Skip to main content

HIFK:n junioriorganisaatio täydentyy uudella valmentajalla, kun IFK ja Niko Schwartz ovat solmineet kauden 2022 kattavan valmentajasopimuksen U11 YJ-joukkueessa. Schwartz liittyy HIFK:hon Helsinki City Football Academystä (HCFA) yhteistyösopimuksen myötä.

Schwartz on pelaajaurallan pelannut aiemmassa aluesarjassa, eli nykyisessä Ykkösen C- ja B-junioreiden ikäluokassa. Loukkaantumiset kuitenkin sekoittivat uraa pelaajana tärkeimpinä vuosina. 24-vuotias valmentaja löysi intohimon takaisin lajin pariin armeijassa ja päätti lähteä kokeilemaan valmentamista.

– Kun mikään muu ei oikein tuntunut oikealta, niin tällä tiellä ollaan, Schwartz sanoo.

Schwartz on toiminut pääosin päätoimisena seuravalmentajana, joka on käynyt liikunta-alan opintoja samanaikaisesti. Kuluneena vuonna hän on ollut HCFA:ssa seuravalmentajana U13 ja sitä nuorempien ikäryhmien kanssa.

– Ensimmäisellä kaudellani päävalmentajan pestillä olin U12 ikäluokan päävalmentajana, josta käteen jäi sarjan voitto ensimmäisellä kilpailullisella kaudella, Schwartz kertoo.

Schwartz pitää hallussaan UEFA C-lisenssiä, jonka lisäksi hän on käynyt muutamia teemakoulutuksia ja esimerkiksi videoanalyytikon peruskoulutuksen. Tavoitteena hänellä on seuraavaksi suorittaa UEFA B-lisenssi.

– Olen todella innoissani tulevan kauden joukkueestani, sekä yhteistyöstä HIFK:n kanssa. Koen valtavaa kunnioitusta seuraa kohtaan ja lisäksi meidän arvot ja visiot kohtasivat neuvotteluiden edetessä.

Schwartz peräänkuuluttaa kilpailullisuuden lisääntymistä ja väylän selkeytymistä juniorijoukkueista aina Veikkausliigajoukkueeseen asti.

– Tulemme valmennustiimin kanssa panostamaan laatuun niin yksilötasolla, kuin joukkuetasolla ja pyrimme luomaan jokaiselle tavoitteelliselle pelaajalle ympäristön, missä voi kehittyä Veikkausliigapelaajaksi asti.

– Toivotan kaikki kiinnostuneet tervetulleiksi avoimiin harjoituksiin. Ei muuta kun työhanskat käteen ja hommiin kentälle, Schwartz lisää.

Tervetuloa mukaan Niko!