Skip to main content

Jalkapalloperheessä kasvanut Sergei Eremenko liittyy HIFK:n miehistöön kaudelle 2022. Nuoresta iästään huolimatta 23-vuotias keskikenttäpelaaja on ehtinyt urallaan pelaamaan useissa joukkueissa niin Suomessa kuin ulkomaillakin. Hän debytoi Veikkausliigassa jo vuonna 2014 Jaron riveissä ollessaan vasta 15-vuotias.

Kauden 2021 loppupuoliskon Eremenko pelasi Veikkausliigaa AC Oulussa lainasopimuksella Spartaks Jurmalasta.

Urallaan Eremenko on pelannut myös muun muassa FC Baselin nuorisojoukkueissa, SJK:ssa sekä Spartak Moskovan kakkosjoukkueessa. Juniorijoukkueissa hän on edustanut Suomea, mutta nykyään edustusoikeus on Venäjän maajoukkueessa.

Eremenko oli HIFK:n matkassa testipelaajana Liigacupin voitokkaassa ottelussa FC Interiä vastaan. Tuolloin hän tuli vaihdosta sisään tauolla Aatu Kujanpään tilalle ja pelasi toisen jakson kokonaan.

– Ottelu Interiä vastaan oli aika tyypillinen kauden eka matsi, talvimatsi ulkona. Ehkä ei vielä ihan parasta futista kummaltakaan, mutta hyvä saada minuutteja ja tuntumaa. Ja tietenkin voitto oli hieno juttu, sanoo Sergei Eremenko.

HIFK:n joukkueeseen Eremenko on päässyt tutustumaan reilun viikon verran.

– On upeat fiilikset jengistä. On ollut kiva tulla tänne, hyvät äijät jengissä, hyvät koutsit ja toiminta on muutenkin mieleeni.

Eremenkolla on hyvä syöttövalikoima ja hän vahvistaa joukkueen pallollista peliä. Sen lisäksi joukkueessa tunnistetaan vielä lunastamaton potentiaali.

– Olemme iloisia saadessamme joukkueeseemme lisää taitoa ja rohkeutta sekä yllätyksellisyyttä. Odotamme vahvaa panosta joukkueen hyväksi. Pallollisen osaamisen lisäksi hänellä on paljon kapasiteettia vielä käyttämättä, joten hienoa saada hänen kaltaisensa pelaaja keskikentällemme, sanoo HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström.

Vielä Liigacupin avauksessa faneja ei otteluun päässyt, mutta Eremenko tietää, millaiset kannattajat HIFK:lta löytyy.

– Olen pelannut HIFK:ta vastaan monta kertaa, ja tunnelma on aivan erilainen kuin muilla. Vastustajana pelatessa tuntuu, että fanit antaa HIFK:n pelaajille hirveästi energiaa ja todella auttavat jengiä. Nyt on kiva päästä samalle puolelle, ja koitan saada hymyt heidän kasvoilleen omalla tekemiselläni, Eremenko jatkaa.

Kaiken kaikkiaan miehen tilille on uran aikana kertynyt 152 ottelua, joissa hän on iskenyt 11 maalia ja antanut kahdeksan maaliin johtanutta syöttöä.

– Toivon pystyväni luomaan paljon paikkoja ja osallistumaan paljon pelinrakentamiseen. Olen valmis tekemään kovaa duunia jengin menestymisen eteen myös ilman palloa ja antamaan sata prosenttia itsestäni. Haluan voittaa joka pelin ja joka tilanteen.

– Olen ollut jo ulkomailla pelaamassa ja haluan sinne vielä joskus. Nyt tajuan, kuinka paljon töitä se oikeasti vaatii. Haluankin kehittyä jatkuvasti jokapäiväisellä työllä. Nyt toivon vain hyvää, ehjää kautta HIFK:ssa.

 

Hanki kausikorttisi HIFK:n peleihin nyt, ja kannusta Sergei Eremenko ja muut tähtirinnat voittoon!

 

 

HIFK:n sopimustilanne 2.2.2022:
Sakari Mattila (2022)
Jusif Ali (2022)
Felipe Sáez (2022)
Macario Hing-Glover (2022)
Jani Bäckman (2022)
Mosawer Ahadi (2022)
Daan Klinkenberg (2022)
Maximus Tainio (2022)
Obed Malolo (2022)
Aatu Kujanpää (2022)
Sávio Roberto (2022)
Jesse Nikki (2022)
Eetu Puro (2022)
André Farinha (2022)
Nnaemeka Anyamele (2022)
Michael John (2022)
Ifeanyi Ani (2022)
Sunday Dansu (2022)
Sergei Eremenko (2022)

 

 

 

Teksti: Jyri Kotilahti
Kannen kuva: Tara Jaakkola