Skip to main content

Pisteet Pietarsaareen

Tasaisen ottelun jälkeen Jaro mukaan sarjan kärkikahinoihin

HIFK lähti otteluun muutaman kriittisen poissaolon saattelemana, sekä hiukan uudenlaisella kenttämuodostelmalla. Poissa olivat pelikieltojen takia Jukka Halme sekä Jani Bäckman ja myös Tuomas Mustonen sekä O-P Jurvainen puuttuivat kokoonpanosta. Parin ottelun tauon jälkeen maalitolppien väliin asettui tällä kertaa Tomi Maanoja. ”Psykon” edessä puolustuslinjan muodostivat nyt, totutun kolmen topparin sijaan perinteisempi neljän puolustuslinja. Topparikaksikko Lahdenmäki-Andbergin laidoilla aloittivat nyt Matias Hänninen ja Tommi Vesala. Keskikentän keskelle asteli tuttuun tapaan Nando, sekä Daniel Rantanen, joka palasi nyt avauskokoonpanoon yli kuukauden tauon jälkeen. Laidoilla puolestaan Esa Terävä sekä Hussein Mohamed. Tommi Jyryn rooli keskellä oli tukea varsinaisesti yksin kärjessä pelaavaa Pekka Sihvolaa.

Vierasjoukkue lähti ottelun alkuun selkeästi varoen ja IFK saikin ottaa pallonhallinnan alusta alkaen. Kotijoukkue ei kuitenkaan ensimmäisen puolituntisen aikana Pietarsaarelaisten maalille saanut vaarallisempia maalipaikkoja luotua. 35 minuuttia on pelattu kun  pirteästi jälleen esiintynyt Hussein Mohamed pääsee vaarallisesti Jaron kuudentoista alueen sisään. Tiukan painin jälkeen vierailjioiden Kareem Moses näpäyttää Mohamedia nilkoille boksin sisällä, mutta tuomarin ratkaisu tilanteessa on vapaapotku aivan alueen rajalta.

Toinen puoliaika alkaa käytännössä samoin kuin ensimmäinenkin, Jaro puolustaa ja IFK pitää palloa, mutta mitään Töölön illassa ei yleisölle ihmeempää draamaa tarjoilla. Kotijoukkue kuitenkin vierittää aika-ajoin laitojen kautta lupaavia hyökkäyksiä, mutta Pekka Sihvola jää kärjessä turhan yksinäiseksi. 80 minuuttia täyttyy pelikellossa kun nähdään ottelun avausmaali. IFK:n Nikolas Saira puskee pallon suoraan vierailjoiden Jim Myrevikin jalkaan, joka puolestaan vapauttaa vaihdosta sisään tulleen Anthony Olusanyan juoksuun oikealla laidalla. Tuukka Andbergin katko epäonnistuu ja Olusanya pääsee naamatusten HIFK:n maalilla pelaavan Maaojan kanssa. Tarkka sijoitus takatolpan kautta ja Jarolle numerot 0-1.

HIFK hakee vielä vimmatusti ottelun viimeisen kymmenminuuttisen tasoitusta, mutta loistavasti pelannut Emil Öhberg on tänään Jaron maalissa ohittamaton loppuun asti ja näin Pietarsaarelaiset nousevat nyt kolmannella perättäisellä voitolla jo HIFK:n kannoille ja mukaan Ykkösen mestaruustaistoon.

Ottelun jälkeen päävalmentaja Teemu Kankkunen oli pettynyt lopputulokseen ja harmitteli kuitenkin suhteellisen onnistuneen pelin ratkeamista yhteen virheeseen.  -”Pakon sanelemana jouduttiin muokkaamaan formaatiota ja siihen nähden pelattiin ihan ok, paljon positiivisia asioita siinä mielessä, mutta pieniin asioihin tälläiset pelit ratkeavat ja nyt kävi ikävä kyllä näin.

Jaro ilmoittautui voitolla mukaan vielä sarjan kärkitaisteluun ja loppukaudesta tullaan vielä näkemään kovaa taistelua kun puolet sarjan joukkueista ovat vain muutaman pisteen sisällä, kun jäljellä on vielä kuusi kierrosta. -”Kaikki kärkijoukkueet pelaavat vielä keskenään ja kaikki on vielä mahdollista, kenellekkään ei tule helppoja pelejä ja tulee jännä loppu vielä sarjalle,” -kommentoi Kankkunen.

Seuraavaksi HIFK kohtaa Töölössä Klubi 04:n maanantaina 17.9.

HIFK:n kokoonpano:
Maanoja (MV)
Vesala (89′ Kuusijärvi), Andberg, Lahdenmäki, Hänninen
Mohamed (76′ Saira), Nando, Rantanen, Terävä (C)
Jyry, Sihvola

Lopputulos: 0-1 (0-0)
80′ Olusanya 0-1

Yleisömäärä:
1 266


HIFK – Klubi 04 maanantaina 17.9. klo 18:30. Klikkaa tsetit fikkaan täältä!