Skip to main content

HIFK harjoittelee aktiivisesti pienistä haasteista huolimatta. Harjoituksissa on edelleen mukana paljon testipelaajia, kun joukkueeseen haetaan sopivia vahvistuksia tulevaa kautta varten.

Sopimuspelaajia on vielä ollut jonkin verran sivussa loukkaantumisten ja sairastumisten vuoksi. Ulkomailta saapuvien pelaajien liittyminen harjoituksiin ei myöskään ole yhtä nopeaa, kuin Suomessa jo valmiiksi asuvien pelaajien kohdalla.

Valmennusjohto odottaa kauden alkua positiivisella mielellä. Joukkueen harjoituksia on kuitenkin haitannut pelaajien terveystilanne pandemian keskellä. Hyviä potentiaalisia testipelaajia joutui hyvän alun jälkeen karanteeniin ja heitä on ollut siksi sivussa harjoituksista.

– Uusia testipelaajia on tulossa lisää, ja osa pääsee vasta kohta karanteenista takaisin harjoituksiin jatkamaan näyttöjen antamista, kertoo HIFK:n päävalmentaja Bernardo Tavares.

Loukkaantumiset ja sairastumiset sekä karanteenit varjostavat joukkueharjoittelua. Yksilönä treenaaminen on erilaista, eikä joukkueen peli kehity niin.

– Joukkue on ennen kaikkea joukkue. Vaikka meillä olisi kuinka paljon hyviä yksilöitä treenaamassa yksinään, ei joukkue voi olla valmis, ennen kuin se pääsee harjoittelemaan yhdessä.

Urheilutoimella ja valmennuksella on selkeä visio siitä, millaisia pelaajia joukkue tarvitsee. Siksi hankintoja voi joskus joutua odottamaan.

– Haluamme saada juuri oikeanlaisia pelaajia, jotka sopivat joukkueeseen. Siinä kestää hieman pidempään, mutta haluamme olla varmoja.

 

 

Teksti ja kuva: Jyri Kotilahti