Skip to main content

HIFK:ssa itsekin useita lajeja pelannut Oscar Geagea on lähtenyt mukaan toimintaan, tällä kertaa sijoittajana. Geagean oma tausta linkittyy vahvasti jalkapalloon, joka on ollut osa hänen elämäänsä jo lähes 40 vuoden ajan.

Intohimoinen jalkapallon harrastaminen jalostui vuosien varrella ammatiksi asti, sillä Geagea elätti itsensä jalkapallolla 26-vuotiaaksi saakka. Sitten polvet olivat siinä kunnossa, että pelaamisen piti jäädä taka-alalle.

Joukkueena yhdessä saavutetut lukemattomat onnistumisen tunteet, kuten myös joukkueena yhdessä koetut epäonnistumisen hetket ovat opettaneet Geagealle elämän tärkeimmät asiat.

– Yhdessä tekeminen yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi on tärkeimpiä oppeja ja ohjenuoria, joiden avulla ja joita kunnioittaen kaikki on mahdollista, kertoo Geagea.

Näitä oppeja noudattaen Geagea on menestynyt myös yrittäjänä. Pääasiallisesti hän on toiminut koulutustaan vastaavissa juridisissa toimeksiannoissa. Geagea on laki- ja taloushallintoon keskittyvän Premium Group Oy:n perustajaosakas. Viime vuosina toimiminen sijoittajana ja konsulttina on tullut tutuksi, samoin kuin hallitustyöskentely useammissa yrityksissä.

Oscar Geagea on intohimoinen jalkapalloihminen.

Pikkupoikana Geagean muita lajeja olivat jalkapallon ohella muun muassa jääkiekko ja jääpallo, joita molempia hän pelasi muutaman vuoden HIFK:ssa. Lisäksi HIFK:n kotipelit Nordiksella olivat myös jokaviikkoinen pakollinen tapahtuma useiden vuosien ajan.

– Jalkapallolla on ollut erittäin merkittävä rooli elämässäni. Ilman John Saxbergia ja Kenneth Saxbergia en olisi koskaan päätynyt harrastajasta kilpaurheilijaksi, joten heille kuuluu iso kiitos.

Geagean lapsuudenkaveria John Saxbergia on kiittäminen myös nykyisen joukkueen olemassaolosta. Saxberg otti HIFK:n edustusjalkapallon haltuunsa, ja vuonna 2003 konkurssin jälkeen edustuksen toiminta siirtyi kakkosjengin sarjapaikalle 4. divisioonaan edeten sittemmin aina Veikkausliigaan asti.

Viimeisin kilpasarjojen joukkue Geagealla oli HIFK/2 nelosdivarissa vuonna 2011.

– Tuolloin kahdeksan vuoden pelaamattomuus näkyi voimakkaasti, mutta legendaarisella Brakun kentällä taisi yksi maalikin tulla ja vielä nykyisen hallituksen jäsenen ja HIFK-ikonin Peter Standertskjöld-Nordenstamin syötöstä.

Geagea on on ollut pelaamassa kaikissa viime vuosien Helsingin liigaseuroissa, HJK:ssa, FinnPa:ssa, Atlantiksessa ja Jokereissa. Nyt tulee värisuora täyteen, kun hän pääsee mukaan myös HIFK:n liigaseuran toimintaan.

Geagean taustan huomioiden ei ole vaikea nähdä, miksi hän halusi lähteä mukaan sijoittajaksi.

– HIFK veikkausliigajoukkueena kiinnostaa pääkaupunkiseutua laajemmin Suomen suurimman ja arvostetuimman urheilubrändin myötä, joten on erittäin luontevaa todeta mahdollisuuksien olevan miltei rajattomat. Nyt on vihdoin aika lunastaa niitä odotuksia myös jalkapallon saralla.

HIFK Fotboll AB:n hallituksesta löytyy Geagealle tuttuja kasvoja. Geagean pelatessa junnupelejä, oli nykyinen hallituksen puheenjohtaja erotuomarina samoilla kentillä.

– Geagean mukaan saaminen on todella loistava juttu meille. Oscar oli aina fiksu ja intohimoinen pelaaja, jonka kanssa myös intohimoiset tunteet peliä kohtaan olivat aina läsnä. Ja juuri tällaisia tyyppejähän me HIFK:hon haluamme, toteaa HIFK Fotboll AB:n hallituksen puheenjohtaja Heikki Pajunen.

Myöhemmin Pajunen on tuntenut Geagean myös sijoituspuolen kontaktien kautta. Hyvä tekeminen myös bisnespuolella on saanut loistavia tuloksia aikaan.

– Hänellä on myös loistava bisnesverkosto, ja meillä on hyvä mahdollisuus saada myös muita yrityskumppaneita Geagean kautta mukaan toimintaan.

 

 

 

 

Teksti: Jyri Kotilahti

 

(18.1.2022: Muokattu HIFK:n historiaan liittyviä tietoja. Matka ei alkanut uudelleen 6. divisioonasta, vaan edustus otti kakkosjoukkueen paikan 4. divisioonassa.)