Skip to main content

Tänään pelattiin Veikkausliigaa Ahvenanmaan auringon alla kauden toisen ”Kamratmöten” eli IFK Mariehamnin ja HIFK:n kohtaamisen merkeissä. Pelaajat astelivat kentälle noin 30 asteen helteessä, ja tiedossa oli ennakkoon nähden erittäin kuuma taistelu sarjapisteistä, eikä pelkästään sääolosuhteista johtuen. IFK Mariehamn oli ennen ottelua Veikkausliigan sarjataulukossa sijalla seitsemän, neljä pistettä sijalla yhdeksän majaillutta HIFK:ta edellä.

HIFK sai otteluun varsinaisen salama-alun, kun se heti ottelun toisella peliminuutilla onnistui saamaan kulmapotkun. Maarianhaminalaispuolustus hoiti itse kulman, mutta parisenkymmentä sekuntia myöhemmin vierasjoukkue avasi maalitilin. Hassan Sesay pelasi Sakari Tukiaisen läpi hyvään paikkaan, eikä HIFK-hyökkääjä erehtynyt vaan laukoi pallon varmasti maaliin. Näin HIFK sai erittäin tärkeän osuman heti ottelun alkuun, ja tämän myötä myös kuskin paikan itselleen.

Reilut kymmenen minuuttia myöhemmin HIFK:lla oli epäonnea, sillä maalintekijä Tukiainen jouduttiin ottamaan vaihtoon loukkaantumisen takia. Erikson Carlos tuli hänen paikalleen Luís Henriquen pariksi HIFK:n hyökkäykseen. Epäonni ei kuitenkaan loppunut tähän, vaan myös laitapuolustaja Macario Hing-Glover loukkaantui, ja hänetkin jouduttiin ottamaan vaihtoon reilun vartin pelin jälkeen. Jabar Sharza pääsi tässä vaiheessa ensimmäistä kertaa kentälle HIFK-paidassa. 30 asteen helle yhdistettynä ainoastaan yhteen jäljellä olevaan vaihtoon, kun ottelua oli pelattu 16 minuuttia, tarkoitti sitä, että HIFK:n ottelusta tulisi todennäköisesti erittäin vaikea.

Taistelu jatkui tasaisena puoliajan loppupuolelle saakka, ja ottelun 43. peliminuutilla kotijoukkue tasoitti lukemiksi 1-1. Maali syntyi kulmapotkusta, ja pomppi niukasti yli maaliviivan muuttaessa suuntaa useammasta pelaajasta matkalla maaliin. Pelitapahtumiin nähden taukotilanne näissä lukemissa oli kuitenkin varsin oikeutettu.

HIFK pääsi ottelussa uudestaan johtoon 60. peliminuutilla. Sharza käytti jälleen hyväkseen nopeuttaan, ja järjesti erittäin vaarallisen hyökkäyksen. Hän syötti Joel Mattssonille, joka laukoi päin IFK Mariehamnin puolustusta. Pallo kimposi kuitenkin vieressä seisseelle Luís Henriquelle, joka pääsi viimeistelemään ensimmäisen maalinsa IFK:ssa. Sharza oli jo ennen tätä tilannetta useaan otteeseen väläytellyt nopeudellaan sekä teknisellä osaamisellaan, joten hänen järjestämä maali oli hieno palkinto hyvästä työstä kentällä.

Pisteistä taisteltiin kovaa aina ottelun loppuun asti, ja IFK Mariehamn haki kiivaasti tasoitusta. Pallo ei kuitenkaan tullut maaliviivaa pidemmälle, sillä Jani Bäckman pystyi ottelun loppuminuuteilla pelastamaan IFK:n toiselta takaiskulta siivoamalla pallon pois maaliviivalta. Erikson Carlos lisäsi IFK:n voittolukemiksi 1-3 lisäajalla hienolla nostolla vastustajan maaliin. Kauden ensimmäinen vierasvoitto tuli erittäin makeaan paikkaan, ja tästä seuraa varmasti hieno paluumatka laivalla yhdessä paikalle matkustaneiden IFK-kannattajien kanssa!

– Olen tietysti erittäin tyytyväinen kauden ensimmäiseen vierasvoittoon, sekä kolmeen tehtyyn maaliin! Sekin ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Jouduimme tekemään kaksi vaihtoa aikaisin, ja joukkueen jaksaminen helteessä tämän jälkeen mietitytti. Joukkue tuli kuitenkin rohkeasti toiselle puoliajalle, ja onnistuimme saamaan toisen maalin, ja tämän myötä tapoimme ottelun toisen puoliajan aikana. Olen tyytyväinen Jabar Sharzan esitykseen tänään, hän tuli uutena miehenä ensimmäistä kertaa peliin, eikä hän tietysti ole vielä täysin sisällä pelisysteemissämme. Hän tuli erittäin hyvin matsiin aikaisessa vaiheessa loukkaantumisista johtuen, ja hän tuo peliimme uuden dimension. Jabar tuo pelipaikalleen hyökkäysvoittoisempaa peliä kuin mitä sillä on ollut aiemmin tällä kaudella, päävalmentaja Tor Thodesen kertoo ottelusta.
HIFK:n avauskokoonpano:
4 Hannu Patronen (c)
7 Joel Mattsson
8 Jukka Halme
9 Luís Henrique
12 Daniel Kollar (mv)
15 Macario Hing-Glover (16’ 28 Jabar Sharza)
17 Jani Bäckman
18 Matias Hänninen (86’ 80 Samuel Haglund)
20 Hassan Sesay
24 Tero Mäntylä
27 Sakari Tukiainen (13’ 14 Erikson Carlos)