Maajoukkuetauko on nyt takanapäin, ja huomenna HIFK saa kauden seitsemännessä kotiottelussaan vastaansa saman vastustajan, jota vastaan joukkue pelasi vieraskentällä Veikkausliigan avauskierroksella, eli SJK:n. Huhtikuun alussa pelatussa ottelussa SJK voitti viimeisen kympin aikana tulleella maalilla 1-0. HIFK:lle tuo ottelu oli samalla ensimmäinen Veikkausliigaottelu sitten putoamisen syksyllä 2017. Nyt Tähtirinnat lähtevät siis hakemaan revanssia tuosta Seinäjoen ottelusta kotikentällään Telia 5G-Areenalla, jossa joukkue on hävinnyt ainoastaan kerran tällä kaudella.

SJK:n alkukausi on edennyt nousujohteisesti, ja joukkue on ennen huomisen ottelua sijalla viisi sarjataulukossa kahden pisteen päässä kärkijoukkue Ilveksestä. Joukkue on tehnyt 11 maalia yhtä monessa ottelussa, ja kerännyt 17 sarjapistettä. Kausi käynnistyi kahdella voitolla, mutta tämän jälkeen seuraavat yhdeksän ottelua ovat tuottaneet kaksi voittoa, viisi tasapeliä ja kaksi tappiota. Joukkueen alkukauden paras maalintekijä on ukrainalainen Denys Oliinyk, joka on laittanut pallon yli maaliviivan jo viisi kertaa tämän kauden aikana.

Huomisen vastustaja on siis sarjataulukossa tällä hetkellä kuusi pistettä HIFK:ta edellä, joten panosta riittää todella paljon. HIFK:lla on lisäksi yksi ottelu vähemmän pelattuna, joten tämänkin ottelun ennakkotunnelmissa voidaan puhua kuuden pisteen ottelusta. Tähtirinnat ovat olleet vaikeasti voitettavissa etenkin kotikentällään, samalla kun illan vastustaja tulee sarjan kärkikuusikosta, joten odotettavissa on, että tulee tasainen ottelu jossa taistellaan täysillä arvokkaista sarjapisteistä.

HIFK palasi voittojen tielle edellisessä Veikkausliigaottelussaan, voittaen kotikentällään VPS:n lukemin 2-1. Tämä oli samalla Tähtirintojen toinen voitto tällä kaudella. Toukokuu meni kokonaisuudessaan erittäin tasaisissa merkeissä, sillä peräti neljä ottelua putkeen päättyi tasalukemiin 1-1. VPS-voiton sekä tasureiden lisäksi HIFK myös hävisi vieraskentällä RoPSille maalein 1-0. Puolustuspeli on kuitenkin kehittynyt entisestään toukokuun aikana, joka myös näkyy siinä, että HIFK on sarjasijoituksestaan huolimatta kamppaillut pisteistä kaikissa otteluissaan tällä kaudella. Tiivis puolustuspeli on myös huomattu muualla, jonka esimerkiksi maalivahti Arnold Origin sekä toppari Tero Mäntylän valinnat Veikkausliigan kuukauden joukkueeseen osoittavat.

Joukkue on reilun kahden ja puolen viikon maajoukkuetauon aikana ehtinyt huilata hieman, sekä jatkaa treenejä kohti kauden seuraavaa vaihetta. Päävalmentaja Tor Thodesen on päässyt valmistautumaan SJK-matsiin lähes terveen ryhmän kanssa.

– Meillä on ollut hyviä harjoituksia ja olemme jälleen valmiina kamppailemaan sarjapisteistä! Jukka Halme ja Joel Mattsson ovat huomenna sivussa, mutta muuten meillä on ollut koko rinki käytössämme treeneissä, Thodesen kertoo.

HIFK-SJK huomenna Telia 5G-Areenalla klo 18.30 ja liput otteluun voit ostaa ennakkoon Ticketmasterin kautta!