Skip to main content

24-vuotias Eetu Puro on solminut HIFK:n kanssa kauden 2022 kattavan sopimuksen. Keskikenttäpelaaja pelasi viime kaudella PK-35:ssä Miesten Ykköstä. Otteluita kertyi 27 kappaletta, ja keskikentän lisäksi Puro nähtiin hyökkäävänä keskikenttäpelaajana sekä molemmilla puolilla laitahyökkääjänä. Miehen tilille kirjattiin kauden aikana kaksi maalia.

Punamustien lisäksi Puro on pelannut Käpylän Pallossa, Vantaan Jalkapalloseurassa sekä VPS:ssä.

Valmennus ja urheilutoimi pitivät Puron otteista testeissä.

– Eetu vakuutti otteillaan valmennuksen testijaksolla ja on joukkueen pelitapaan sopiva pelaaja. Eetu on eteenpäin pyrkivä pelaaja, jonka suoritus ei jää ainakaan asenteesta kiinni, sanoo HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström.

Pelaaja itse on sopimuksesta hyvin innoissaan.

– Olen todella iloinen, että päästiin sopimukseen. On kunnia pukea näin historiallisesti merkittävän joukkueen punainen pelipaita päälle. Tuon joukkueeseen ennen kaikkea pallollista taitoa, Eetu Puro kertoo.

Tavoite Purolla on kauden osalta selkeä. Vakituinen paikka avauksessa kiinnostaa.

– Avauksen vakiokalustoon kuuluminen on tietenkin toiveissa. Tarkemmin tavoitteet muokkautuvat kauden edetessä. Se on itsestäänselvyys, että kaikkeni annan joka tilanteessa.

Puro on pienestä asti unelmoinut ammattilaisuudesta ja tavoitellut sitä. Haaveissa on jossain vaiheessa päästä mahdollisimman kovaan sarjaan ulkomaille pelaamaan. Nyt Puro kuitenkin odottaa eniten pelejä HIFK:n fanien edessä.

– Ihan sikamageeta päästä pelaamaan Suomen kovimpien fanien eteen. Sitä odotan todella innolla. Olen käynyt katsomassa Stadin Derbyjä ja muitakin HIFK:n pelejä, ja ne on ihan huikeita.

Treenaaminen uudessa joukkueessa on tuntunut hyvältä. Tiukka tahti treeneissä miellyttää nuorukaista.

– Treeneissä on ollut tosi rento ja positiivinen fiilis. Valmentajat ovat ottaneet hyvin vastaan. Siellä kyllä mennään tosi kovaa, mutta siitä tykkään. Sillä tavalla kehittyy.

Puro iski KPV:tä vastaan 23.10.2021 pelatussa ottelussa yhden viime kauden Ykkösen hienoimmista maaleista. Matala keskitys oikealta tuli Purolle vitosen kulmalle, ja Puro antoi pallon mennä jalkojensa välistä näpäyttäen pallon kantapäällä taidokkaasti etuyläkulmaan.

– Se oli vähän sellainen maali, mitä pienenä on pihapeleissä tullut kikkailtua. Tuli jotenkin refleksinä.

 

HIFK:n sopimustilanne 20.1.2022:
Sakari Mattila (2022)
Jusif Ali (2022)
Felipe Sáez (2022)
Macario Hing-Glover (2022)
Jani Bäckman (2022)
Mosawer Ahadi (2022)
Daan Klinkenberg (2022)
Maximus Tainio (2022)
Obed Malolo (2022)
Aatu Kujanpää (2022)
Sávio Roberto (2022)
Jesse Nikki (2022)
Eetu Puro (2022)

 

 

 

 

Teksti: Jyri Kotilahti
Kuva: Annika Kulha