SJK:sta HIFK:hon viime kauden jälkeen siirtynyt Joel Mero pelasi tällä kaudella lähes 400 minuuttia ilman yhtäkään maalia omiin. Muutaman kuukauden sivussa ollut toppari on paluunsa jälkeen pelannut varmaa puolustuspeliä ja ottanut oman paikkansa HIFK:n avauskokoonpanosta.

Istumme Joel Meron kanssa töölöläisessä kahvilassa FC Honka-voittoa seuranneena päivänä. Puolustaja vaikuttaa olevan rennoissa tunnelmissa palattuaan pelikentille edellisiltana parin kuukauden tauon jälkeen, ja kertoo nauttivansa olostaan Tähtirinnoissa.

– Jengillä menee hyvin ja joukkuehenki on todella hyvä. Olen tykännyt ihan älyttömän paljon IFK:ssa olemisesta. Tämänhetkinen ykköstavoite on auttaa IFK:ta olemaan mahdollisimman korkealla sarjassa, hän sanoo.

Lahtelaisen jalkapallokoulun kasvattama Mero teki nopean nousun huipputasolle jo alaikäisenä. FC Reippaan junioreissa futispolkunsa aloittanut pelaaja oli lähellä nousua FC Lahden edustusjoukkueeseen jo Ykkösen kaudella 2011, mutta muutamat pienemmät loukkaantumiset vesittivät nämä suunnitelmat. Debyytti tapahtui sen sijaan seuraavan kauden aikana FC Lahden Veikkausliigaan nousseessa joukkueessa.

– Tosi siistiä oli päästä mukaan edustusjoukkueeseen niin nuorena. Pääsin sitten treenaamaan, pelaamaan
treenipelejä ja jo 17-vuotiaana Veikkausliigaan, niin oli se tosi siistiä. Se oli hyvä kausi, joukkue oli noussut pääsarjaan ja oltiin sitten viidensiä kauden päätteeksi, hän muistelee.

Jokainen pieni jalkapallojuniori on varmasti käynyt mielessään läpi sitä hetkeä, kun mahdollisuus päästä isoon seuraan ulkomaille avautuu. Meron kohdalla tämä unelma konkretisoitui debyyttikauden päätteeksi. Silloin hänelle kävi ilmi, että saksalaisseura Borussia Mönchengladbach oli halukas tekemään sopimuksen hänen kanssaan.

– Koko ajatus oli totta kai aika epätodellinen alkuun, se tuli niin nopeasti. Olin pelannut Veikkausliigaa yhden kauden. Siinä selvisi jossain vaiheessa, että Mönchengladbach halusi minut. Seura halusi tehdä sopimuksen kanssani, kun olin täyttänyt 18, niin siinä piti odottaa puolisen vuotta. Tosi epätodellinen fiilis silloin kun se tapahtui, mutta tietenkin hyvällä tavalla.

Mero siirtyi lopulta Saksaan kesällä 2013 viisi kuukautta 18-vuotispäivänsä jälkeen. Vaikka nuori mies olikin ehtinyt mielessään prosessoida ajatusta Saksassa pelaamisesta jo jonkin aikaa, oli muutto ulkomaille silti iso askel kohti tuntematonta.

– Nuori poika muutti suoraan vanhempien luota Saksaan ja siinä oli paljon uutta. Neljän vuoden diili, uusi maa ja uusi kulttuuri. En osannut kieltä vielä siinä vaiheessa. Siinä sitten tajusin, etten ollut tullut vaan käymään jollain leirillä ulkomailla, vaan että tulisin asumaan siellä seuraavat neljä vuotta.

– Kielimuurin kanssa oli haasteita siinä alussa. Minulla oli muutamia ulkomaalaisia pelikavereita, jotka puhuivat hyvää englantia, ja pari saksalaistakin puhui sitä. Muuten siellä ei hirveän hyvin pärjännyt englannilla, joten piti opetella saksaa. Se oli ehkä se isoin shokki siinä alussa. Asuin ensimmäiset neljä kuukautta asuntolassa, joka auttoi, kun ei heti tarvinnut lähteä etsimään omaa kämppää. Siinä kerkesi jo vähän oppia kieltä, jonka jälkeen oli helpompaa lähteä asumaan omaan asuntoon, Mero kertoo alkuajoistaan Mönchengladbachissa.

Saksalainen yhteiskunta on perinteisesti tunnettu siitä, että asiat järjestyvät täsmällisesti ja tiukkoja aikatauluja noudattaen. Neljä vuotta Mönchengladbachissa paljasti myös sen, ettei digiloikka vielä ollut edennyt Saksassa yhtä pitkälle kuin Suomessa.

– Tuskailin aina vakuutusasioiden kanssa Saksassa. Siellä oli ihan erilainen systeemi niiden kanssa. Sama koski myös veroasioita. Kaikki tuollaiset asiat oli vielä aika vanhanaikaisesti hoidettu siellä. Piti täyttää papereita, kun täällä taas pystyy hoitamaan lähes kaiken netissä. Saksalainen byrokratia on aika vanhoillista. Kaikki pitää hoitaa papereilla, se on se isoin ero minun mielestäni, Mero kertoo.

