Skip to main content

HIFK:n joukkueen rakentaminen jatkuu ja ryhmä vahvistuu tärkeillä uusilla pelaajilla. Tuorein kiinnitys on 20-vuotias Maximus Tainio, jonka sopimus kattaa kauden 2022.

– Maximus on erittäin monikäyttöinen ja monipuolinen pelaaja, joka tähtää urallaan ulkomaan kentille. Olemme erittäin onnellisia siitä, että sopimus Maximuksen kanssa saatiin solmittua. Hän ymmärsi saman tien joukkueen arvot ja oikeanlaisen taisteluasenteen, jota kentällä tarvitaan, kertoo urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström uudesta HIFK-pelurista.

Ranskan Auxerressa syntynyt suomalaispelaaja on oikeajalkainen ja viihtyy parhaiten keskikentän keskustassa. Viime kaudella Tainio pelasi FC Hakassa, jonne hän siirtyi keväällä 2020 Tottenhamin akatemiasta. Hakan paidassa Tainio ehti pelaamaan 41 ottelua, joissa syntyi kolme maalia ja viisi maaliin johtanutta syöttöä.

Tainio on liittymässä joukkueeseen hyvillä mielin.

– Olen erittäin hyvillä fiiliksillä. On kiva päästä jengiin, jossa on huikeat fanit ja joka on iso joukkue Helsingistä.

Henkilökohtaiseksi tavoitteekseen tälle kaudelle nuorukainen sanoo haluavansa auttaa joukkuetta niin paljon kuin pystyy. Se tarkoittaa paljon maaleja ja syöttöjä.

– Haluan olla avainpelaaja joukkueessa.

Vuodet Tottenhamin akatemiassa opettivat nuorelle Tainiolle paljon. Maailman huippuseurojen akatemiaan ei pääse noin vain, joten itseluottamus vahvistui merkittävästi.

– Siellä oppi ennen kaikkea kurinalaisuutta ja pelaamaan kovaa. Opin myös luottamaan itseeni. Sinne ei pääse helpolla, joten minun on pakko olla jo aika hyvä pelaaja.

Vajaat pari kautta Valkeakoskella kehittivät häntä lisää. Kyseessä olivat ensimmäiset miesten pelit Tainiolle. 

– Jokaisessa pelissä mielestäni paransin edellisestä. Pyrin jatkamaan samaa tällä kaudella. 

Rödan kannattajista Tainiolle on jo ehtinyt muodostumaan hyvä kuva.

– HIFK:lla on todella siisti faniryhmä. He ovat kunnolla mukana pelissä. Katsomossa on hyvä meininki ja paljon porukkaa, huiveja, lippuja ja muuta sellaista, josta tykkään erittäin paljon.

HIFK:n sopimustilanne 4.1.2022:
Sakari Mattila (2022)
Jusif Ali (2022)
Felipe Sáez (2022)
Macario Hing-Glover (2022)
Jani Bäckman (2022)
Mosawer Ahadi (2022)
Daan Klinkenberg (2022)
Maximus Tainio (2022)

 

Teksti ja kuva: Jyri Kotilahti