Skip to main content

Matej Hradecky löysi jalkapallon noin viisivuotiaana, kun hän liittyi vuotta vanhempien mukaan Turun nappulaliigaan ja Runosmäen nappuloihin. Hradeckyllä on kaksi vanhempaa veljeä, jotka ovat myös ammattijalkapalloilijoita. Veljeksistä vanhin on nykyinen Suomen A-maajoukkueen ykkösmaalivahti ja viimeisin vuoden urheilija Lukas Hradecky. Keskimmäinen veljeskatraasta Tomas Hradecky on tehnyt uransa Suomen kentillä pelaten muun muassa 85 Veikkausliigaottelua IFK Mariehamnissa, RoPS:ssa ja SJK:ssa. Veljeksillä oli lapsuudessa aina toisensa ja liikunnalla oli todella iso merkitys:

– Jos ei ollut treenejä niin pelattiin aina pihalla lätkää tai futista. Muutenkin oltiin aina urheilun parissa. Me ei oltu kovinkaan varakas perhe, eikä meillä ollut silloin pleikkaria tai muuta sellaista. Käytettiin aika niin sanotusti paremmin.

– Lapsuus veljien kanssa oli tosi mukava, sillä meillä oli todella hauskaa. Ennen kuin Lukas muutti Tanskaan niin me kaikki veljet asuttiin samassa huoneessa. Vietettiin paljon aikaa kolmistaan ja nuorimman roolissa sitä joutui välillä kiusatuksi.

 

TPS:stä kasvattajaseura

Lukas ja Tomas aloittivat uransa Turun Palloseurassa, joten se oli myös luonnollinen valinta Matejlle. Kasvattajaseurana TPS oli turvallinen ja treeneihin oli aina kiva mennä tapaamaan kavereita. Suurin kehitysaskel Matejn uralla tapahtui B-juniori-ikäisenä:

– Minulle tuli kasvupyrähdys B-juniorina ja silloin aloin kehittymään pelaajana. 15-vuotiaana olin vielä B-junioreiden reservijoukkueessa, mutta siitä vuoden sisällä siirryin treenaamaan Kakkoseen Åbo IFK:n kanssa, joka oli silloinen TPS:n reservijoukkue. Se oli isoin askel minun urallani. 

Nuoren keskikenttäpelaajan potentiaali nähtiin myös ulkomailla. Hradecky kävi Valioliigaseura Aston Villan luona useammilla testijaksoilla:

– Ennen TPS:n edustusjoukkueen kanssa treenaamista olin kolme kertaa testeissä Aston Villassa. Siinä vaiheessa tajusin, että tästä saa ammatin itselleen. Sen visiitin jälkeen nuorella miehellä oli kova halu päästä ulkomaille, kun näki millaiset fasiliteetit siellä oli. 

Hradeckyn debyytti Veikkausliigakentillä tapahtui 17-vuotiaana pronssia voittaneen TPS:n paidassa kaudella 2012. Debyytti tuli yllätyksenä miehelle itselleen ja peliaikaa tuli lopulta kyseisellä kaudella yhteensä kahdessa Veikkausliigaottelussa:

– Debyytti tapahtui KuPS:a vastaan vieraissa. Marko Rajamäki oli silloinen päävalmentaja ja hän laittoi minut kentälle ottelun lisäajalla. En koskenut ottelussa kertaakaan palloon. Kauden viimeisessä ottelussa FF Jaroa vastaan pelasin sitten jälkimmäisen puoliajan.

Hradeckystä kasvoi TPS:ssä hiljalleen vakituinen avauskokoonpanon pelaaja ja lopullinen läpimurto Veikkausliigakentillä tapahtui 19-vuotiaana kaudella 2014, joka oli kuitenkin seuran kannalta surullinen, sillä se tippui kauden päätteeksi Ykköseen. Ykkösen kaudella 2015 Hradecky toimi joukkueensa kapteenina ollessaan vain 20-vuotias. Siihen aikaan nuoresta miehestä kohistiin paljon varsinkin kun kyse oli nuoresta kapteenista ja omasta kasvatista. Keskikenttäpelaaja koki huomion kuitenkin positiivisena asiana:

– Kasvoin kapteenina ollessani todella paljon ihmisenä. Tajusin silloin, että omista sanoista pitää osata ottaa vastuu. Se aika oli hyvää oppia siihen, että miten käsittelet ja puhut erilaisten pelaajien kanssa. 

 

A-maajoukkuekutsu ja SJK

Ykkösen kauden jälkeen Hradeckyn oli aika ottaa urallaan seuraava askel. Hetken aikaa ilman seuraa olevalle pelaajalle tuli odottamaton puhelu ja kutsu Suomen A-maajoukkueen mukaan Abu Dhabiin. Sitä ennen Hradecky oli ollut Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueen vakiokasvoja:

– Maajoukkuekutsu tuli silloin ihan puskista. Menin treenaamaan TPS:n kanssa ja Tommi Kautonen soitti mulle. Sanoin, että totta kai tulen mukaan, ei tuollaisesta tilaisuudesta voi kieltäytyä. 

