Skip to main content

TikiTaka FC International on ruotsalaisomisteinen jalkapalloakatemia Nigeriassa, jossa se on toiminut vuodesta 2015. Akatemian tunnetuin kasvatti on Alhassan Yusuf, joka siirtyi TikiTakasta IFK Göteborgiin heinäkuussa 2018. Göteborgista hänet myytiin Royal Antwerpiin noin 1,5 miljoonalla eurolla. Viime joulukuussa IFK Göteborg kiinnitti riveihinsä Abraham Ogbun TikiTakasta.

Myös HIFK toivoo kestävää yhteistyötä TikiTakan akatemian kanssa. HIFK odottaa jo innolla, milloin lentoliput nuorille herroille voidaan varata. Pelaajat olivat tiistaina Suomen suurlähetystössä Abujassa hoitamassa oleskelulupa-asioitaan ja odottavat malttamattomina koneeseen nousua.

– HIFK pyrkii määrätietoisesti kehittämään toimintaansa myös pelaajarekrytointien osalta. Tavoitteena on pyrkiä systemaattisesti kehittämään pelaajia ensisijaisesti tuloksentekijöiksi HIFK:lle sekä samalla tarjota kehittyneimmille pelaajille polku kansainvälisille kentille, sanoo HIFK:n urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström.

Tätä työtä on tekemässä HIFK:ssa urheilutoimi ja muutama mukaan tullut uusi sijoittaja. Tässä on erityisesti apua liike-elämän opeista ja niiden soveltamisesta.

– Monelle meistä suorituskykymittarit ja prosessit ovat liike-elämästä arkipäivää ja näiden implementointi pelaajien rekrytointiin ja kehityspolun seurantaan tuo ilmiselvästi lisäarvoa. Tämä taas pitkällä aikajänteellä näkyy monella taholla pelaajien ja joukkueen kehityksessä, sanoo HIFK Fotboll AB:n osakas Jaakko Uotila.

Nigerialaisia liittyy HIFK:n riveihin siis kerralla kolme kappaletta.

Michael John on 19-vuotias toppari. Pituutta nuorukaiselta löytyy noin 194 senttimetriä. Pituutensa turvin John pärjää hyvin pääpalloissa. Isoksi pelaajaksi hän on kuitenkin taitava ja hyvin liikkuva ja hänellä on hyvä syöttötaito. John hakee mielellään ratkaisuja pallollisena ja avaa peliä hyvin.

Michael John

Ifeanyi Ani on Johnin tapaan 19-vuotias, mutta pelipaikka löytyy keskikentältä. Pelaaminen monipuoliselta keskikenttämieheltä luonnistuu niin kutos- kuin kasipaikallakin. Pelaajana Ani on kontrolloiva, hyvin liikkuva ja aggressiivinen. Hänellä on hyvä pelikäsitys ja syöttövalikoima on hyvä. Ani on ollut Tikitakan akatemiapelaaja jo vuodesta 2018 ja on siellä johtava pelaaja ja joukkueen kapteeni. Kaksi visiittiä Gothia Cupiin ovat poikineet hänelle testijaksoja eurooppalaisissa seuroissa. Gothia Cup on vuosittain Ruotsissa Göteborgissa järjestettävä kansainvälinen nuorten jalkapalloturnaus, johon osallistuu jopa 1500 joukkuetta.

Ifeanyi Ani

Sunday Dansu on kolmikon nuorin pelaaja, 18 vuotta. Hänen viimeisin seuransa on ollut Kwara United F.C., joka pelaa Nigerian pääsarjassa. Kwara Unitediin hänet lainattiin lokakuussa Aseami Football Academysta, jossa hän on ollut toukokuusta 2021. Dansu on noin 180-senttinen keskushyökkääjä. Kokoisekseen hän on vahva ja käyttää vartaloaan hyvin edukseen. Dansu on nopea ja pystyy rytminvaihdoksiin ja hän osaa ajoittaa hyökkäystilanteiden juoksunsa hyvin. Keskushyökkääjänä hän pystyy sekä pitämään ja suojaamaan palloa että repimään juoksuillaan tilaa muille. Dansulla on painavahko laukaus.

Sunday Dansu

– HIFK pyrkii myös jatkossa keskittymään vahvasti pelaajahankinnoissa nuoriin pelaajiin. Nigerialaisten tulo on tässä jatkumoa muutamille joukkueeseen jo liittyneille nuorille pelaajille, linjaa Uotila.