Jalkapallokulttuurin suhteen Saksassa ollaan kuitenkin selvässä johdossa Suomeen verrattuna. Vaikka Suomessakin on otettu isoja askelia eteenpäin viime vuosina, on etumatkaa vielä reilun verran kurottavana.

– Jalkapallo on ihan ehdoton ykköslaji siellä ja se näkyy kaikesta. Se on elämäntapa Saksassa. Mönchengladbachin stadionilla oli lounasravintola, joka oli joka päivä täynnä ihmisiä. He tulivat sinne syömään ja katsomaan edustusjoukkueen treenejä, jos ne olivat avoimia. Se oli ajanviettoa. Fanit kävi päivittäin katsomassa treenejä. Se oli aika mieletöntä, kuinka paljon jengiä siellä oli seuraamassa myös sitä treeniarkea.

Saksan vuosia olivat kuitenkin varjostamassa loukkaantumishuolet, joiden takia jopa ammattilaisuran päättäminen kävi mielessä. Oikea-aikainen yhteydenotto Etelä-Pohjanmaalta oli lopulta suurin syy sille, että Joel Mero edelleen pelaa jalkapalloa ammatikseen.

– Elettiin vuoden 2017 kevättä ja minulla oli sopimus loppumassa. Minulla oli alla paha loukkaantuminen, joka oli pitänyt minut sivussa kaksi vuotta. Päätin siinä, että otan vähän happea ja tulen Suomeen jatkamaan kuntouttamista. SJK otti yhteyttä ja tarjosi minulle mahdollisuutta tulla seuraan. Siinä puhuttiin, että 2017 loppukausi olisi eräänlaisena kuntoutusjaksona, jonka tavoitteena oli, että pääsisin seuraavaksi kaudeksi kuntoon. Se kuulosti hyvältä suunnitelmalta ja lopulta pääsinkin jo kauden 2017 aikana pelaamaan. Aika lähellä olin käynyt jo lopettamista, mutta se tilanne päättyi kuitenkin hyvällä tavalla, hän sanoo.

Seinäjoen vuodet osoittivat Merolle sen, että hän edelleen pystyi pelaamaan ammattilaisjalkapalloa pitkän
loukkaantumisen jälkeen. Henkilökohtaisesti vuodet sisälsivät paljon
hyvää, mutta joukkueen osalta meno
oli raskaampaa useiden valmentajanvaihdosten ja heikkojen tulosten
vuoksi. Syksyllä 2019 hän halusi uuteen ympäristöön ja asiat etenivät lopulta nopeasti maaliin HIFK:n kanssa.

– Tosi poikkeuksellinen vuosi kaikille koronan takia. Se jakso, kun ei ollut treenejä, oli tietenkin raskas. Muuten olen viihtynyt todella hyvin. On ollut pari loukkaantumista tässä, mutta nyt näyttää paremmalta niiden osalta, Mero sanoo ja koputtaa pöytää.

Pelaamisen ja treenaamisen lisäksi Mero on jo pariin otteeseen ollut auttamassa HIFK:n mediatiimiä luomalla sisältöä pelaajien arjesta seuran eri kanaviin. Hän päivitti tunnelmia HIFK:n someen kevään harjoitusleirin aikana ja otti hiljattain myös Veikkausvetojen Instagramin haltuunsa pariksi päiväksi. Sosiaalisen median tarjoamat mahdollisuudet ovat hänen mukaansa rajattomat.

– Somea tehdään edelleen liian vähän Suomessa. Siihen ei loppujen lopuksi vaadita niin älyttömästi, että oppii ne periaatteet. Tärkeintä siinä on se, että sillä voi nostaa sekä oman seuran että itsensä näkyvyyttä, ja se taas edesauttaa Veikkausliigan ja Suomifutiksen näkyvyyttä. Jos sitä tehtäisiin enemmän ja paremmalla laadulla kansallisesti, niin kuka tietää, ehkä sillä voisi saada lajille enemmän näkyvyyttä ja saada yhä useampi ihminen kiinnostumaan futiksesta.

Urheilijoiden ja muiden julkisuudessa esiintyvien joukossa on viime vuosina noussut esiin useita henkilöitä,
jotka haluavat olla mukana vaikuttamassa yhteiskunnallisiin kysymyksiin sosiaalisen median kautta. Liiketaloutta jalkapallon pelaamisenohella opiskelevalle Merolle lähtökohdat sosiaalisen median sisällön tuottamiseen ovat kuitenkin itse lajin näkyvyyden nostamisessa.

– Olen enimmäkseen omaksi huvikseni tehnyt Facebookia, Instagramia ja Twitteriä. Tykkään seurata vaikuttajia, mutten ole itse kokenut, että haluaisin henkilökohtaisella tasolla aktiivisesti päivitellä sinne. Koen, että jos saa päivittää seuran tai jonkun yhteistyökumppanin Instagramia, niin se yleisö on heti suurempi, ja se auttaa samalla myös seuraa saamaan lisää näkyvyyttä. Sellainen voisi olla ihan arkipäiväinen osa meidän urheilijoiden duunia. En koe, että se haittaisi treenaamista, vaan se on vaan sellainen lisä siihen.