Skip to main content

VPS-HIFK 2-3 (1-0)

VPS:n ja HIFK:n kauden kolmas kohtaaminen käynnistyi vauhdikkaasti, sillä HIFK sai heti ottelun viidennellä peliminuutilla luotua hyvän maalipaikan. Erikson Carlos kaadettiin vapaapotkun arvoisesti, ja vapaapotkua asettui antamaan Jani Bäckman. Bäckmanin vapari osui VPS-maalin tolppaan, jonka jälkeen VPS-puolustus onnistui selvittämään jatkotilanteen, eikä HIFK päässyt ottelussa johtoon heti alkuminuuteilla. Myös VPS sai vapaapotkun hyvästä paikasta ottelun ensimmäisellä kympillä, mutta Sebastian Strandvallin laukaus meni kuitenkin suoraan Daniel Kollarin syliin.

Reilun 20 minuutin pelin jälkeen VPS avasi ottelun maalihanat. Vaasalaiset riistivät pallon keskialueella, josta seurasi nopea vastahyökkäys. Steven Morrissey vei joukkueensa 1-0 -johtoon tarkalla laukauksella. HIFK ei ensimmäisen puoliajan aikana saanut omaa hyökkäyspeliään tuottamaan tulosta, joten tauolle mentiin kotijoukkueen 1-0 -johdossa.

HIFK sai uutta virtaa peliinsä toisella puoliajalla. Erikson Carlos ja vaihdosta tullut Kevin Larsson pelasivat hyvin yhteen, jonka jälkeen Larsson pääsi laukomaan. VPS-maalivahti kuitenkin pystyi selvittämään Larssonin terävän laukauksen. Hetkeä myöhemmin HIFK tasoitti ottelun, kun Luís Henriquen syöttö linjan taakse löysi Erikson Carlosin, joka sai päättää juoksunsa maalintekoon HIFK:n vierasfanikatsomon edessä.

Kun ottelua oli pelaamatta reilut 20 minuuttia, nousi HIFK johtoon, ja asialla oli jälleen kerran Erikson Carlos. Tällä kertaa Robert Kakeeto syötti pallon linjan taakse, jossa Erikson jälleen oli oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Brasilialaishyökkääjän illan toisen osuman tuoma johtoasema ei kuitenkaan säilynyt pitkään, sillä Kollar joutui kaatamaan vastustajan pelaajan rangaistusalueen sisäpuolella. Tilanteesta seurasi rangaistuspotku, jonka VPS-kapteeni Strandvall laukoi maaliin. Erikson Carlos sai vielä päättää huippuiltansa hattutemppuun, kun hän viimeisteli HIFK:n 2-3 -voittomaalin ottelun 87. peliminuutilla. Lopputulos merkitsee sitä, että HIFK varmistaa paikkansa eurolopputurnauksessa, kun taas VPS putoaa Ykköseen ensi kaudeksi.

– Olin tyytyväinen ensimmäiseen jaksoon, meillä oli hyvä peli-ilme, ja saimme pidettyä palloa enemmän kuin normaalisti. Vastustaja ei saanut kuin yhden laukauksen maalia kohti ennen taukoa, mikä tietysti hyvä asia. Olen ylpeä pelaajista, ja siitä, että emme panikoineet tauon jälkeen, vaan saimme tehtyä ne tarvittavat maalit. Olemme hyvässä vireessä, olemme ottaneet 10 pistettä 12 mahdollisesta neljän matsin aikana, ja tähän on oltava tyytyväinen. Nyt meillä on eurolopputurnauspaikka saavutettuna, mutta ennen sitä keskitymme täysin seuraavaan otteluun RoPSia vastaan, päävalmentaja Tor Thodesen kommentoi ottelun jälkeen.

HIFK:n avauskokoonpano:
4 Hannu Patronen (c)
7 Joel Mattsson
9 Luís Henrique
12 Daniel Kollar (mv)
14 Erikson Carlos (90’ 27 Sakari Tukiainen)
15 Macario Hing-Glover (90’ 6 Riku Selander)
17 Jani Bäckman
18 Matias Hänninen
24 Tero Mäntylä
28 Jabar Sharza (28’ 19 Kevin Larsson)
33 Robert Kakeeto