Tammikuussa 2016 Suomen miesten A-maajoukkueen oli Abu Dhabissa tarkoituksena kohdata sekä Ruotsi että Islanti harjoitusmaaotteluissa. Hradecky teki maajoukkuedebyyttinsä 20-vuotiaana Islantia vastaan tullessaan vaihdosta kentälle. 

TPS:n ja maajoukkue-esiintymisen jälkeen miestä odottivat uudet kuviot Seinäjoella ja SJK:ssa. Hradecky oli heti joukkueensa kantavia voimia joukkueen voittaessa sekä Suomen Cupin että Veikkausliigan pronssia. Keskikenttäpelaajalle kertyi kaudella 2016 Veikkausliigassa 32 ottelua ja tehoja tuli neljän maalin ja kolmen syötön verran. Kausi oli monella tapaa menestys:

– SJK:n oli silloin tarkoituksena toimia itselle ponnahduslautana ulkomaille. Me tiedettiin, että silloinen päävalmentaja Simo Valakari on todella hyvä nuorien pelaajien kanssa ja meillä toimi yhteistyö todella hyvin.

Onnistunut kausi toi jälleen kutsun Suomen talvimaaotteluihin, joissa uran toinen A-maaottelu tuli vyölle tammikuussa 2017 Marokkoa vastaan. Myös siirto Saksan toiseksi korkeimpaan sarjaan 2. Bundesligaan oli enemmän tai vähemmän lähellä tapahtua:

– Kauden jälkeen menin Karlsruherin joukkueeseen testijaksolle ja seura oli todella kiinnostunut minun palveluksista. Kaikki kuitenkin muuttui kun seuran johtoporras sai potkut. Se siirto kariutui silloin siihen.

 

Polven eturistiside sanoi “PAM”, koko ura oli hetkessä vaakalaudalla 

Onnistuneen kauden jälkeen miehen odotukset kohti tulevaa olivat todella korkealla. Kaikki odotukset ja haaveet kokivat kuitenkin suuren kolauksen helmikuisessa Suomen Cupin ottelussa Musan Salamaa vastaan vuonna 2017. Hradecky koki silloin uransa isoimman ja kohtaloikkaimman loukkaantumisensa polven eturistisiteen pamahtaessa poikki:

– Muistan sen tilanteen todella hyvin. Suojasin palloa sivurajan yli ja sillä hetkellä oikea jalkani takertui tekonurmeen. Polvesta kuului tilanteessa järkyttävä napsahdus, mutta me oltiin ensin toiveikkaita siitä, että tilanteesta selvittiin säikähdyksellä. Myöhemmissä tutkimuksissa kuitenkin todettiinkin, että eturistiside oli mennyt poikki. 

Miehen uralle tuli entistä enemmän takapakkia noin kuusi kuukautta myöhemmin, kun saman polven eturistiside meni uudestaan poikki joukkueen harjoituksissa. Hradeckyn uralla tapahtui suuri romahdus huipulta ja taistelu loukkaantumiskierteen kanssa oli todellinen. Kuntoutusjakso oli sekä fyysisesti että henkisesti todella raskas. Jopa uran jatko oli sillä hetkellä vaakalaudalla:

– Perhe oli silloin todella iso apu. Kun polvi meni toisen kerran niin laitoin Lukakselle viestiä, että minä otan lennon Frankfurttiin, jossa hän silloin pelasi. Siellä tapahtui noin viikon mittainen nollaus. Oli rankkaa kun muut menivät kentälle pelaamaan ja itse menit salille. Jalkapalloilijan painajainen on kun muut pystyvät pelaamaan, mutta sinä et. 

– Lopettaminenkin oli silloin lähellä, sillä en olisi jaksanut enään yhtään uutta kuntoutusta. Elämäni oli silloin kaksi ja puoli vuotta aikalailla pelkkää kuntoutusta. Minulla oli sen aikana 5-8 kuntosalitreeniä viikossa. Opin silloin arvostamaan terveyttä ja sitä kuinka kivaa jalkapallon pelaaminen on.

 

Paluusta pelikentille muodostui kaunis tarina

Hradecky kuitenkin päätti tehdä paluun jalkapallokentille tekemällä sopimuksen TPS:n kanssa maaliskuussa 2019. Myös loukkaantuneena tuolloin ollut Tomas teki sopimuksen seuraan yhdessä veljensä kanssa. Ulkopuolisen on vaikea ymmärtää sitä kuinka paljon keskikenttäpelaaja teki töitä paluunsa eteen:

– Kuntosalilla kuntouttaminen kuulostaa helpolta, mutta se oli henkisesti ja fyysisesti todella raskasta. Veljelläni Tomaksella oli mennyt samoihin aikoihin akillesjänne ja me mentiin salille aina yhdessä. Meille molemmille tuttu fysioterapeutti Joni-Petteri Malka oli meidän kanssa salilla päivittäin ja hänen ansiostaan minä olen pelaajana tässä pisteessä. Yksin tuollaisen kuntoutuksen läpikäyminen olisi mahdotonta. On tärkeää, että on joku tsemppaamassa vieressä.

