Skip to main content

HIFK kohtaa neljännessä Suomen Cupin karsintalohkon ottelussaan FC Interin Talin jalkapallohallissa lauantaina klo 13. Otteluun voit ostaa lippuja ennakkoon täältä. Talin hallin kahvilan remontti on edelleen käynnissä, mutta tähän otteluun on järjestetty kahvimyyntiä HIFK:n toimesta. Vierasjoukkueen kannattajille on Talissa tuttuun tapaan oma sisäänkäynti ja katsomonosa.

Lähtökohdat otteluun ovat HIFK:n osalta varsin selkeät. Kolmen tappion jälkeen tähtirinnat ovat käytännössä pakkovoiton edessä FC Interiä vastaan, sillä ero lohkon neljänteen sijaan, eli viimeiseen jatkopaikkaan, on tällä hetkellä neljä pistettä. HIFK pelasi edellisen kerran kaksi viikkoa sitten Talissa FC Honkaa vastaan, jolloin espoolaiset olivat parempia lukemin 1-2. Kevin Larsson onnistui kyseisessä ottelussa ensimmäistä kertaa maalinteossa HIFK:n edustusjoukkueessa. Inter-ottelun jälkeen HIFK:lla on vielä ohjelmassa vierasottelu IFK Mariehamnia vastaan ensi viikon sunnuntaina.

Huomisen vierasjoukkue FC Inter on voittanut tämän vuoden cupissa kaksi ottelua ja hävinnyt yhden. Turkulaiset ovat onnistuneet kaatamaan IFK Mariehamnin ja HJK:n, mutta kärsivät tappion edellisellä kierroksella FC Lahtea vastaan. Interin maalintekijöinä ovat muun muuassa kunnostautuneet suomalaiselle jalkapalloyleisölle tutut nimet Timo Furuholm sekä Filip Valencic.

IFK:n päävalmentaja Tor Thodesen näkee lauantain ottelun hyvänä tasomittarina siitä, missä joukkueen kanssa tällä hetkellä mennään.

– Harjoittelumme oli kovaa etenkin Honka-ottelun jälkeisellä viikolla, ja nyt olemme tällä viikolla hieman keventäneet harjoittelun intensiteettiä valmistautuessamme lauantain peliin. Muutamilla pelaajilla on ollut pieniä loukkaantumisia, mutta odotan saavani hyvän ja terveen joukkueen kentälle lauantaina. Olen seurannut FC Interin otteita tänä talvena, ja he ovat joukkueena tehneet minuun suurimman vaikutuksen niistä lohkomme joukkueista, jotka olen nähnyt pelaavan. Saamme jälleen mahdollisuuden mitata tasoamme erittäin hyvää joukkuetta vastaan, ja näen tämän meidän kannalta erittäin positiivisena asiana, Thodesen linjaa.