Kauden toinen Stadin Derby HIFK:n ja HJK:n välillä pelataan tänään, eli keskiviikkona 22. syyskuuta klo 18.30 Bolt Arenalla. Tällä kertaa HJK on kotijoukkueena, joten HIFK:n kausikortit eivät ole voimassa derbyssä. HIFK myy kuitenkin lippuja otteluun Lippupisteen kautta.
Pyydämme kaikkia derbyyn paikan päälle tulevia katsojia tutustumaan oheisiin ohjeisiin hyvissä ajoin ennen ottelutapahtumaa.
Ottelussa on maskiedellytys
Ottelutapahtuman turvallisuus ja vastuullisuus pyritään varmistamaan maskipakon ja muiden erityisjärjestelyjen avulla. Mikäli sinulla ei ole omaa maskia, sinulle annetaan sellainen sisäänpääsyn yhteydessä.
Pysy kotona, jos tunnet olosi kipeäksi
Sinun täytyy pysyä kotona, mikäli sinulla on koronatartuntaan viittaavia oireita. Enemmän tietoa koronaviruksen tyypillisistä oireista löydät THL:n nettisivuilta.
Osta lippusi ennakkoon – tarkista sisäänkäyntiporttisi
Stadionilla ei järjestetä varsinaista lipunmyyntiä, joten pyydämme kaikkia paikalle saapuvia katsojia ostamaan lippunsa otteluun ennakkoon Lippupisteen kautta. Pieni määrä lippuja tulee kuitenkin olemaan myynnissä HIFK:n fanituotemyyntipisteellä Urheilukadulla.
HIFK:n kautta lippunsa ostaneiden asiakkaiden tulee käyttää HIFK:n pyörittämiä sisäänkäyntejä. Pää- ja yläkatsomon sisäänkäynti tapahtuu Pohjoispäädyn ja Pääkatsomon kulmasta. Pohjoispäädyn eli Klackenin sisäänkäynti palvelee normaalisti. Itäkatsomon pohjoisosiin kuljetaan Urheilukadulta Pohjoispäädyn takana olevaa ajoluiskaa pitkin. Kulkureitit ja portit näet myös alla olevasta kartasta.
Jätä kielletyt tavarat kotiin – isot laukut jätettävä narikkaan
Stadionille ei saa tuoda esim. omia juomia tai sateenvarjoja, joten jätä nämä kotiin. Jalkapallo-ottelussa tai ottelupaikan välittömässä läheisyydessä ei saa pitää hallussa eikä niihin saa tuoda mm. ilotulitteita, soihtuja tai savuja. Suosittelemme, että luette yleiset sopimusehdot otteluun saapuville ennen matsiin saapumista. Nämä ehdot löydät täältä.
Ottelutapahtumaan ei saa tuoda A4-kokoa isompia laukkuja. Jätäthän isommat laukut kotiin tai vaihtoehtoisesti Klacken-päädyn lipunmyyntikopissa palvelevaan narikkaan.
Kioskipalvelut
Kioskipalvelut ovat normaalisti auki. Alkoholin nauttiminen katsomon puolella on kuitenkin ehdottomasti kielletty, sillä erillisiä anniskelukatsomoita ei ole. Pyydämme sinua myös maksamaan kaikki ostoksesi kortilla.
Fanituotteet
HIFK:n fanituotteita, kuten esimerkiksi pipoja, t-paitoja, kaulahuiveja ja college-paitoja tulee olemaan myynnissä Urheilukadulla Pohjoispäädyn eli Klackenin edustalla ennen ottelua. Ostathan siis fanituotteesi ennen sisäänkäyntiä.