Hradecky taisteli itsensä läpi loukkaantumiskierteen ja teki paluun tositoimiin kahden ja puolen vuoden tauon jälkeen TPS:n paidassa 20. heinäkuuta vuonna 2019. Pitkän tauon jälkeen pääsy kentälle oli tunteellinen hetki ja paikalla ollut kotiyleisö osoitti miehelle suosiotaan seisten. Kaiken kruunasi miehen itse ottelun loppuhetkillä tekemä rangaistuspotkumaali:

– Tuli ottelun jälkeen tippa linssiin kun mietti sitä kaikkea, mitä oli tullut käytyä elämässä läpi ennen paluuta.

Loppukaudella miehelle kertyi yhteensä kymmenen ottelua Ykkösessä. Kaunis tarina sai jatkoa vielä runkosarjan jälkeen kun Hradecky oli johdattamassa joukkuettaan nousukarsintojen kautta aina Veikkausliigaan asti. Pelaajalla oli tuolloin syystäkin onnellinen ja huojentunut olo:

– Oli hienoa kun kausi päättyi tuolla tavalla kaiken sen paskan jälkeen. Kaiken kruunasi nousu Veikkausliigaan oman veljensä kanssa. Tyttöystävä ei vaan ollut kovinkaan iloinen kun pojat lähtivät nousun varmistuttua rellestämään. 

Kaudeksi 2020 keskikenttäpelaaja teki paluun SJK:hon, jossa hän pääsi pelaamaan terveenä yhteensä 19 Veikkausliigaottelua tehden kaksi maalia:

– Päätös oli helppo mennä tuttuun ympäristöön Seinäjoelle. Oli tärkeää saada itselle ensimmäinen ehjä kausi mitkään aikaan. 

Kauden 2021 joukkueeksi valikoitui HIFK

Tämän vuoden maaliskuussa Hradecky teki kauden 2021 kattavan sopimuksen HIFK:hon, joka on hänelle ensimmäinen seura Suomessa TPS:n ja SJK:n ulkopuolelta. Keskikentän ankkuri teki debyyttinsä HIFK:n paidassa Suomen Cupin neljännespuolivälieräottelussa RoPS:ia vastaan. Hradecky on HIFK:n keskikentälle iso palanen, jonka avut ovat ennen kaikkea puolustussuuntaan. Isokokoinen pelaaja on hyvä pallon kanssa ja hänellä on rauhoittava vaikutus joukkueensa pelaamiseen. Hänellä on tarvittaessa myös todella hyvä laukaus ja hän on laukonut urallaan lukuisia rangaistuspotkuja. Lisäksi Hradecky tuo johtajuutta paikoitellen hyvinkin nuoreen joukkueeseen. Seinäjoella jo tutuksi tulleella päävalmentaja Joaquin Gómezilla oli iso rooli miehen siirrossa HIFK:hon:

– Ilman Gómezia olisin tuskin tullut HIFK:hon, sillä kauteen tultaessa intressit olivat pääsyssä ulkomaille. Gómez on valmentajana todella vaativa ja kiinnittää huomiota pieniinkin yksityiskohtiin. Hän ottaa kaikki seikat huomioon, eikä jätä mitään sattuman varaan.

– Henkilökohtaisesti on ollut aina todella vaikeaa pelata HIFK:ta vastaan. Seuran fanit ovat ihan huikeita. Kauden ensimmäisen ottelun vastaanoton yhteydessä tuli mietittyä, että pelaanko minä ulkomailla vai Suomessa. 

Hradecky on päässyt todella hyvin joukkueeseen mukaan siitä huolimatta, että liittyi pre-seasonille mukaan muita myöhemmin. Mies pyörittää tällä kaudella HIFK:n keskikenttää yhdessä Moshtagh “Mosa” Yaghoubin kanssa. Kaksikko pelasi yhdessä jo aikanaan Suomen alle 21-vuotiaiden maajoukkueessa: 

– Pallonhallinta on tällä kaudella meidän joukkueen juttu. Mosan kanssa on kiva pelata. Jos on itse kusessa, niin voi syöttää Mosalle, joka suojaa palloa laittamalla ison ahterinsa eteen. 

– Olen pelaajana sellainen, joka haluaa antaa helpon ratkaisun, jotta päästään joukkueena eteenpäin. Tarkoituksena on usein tehdä viisain ratkaisu ja sellainen, joka rikkoo vastustajan linjoja sekä avaa tiloja. 

26-vuotiaan keskikenttäpelaajan tavoitteet ovat loukkaantumishistoriasta huolimatta edelleen korkealla:

– Joukkueen kanssa tavoitteena on tällä kaudella päästä Europaikoille. Omat lähitulevaisuuden tavoitteet ovat ulkomailla pelaamisessa. 

Tavoitteellisen ja kunnianhimoisen pelaajan tarina on upea ja tuo väkisin tunteet pintaan itse kullekin. Pelaajalle on tarinan kuultuaan helppo toivoa pelkkää hyvää ja ennen kaikkea ehjää kautta 2021.