Skip to main content

Tammisaaressa taistellaan noususta

Odotettavissa huipputasainen ottelu

Joukkueet kohtaavat nyt kolmannen kerran tällä kaudella ja lähtökohta otteluun on todella herkullinen jo pelkästään sarjataulukkoa katsoen, sillä joukkueet ovat tasapistein sarjakärki KPV:n takana, IFK tosin paremman maalieron turvin sijalla kaksi ja EIF kolmantena (+17 / +11).

Kaksi edellistä joukkueiden kohtaamista ovat päättyneet tasan. Helsingissä heinäkuussa pisteet jaettiin numeroin 1-1 ja toukokuussa Tammisaaressa ei nähty maaleja laisinkaan. Tasainen ja vähämaalinen kamppailu lieneekin paras veikkaus tälläkin kertaa, sillä vastakkain ovat sarjan kaksi vähiten maaleja päättänyttä joukkuetta, siitäkin huolimatta että HIFK on samalla myös Ykkösen joukkueista iskenyt eniten maaleja. Isäntien maalitykkinä tällä kaudella on häärinyt vasta 18 -vuotias Aleksi Ollila, joka on onnistunut maalinteossa kahdeksan kertaa, Kanadalainen keskikenttäpelaaja Hanson Boakai peesaa Ollilaa joukkueen sisäisessä maalipörssissä viidellä osumalla.

EIF vietti sarjan piikkipaikalla muutaman kierroksen, mutta nyt kaksi perättäistä tappiota JJK:lle ja KPV:lle pudottivat joukkueen kolmanneksi. Tammisaarelaiset ovat kuitenkin edelleen kotikentällään varsin hyvässä putkessa, sillä edellisestä ja toistaiseksi kauden ainoasta tappiosta on kulunut jo yli 3 kuukautta ja EIF lähteekin hakemaan IFK:ta vastaan nyt seitsemättä perättäistä kotivoittoa.

HIFK puolestaan kärsi kauden ensimmäisen kotitappion vajaa kaksi viikkoa sitten FF Jarolle, mutta palasi takaisin voittokantaan seuraavalla viikolla Klubi 04:n kustannuksella. Tyylipuhdas 3-0 voitto paikallisvastustajasta jätti positiivisuuden ilmapiirin IFK:n pukukoppiin ja ”Tähtirinnat” lähtevätkin otteluun itseluottamusta puhkuen. Myös päävalmentaja Teemu Kankkunen odottaa kohtaamista innolla, -”Huippumatsi tiedossa ja panokset kovat. Mikäs sen mahtavampaa. EIF on kentällä tasapainoinen ryhmä, jota on ollut vaikea voittaa. Varsinkin kotonaan.

EIF lähti kauteen enemmänkin ”mustana hevosena”, kuin yhtenä nousijasuosikeista. Kurinalainen puolustuspeli ja vahvat otteet erityisesti kotikentällä ovat pitäneet tammisaarelaiset Ykkösen kärkikahinoissa koko kauden. ”Joku voi puhua pienestä kyläjoukkueesta, mutta heidän budjettinsa on jotakuinkin sama kuin meillä, ellei jopa hieman suurempi. Molemmat olemme toki siinä suhteessa tämän sarjan häntäpäässä”, pohtii Kankkunen.

Meidän tulee onnistua omassa pelissä, jos haluamme pisteet mukaamme. Muutama pelaaja on sivussa ja pari kysymysmerkkiä pelikykyisyyden suhteen, mutta kokonaistilanne on varsin hyvä. Ehdottomasti lähdetään voittoa hakemaan sunnuntaina. Nyt mitataan paljon myös henkistä kanttia, kypsyyttä ja kykyä pelata järkevästi”, Kankkunen ennakoi tulevaa kamppailua.


Ykkösen 23. kierroksen ottelu EIF vs. HIFK Tammisaaren Keskuskentällä sunnuntaina 23.9. klo 18:30

Stadin Kingien messissä matsiin tästä!


Casino Helsingin Sports Barissa järjestetään vierasottelustudio, jossa näemme screeniltä ottelun alkaen 18:15
Ennen ottelua on myös mahdollista tulla paikalle seuraamaan historiallista ensimmäistä Radio Röda nauhoitusta.

LISÄTIETOA TÄSTÄ