Teksti: Viktor Fagerudd
Kuva: Niklas Günsberg
Julkaistu Matchkamratenissa 4.7.
HIFK:n keskikenttäpelaaja Joel Mattsson, 20, otti talvella uuden askeleen urallaan, kun hän päätti muuttaa kotikaupungistaan Maarianhaminasta Helsinkiin. Mattsson on onnistunut ottamaan itselleen paikan HIFK:n avauskokoonpanosta, ja kertoo viihtyneensä Helsingissä mainiosti.
– Jalkapallo oli minulle luonnollinen lajivalinta jo pienenä. Veljeni pelasi sitä, ja kun useampi kavereistani aloittivat jalkapalloharrastuksen, halusin itsekin pelata. Kaverini isä ryhtyi valmentamaan nappulajoukkuetta, johon liityin. Tällaisia muistoja minulla on omista alkuvaiheistani jalkapallon parista. Turnaukset muun muassa Ruotsissa kuuluvat junnuvuosieni kohokohtiin, Mattsson kertoo omasta lapsuudestaan.
Ajan myötä harrastus muuttui ammattimaisempaan suuntaan, ja Mattsson teki debyyttinsä Veikkausliigatasolla jo 16-vuotiaana IFK Mariehamnin paidassa. Hänen uransa on edennyt tasaista vauhtia eteenpäin, ja viime vuosina hän on myös useasti edustanut Suomen nuorisomaajoukkueita. Hyvä menestys jo näinkin nuoressa iässä ei kuitenkaan ole muuttanut Mattssonin nöyrää ja työteliästä suhtautumista jalkapalloon.
– En ole oikeastaan koskaan sen kummemmin ajatellut, että jalkapallosta voisi tulla ammatti, vaan näen sen enemmän niin, että olen mennyt askel kerrallaan eteenpäin. Olen aina mieluummin ajatellut edessä olevia asioita sen sijaan, että katsoisin taaksepäin menneitä asioita. Tietysti tajusin jossain vaiheessa, että minulla on sen verran lahjakkuutta, että pystyn menemään eteenpäin jalkapallon saralla.
Mattsson on viimeisen päälle IFK:lainen, sillä hän on tähän mennessä seurajoukkuetasolla edustanut pelkkiä IFK-seuroja, kun hän siirtyi kasvattajaseurastaan IFK Mariehamnista HIFK:n paitaan. Muuttaminen pois kotoa uuteen kaupunkiin tuntui aluksi hieman jännittävältä, mutta Mattsson kertoo sopeutuneensa uuteen asuinympäristöönsä hyvin.
– Olen saanut hyviä kavereita joukkueesta, sillä meillä on useita suurin piirtein samanikäisiä pelaajia täällä. Vapaa-ajalla vietän paljon aikaa esimerkiksi Jakobin (Dunsby) kanssa. Nyt minulla on tällä kaudella ollut jonkun verran loukkaantumisia, jotka ovat kuitenkin nyt toivon mukaan taaksejäänyttä elämää. Pidän todella paljon Helsingistä kaupunkina, täällä on paljon tekemistä ja nähtävää myös jalkapallon ulkopuolella. Tyttöystäväni kanssa tykkään esimerkiksi kävellä Kaivopuistossa merenrantaa pitkin, se on todella upea paikka. Mattolaituri, jäätelökioskit ja Uunisaari ja koko ympäristö siinä lähistöllä tuntuu ihan erilaisilta kuin muut alueet Helsingissä.
Talvella HIFK:n mediatiimi kysyi Mattssonilta videohaastattelussa, kummasta kaupungista keskikenttäpelaaja pitää enemmän, Helsingistä vai Maarianhaminasta. Silloin vastaus oli, että Maarianhamina on hieno paikka kesäisin, mutta muina vuodenaikoina Helsinki vie voiton. Päätimme nyt kysyä saman kysymyksen uudestaan, kun Mattsson on päässyt kokemaan myös Helsingin kesän.
