Skip to main content

Ennen ensimmäistä otteluaan Veikkausliigassa HIFK Fotboll tulee pelaamaan kolme harjoitusottelua, joissa vastustajiksi tulevat Paide, KTP ja MyPa.

Ensin on vuorossa vierasmatka eteläiseen naapurimaahamme Viroon, kun HIFK pelaa Paidea vastaan virolaisen kansallisareenan A Le Coq Arenan vieressä sijaitsevalla tekonurmella. Ottelu siirretään sisätiloihin mikäli sääolosuhteet niin vaativat. Paide-HIFK -ottelu pelataan perjantaina 22. maaliskuuta klo 14.30. Seura järjestää kannattajamatkan otteluun, ja lisätietoja tästä matkasta löydät alempana tässä uutisessa.

Maaliskuun lopussa HIFK osallistuu MyPa-turnaukseen, joka järjestetään Anjalankoskella 30-31.3. Siellä kohdataan KTP lauantaina sekä MyPa sunnuntaina.

– Näiden harjoitusotteluiden tavoitteena on parantaa joukkueen kemiaa ja yhteispeliä. Meillä on monta uutta pelaajaa joukkueessa ja omien sisäisten harjoitusotteluiden lisäksi tulemme pelaamaan muita joukkueita vastaan. Tämän vuoksi on hyvä, että pääsemme pelaamaan Paidea vastaan sekä osallistumaan MyPa-turnaukseen, sanoo urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström.

Lähde mukaan kannattajamatkalle Tallinnaan uudistetulla M/S Finlandialla!

HIFK pelaa Paidea vastaan Virossa 22.3. ja kutsuu nyt myös kannattajansa mukaan vieraspelimatkalle! Seura on järjestänyt erikoishintaisen matkan kannattajilleen. Matka tehdään edustusjoukkueen kanssa samalla laivalla.

Matkan hinta on 20€/henkilö.
Hintaan sisältyy meno-paluumatkat kansipaikalla (ei hyttiä) Eckerö Linen M/S Finlandialla sekä bussikuljetukset sataman ja pelikentän välillä.

On myös mahdollista tilata aamiaistarjoilun hintaan 14€/henkilö (kattaukset 8:30 tai 10:00) ja/tai illallisen klo 18.30 hintaan 28€/henkilö.

Aikataulu:
Lähtö Helsingistä 9.00 ja saapuminen Tallinnaan 11.15.
Bussikuljetus pelikentälle heti saapumisen jälkeen sekä takaisin satamaan heti ottelun päätyttyä.
Paluumatka Tallinnasta klo 18.30 ja saapuminen Helsinkiin 21.00.

Terminaalissa on oltava viimeistään tunti ennen laivan lähtöä.

Mukana matkalla on oltava voimassa oleva passi tai henkilökortti!

Ilmoittautumisia otetaan vastaan 15.3. klo 23.59 saakka, joten nyt kannattaa toimia nopeasti! Ilmoittaudu heti käyttämällä tätä linkkiä (matkustajan nimi ja syntymäaika tarvitaan): https://goo.gl/forms/gr51lQxyBVwGTvBv2

Kun olemme saaneet ilmoittautumisesi, saat paluuviestissä ohjeet matkan maksamiseen. Matkan maksaminen tapahtuu tilisiirtona ennen matkan alkua.