Skip to main content

Viime sunnuntain ottelu EBK/2:sta vastaan päättyi Pirkkolassa HIFK:n voittoon lukemin 4-0. Voiton myötä IFK varmisti paikkansa toisella sijalla loppusarjassa, kun HIFK:lla on 25 pistettä 10 ottelun jälkeen ja on pelannut yhden ottelun vähemmän perässä oleviin JäPSiin sekä Valttiin nähden, joilla pisteitä on 24 ja 23. Punapaidat lähtivät otteluun hieman vajaammalla pelaajarostelilla loukkaantumisten vuoksi ja Michaela Nieminen sekä Elina Ukkonen saapuivat vahvistamaan joukkuetta HIFK Red joukkueesta.

Sunnuntain ottelu espoolaisia vastaan alkoi IFK:n hallinnassa, ja ensimmäinen tilanne nähtiin jo toisella peliminuutilla, kun Emma Rantamaa pääsi oikealta laidalta ohi puolustajasta ja syötti Niemiselle kuudentoista rajan tuntumaan, josta laukaus kuitenkin painui maalivahdin syliin. Kolme minuuttia myöhemmin keskikentällä pelannut Ria Holstein sai pallon haltuunsa riiston jälkeen ja lähetti upealla kaaripallolla Rantamaan vauhtiin linjan taakse, josta laituri pääsi puolustuksen läpi syöttäen maalia kohti juokseneelle Melinda Andlerille, mutta epäonnisesti sijoitus meni kuitenkin yli maalin. Kahdeksannen peliminuutin kohdalla laitapuolustaja Maj Totro sai pallon haltuunsa hyökkäysalueen puolesta välistä ja lähetti keskityspallon maalille, josta Andler ei aivan saanut päätänsä väliin ja EBK:n maalivahti pääsi torjumaan pallon väljemmille vesille.

Pari minuuttia myöhemmin espoolaisten Tiiu-Maria Tuuva keskitti kärjessä pelanneelle Venla Ristolalle pallon linjan taakse, johon topparin paikalla pelannut Livia Valtonen sekä maalia vartioinut Anni Turpeinen rynnistivät. Puolustustilanteessa Valtonen loukkasi itsensä pahasti ja hän joutui jättämään kentän vain 10 minuuttia myöhemmin ottelun aloituksesta ja vaihdosta sisään paikkaamaan tuli Selja Ryöppy. HIFK:n avausmaali nähtiin 20 peliminuutin kohdalla, kun vasemmalla laidalla pelannut Tuija Kärkkäinen pääsi etenemään Julia Säpin läpisyötöstä aivan päätyviivalle asti, josta keskitys otti kimmokkeen vastustajasta suuntautuen suoraan Niemiselle, joka nosti pallon maalivahdin yli espoolaisten verkkoon. Maalin jälkeen HIFK pääsi nopeasti uudelleen maalin tekoon, kun Pihla Hyvärinen pääsi pallonriiston jälkeen antamaan murtavan syötön pakkien läpi Rantamaalle, joka jatkoi pallon maalille Andlerille joka sijoitti pallon tyhjään maaliin, mutta linjatuomari näki tilanteen paitsioksi. Vain hetkeä myöhemmin, Totro riisti pallon hyökkäysalueella ja vapautti Andlerin maalin tekoon läpisyötöllään, eikä tällä kertaa erehtynyt vaan sijoitti pallon vasempaan alanurkkaan ja puoliajalle lähdettiin lukemissa 2-0.

Toisen puoliajan alkuun IFK pääsi luomaan lupaavan maalitilanteen, kun Hyvärinen antoi kulmapotkun tarkasti pilkun tuntumaan, josta Nieminen pääsi puskemaan, mutta pusku suuntautui liian keskelle ja EBK:n maalivahti pääsi torjumaan maalintekoyrityksen. Kun toista puoliaikaa oli pelattu 12 minuuttia, espoolaiset pääsivät jälleen Tuuvan keskityksestä maalin tekoon, kun Petra Heininen oli yksin Turpeista vastaan, mutta Säpin päästyä viime hetkellä laukauksen eteen päätyi pallo päätyrajan yli. Kulmapotkun jälkitilanteesta Heininen pääsi syöttämään vaarallisesti Ristolalle maalin edustalle, mutta Turpeinen ennätti palloon ensin. Kun 60 minuuttia oli pelikellossa, Hyvärinen antoi toistamiseen kauniin kaaripallon linjan taakse, johon Andler juoksi ja ohitettuaan maalivahdin niittasi illan toisen osumansa. Hetki myöhemmin, IFK:n puolustus luki pallon lentoradan väärin ja espoolaisten Ella Rasia pääsi yksin läpi maalivahtia vastaan, mutta tähtirintojen Röyppy juoksi hyökkääjän kiinni ja selvitti hyökkäystilanteen taidokkaasti. Toisen puoliajan aikana kotijoukkue pääsi laukaisuetäisyyksille useampaan otteeseen, mutta pallo ei kerta toisensa jälkeen löytänyt tietään vastustajan verkkoon. Kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua, Andler pääsi kuin varkain maalin tekoon EBK:n harhasyötöstä kuljettamalla kiersi maalivahdin viimeistellen hattutempunsa tyhjään maaliin. Peli vihellettiin päättyneeksi 4-0 loppulukemissa.

Runkosarjan viimeinen ottelu pelataan sunnuntaina 12.9. Karakallion tekonurmella Kasiysi/Hikiä vastaan klo 12:00.