– Molemmissa on puolensa! Täällä Helsingissä pidän siitä, että kaupungilla liikkuminen on niin helppoa ja mukavaa. Se on ehdottomasti Helsingin parhaimpia puolia. Maarianhaminasta taas kaipaan sitä, että minulla on siellä auto, jolla voin ajaa golfkentälle pelaamaan. Myös veneily on asia jota kaipaan, sillä täällä minulla ei ole omaa venettä, jolla mennä saaristoon. Joten kyllä täytyy sanoa, että tällä hetkellä tilanne on aika tasan 50-50 Helsingin ja Maarianhaminan kesän välillä. Olen kuitenkin ehtinyt käydä Maarianhaminassakin tämän kesän aikana, joten saan nauttia molempien kaupunkien parhaista kesäpuolista.
Ennen kauden alkua tyypillisin arvio HIFK:n joukkueen menestysmahdollisuuksista oli, että joukkue tulee olemaan putoamistaistelussa ja sarjan viimeisten joukossa. Suomen Cupissa tuli viisi tappiota viidessä ottelussa, mutta Veikkausliigan puolella joukkue on juttua kirjoittaessa sijalla kahdeksan. Mattssonin mukaan joukkue on onnistunut yllättämään, ja olisi hänen mielestään voinut kerätä jopa enemmän pisteitä kuin tähän mennessä saalistetut 14 pistettä.
– Meillä on nyt kuusi ottelua putkeen ilman tappioita. Olemme usein johtaneet matseja, mutta sitten vastustaja on päässyt tasoittamaan, joten mielestäni meillä voisi tosiaan olla enemmänkin pisteitä kuin mitä meillä nyt on. Ei ole ollut yhtäkään sellaista matsia, josta emme olisi ansainneet pisteitä, vaan enemmän niin, että niitä olisi voinut tulla enemmän. Alkukaudesta hävisimme kaksi peliä, joista olisimme voineet saada pisteitä. Tykkään todella paljon meidän pelityylistä ja tiedän, että jos kaikki menee nappiin, niin voimme voittaa kenet tahansa tässä sarjassa. Itselläni on nyt ollut viisi eri loukkaantumista puolen vuoden sisällä, ja se on tietysti harmittanut. Toivottavasti pääsisin nyt pelaamaan ehjän loppukauden.
Joukkueessa meillä on monia mielenkiintoisia pelaajia, joita kannattaa seurata. Nostaisin erityisesti esiin Jakobin (Dunsby), Arnoldin (Origi) sekä Kevinin (Larsson). Siinä on kolme erittäin vahvaa nimeä, jotka kaikki ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen.
Nuori jalkapalloilija on iästään huolimatta jo varsin meritoitunut, ja yksi hänen uransa tähänastisista merkkipaaluista on ollut Suomen edustaminen alle 19-vuotiaiden EM-kisoissa viime kesänä Vaasassa ja Seinäjoella. Millaisena jo useamman täyden kauden Veikkausliigassa pelannut Mattsson näkee tulevaisuutensa, entä mitä hän tekisi ellei pelaisi jalkapalloa ammatikseen?
Tietysti haluaisin jossain vaiheessa pelata ulkomailla. Tässä iässä tärkeintä on, että löytää sellaisen ympäristön, jossa pääsee mahdollisimman paljon pelaamaan. Silloin sitä on valmiimpi ottamaan askeleita eteenpäin, kun jo on tottunut saamaan paljon vastuuta. Uskon, että kaikki Suomessa syntyneet pelaajat haluaisivat päästä pelaamaan jonkun toisen maan sarjassa.
– Ellen pelaisi jalkapalloa, treenaisin luultavasti enemmän golfia, josta pidän todella paljon! Ammatillisessa mielessä minua kiinnostaa esimerkiksi pörssiasiat sekä osakemarkkinat, joten opiskelisin luultavasti kauppatieteitä, Mattsson kertoo.
Joel Mattsson tuli vaihdosta kentälle jo huhtikuisessa Stadin Derbyssä, ja odottaa nyt innolla illan ottelua, jossa HIFK ja HJK iskevät yhteen oletettavasti loppuunmyydyllä Telia 5G-Areenalla.
– Pääsin kentälle viime derbyssä, ja se oli tosi hieno tapahtuma! Nyt uskon, että meillä tulee olemaan entistäkin hauskempaa, kun tämä toinen derby on meidän kotiottelumme. Toivottavasti kannattajat ovat taas mukana yhtä äänekkäällä kannustuksella kuin viimeksikin! Ottelusta tulee varmaan upea, kun tunnelma on hyvä, kun sää toivon mukaan on kesäinen ja kun paikalla on paljon porukkaa, Mattsson toteaa haastattelun päätteeksi.