Pitkä treenikausi alkaa olla takanapäin ja tehdyn työn tuloksia päästään pian testaamaan, kun HIFK:n naisten edustusjoukkue avaa pelikautensa Naisten Kolmosessa vierasottelulla maanantaina 22.4. Vauhtia tulevaan kauteen haettiin myös talven futsalpeleillä, joista joukkue upeasti nappasi naisten Kolmosen mestaruuden. Taidoista ja motivaatiosta on siis annettu hyviä näyttöjä talven aikana.

Naiset lähtevät kauteen paria muutosta lukuun ottamatta täysin samalla joukkueella, kuin viime kaudellakin. Hyökkäyspäähän aukon jätti Melinda Koivula, mutta näitä saappaita tulee tulevalla kaudella täyttämään Ruotsissa pelikokemusta kerännyt Elina Sjölinder.

– Viime kauden tavoitteena oli saada täysin tuore joukkue toimimaan ja pelaamaan hyvin yhdessä. Tämän tavoitteen täyttymisen jälkeen on mielestäni loogista lähteä uuteen kauteen vanhalla nipulla, eikä aloittaa rakentamista taas alusta. Nyt voidaan sitten asettaa korkeampia pelillisiä tavoitteita, kommentoi joukkueenjohtaja Jenni Tiusanen.

Valmennuspuolelle on saatu uutta verta, kun alkuvuodesta edustusjoukkueen uutena päävalmentajana aloitti Petja Puranen.

– Aloitin uuden tehtävän innokkaana ja olen kokenut, että myös pelaajat ovat ottaneet minut hyvin vastaan. Olemme saaneet tärkeitä oppeja harjoitusotteluista ja olemme valmiita pelaamaan Kolmosessa. Luulen, että joukkueella kestää kuitenkin hetki omaksua minun pelityylini. Kauden edetessä joukkueessamme tulee varmaankin näkymään enemmän kehitystä, kuin monessa muussa joukkueessa, Puranen arvioi.

Edustusjoukkueen kanssa yhdessä treenaava naisten kakkosjoukkue, HIFK/Red, pääsee myös nauttimaan laadukkaasta valmennuksesta, kun miesten edustusjoukkueen pelaajat Tobias Vibe ja Jakob Dunsby ottivat vastuun joukkueen valmentamisesta.

– Petja on selkeästi tuonut uudenlaista tyyliä treeneihin ja luonut lisää motivaatiota pelaajien keskuudessa. Nyt kun vielä saatiin Tobias ja Jakob mukaan, niin onhan tässä hieno valmentajakolmikko kasassa, Tiusanen kehuu.

Pelaajat odottavat alkavaa pelikautta jo malttamattomina. Kapteenit Maria Lavemäki ja Veera Korjus kertovat, että pelaamaan lähdetään positiivisin mielin.

– Tulevaan kauteen on valmistauduttu kovilla treeneillä ja uuden taktiikan hiomisella. Fyysistä ja pelillistä harjoittelua on tasapainotettu yhteisillä joukkuetapahtumilla, jotka edistävät hyvää joukkuehenkeä. Pelaajien kanssa on pyritty löytämään itsestään ne henkiset voimavarat, joiden avulla kykenemme parhaimpaan suoritukseen. Jengi haluaa voittaa enemmän pelejä, kuin viime kaudella ja odotukset ovat positiivisia, Lavemäki kertoo.

– Vahva ja yhtenäinen talvi on takana, jonka pohjalta on hyvä lähteä kesää kohti. Ollaan joukkueena tehty paljon töitä niin henkisesti, kuin fyysisestikin, ja tulevaan kauteen lähdetään tekemään parhaamme, komppaa Korjus.

– Hauskaa pidetään ja nautitaan parhaasta lajista tekemällä yhdessä hyviä tuloksia, Lavemäki kuittaa.

Tule kannustamaan naiset voittoon kauden ensimmäisessä kotipelissä:

HIFK – HyPS, 4.5. klo 17:30

Nähdään matsissa!