isaksson ovat päässeet sopimukseen.

Viime kauden jälkeen ilman sopimusta jäänyt Isaksson palaa näin ollen joukkueeseen talven jälkeen. HIFK oli miehen ainoa joukkue, joka hänellä oli mielessään, kun puheet paluusta Veikkausliigaan konkretisoituivat.

– Sopimuksen lyöminen lukkoon tuntuu totta kai mukavalta ja innolla odotan jo paluuta Veikkausliigaan HIFK-paidassa. Omat odotukset niin joukkueen, kuin itsenikin osalta ovat korkealla, Isaksson kertoo sopimuksen varmistuttua.

Isaksson kertoo myös, että HIFK:n kanssa oli pitkin talvea keskustelua paluusta, mutta asiat saatiin maaliin viimeisen parin viikon aikana. Siksi sopimuksen varmistuminen tuntuukin erityisen hyvältä.

Omiksi tavoitteikseen Isaksson ilmoittaa murtautumisen avauskokoonpanoon mahdollisimman nopeasti ja sitä kautta luoda tehoja, joilla joukkuetta kykenee auttamaan parhaansa mukaan kauden aikana.

– Talven aikana ollut hieman sairastelua, joka vaikuttanut parhaimpaan kuntoon pääsemiseksi. Nyt, kun sopimus on varma niin työnteko kohti täyttä pelikuntoa ja sitä kautta päästä pelaamaan säännöllisesti ovat tärkeitä tavoitteita. Samalla pystyn auttamaan joukkuetta parhaani mukaan kentällä, Isaksson maalailee ennen kauden kotiavausta.

Yksi isoimmista motivaatioista Isakssonin paluulle oli joukkueen intohimoiset kannattajat, Stadin Kingit, joille Isaksson antaa erityisen kiitoksen.

– On etuoikeus päästä pelaamaan Suomen parhaimpien kannattajien edessä. Kingien luoma tunnelma on sekä koti-, että vierasotteluissa jotain uskomatonta. Asia olisi varmasti jäänyt harmittamaan itseäni, mikäli en saisi vielä kokea ainutlaatuista tunnelmaa, joka etenkin kotipeleissä syntyy.

Urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström kommentoi Isakssonin sopimusta tämän varmistuttua:

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että Keaton jatkaa viime kauden joukkueesta meillä ja tuo monipuolisuutensa johdosta mukanaan uusia mahdollisuuksia valmennukselle. Haluamme, että Keaton tuo pelikentälle aggressiivisuutta, intensiteettiä ja vaihtoehtoja, kuten viime kauden alkupuolella.

Keaton Isaksson on välittömästi pelikelpoinen ja hän toivoikin jo heti huomenna kotiavaukseen mahdollisimman hyvää kannustusta läpi ottelun.