Skip to main content

Paluu tauolta ja pettymys Porissa HIFK/2:lle

HIFK/2 palasi lähes kuukauden mittaisen ottelutauon jälkeen perjantaina takaisin tositoimiin kun se matkasi Poriin FC Jazzin vieraaksi Miesten Kakkosessa.

Edustusjoukkueesta matkaan mukaan oli saatu aina vaarallinen Antti Ulmanen ja huippukuntoon palanneet Daniel Rantanen ja Jaakko Lepola, joten kokoonpano näytti hyvältä.

Peli käynnistyi vieraiden erittäin vahvassa hallinnassa ja Jazzilla oli suuria vaikeuksia saada valkoisissa vierasasuissa operoinutta HIFK:ta kuriin. 9. peliminuutilla porilaisten puolustus murrettiinkin. Joonas Salmi pääsi pelaamaan pallon maalinedustalle Haris Ibrahimovicille, jonka laukauksen Rasmus Östling torjui loistavasti. Paluupallo tippui sivuun Antti Ulmaselle, jonka yritys oli menossa takakulmalta ohi, mutta Miika Linqvist onnistui kääntämään pallon takaisin maalille, josta Ibrahimovic ei toisella yrityksellään epäonnistunut.

Tappioasemaan joutuminen herätti porilaiset, jotka pääsivät ensimmäisen puoliajan edetessä yhä paremmin peliin mukaan. HIFK:n johto kestikin vain kymmenisen minuuttia ennen kuin erittäin vahvasti esiintynyt Lyam Friday pelattiin läpiajoon, jota seurasi vahva viimeistely. Ensimmäinen puoliaika jatkui tasoituksen jälkeen tasaisena eikä lisämaaleja nähty.

Toiselle jaksolle Jazz tuli eri meiningillä. Alfred Mapoka ja Juho Kemppinen alkoivat löytää tilaa keskialueelta ja Friday hallitsi ilmatilaa kotijoukkueen hyökkäyksessä. HIFK:lla puolestaan oli ongelmia saada syöttöpeliään rullaamaan. Vieraiden vaarallisimmat hyökkäykset tulivat puoliajalla vaihdosta vasemalle laidalle sisään tulleen dynaamisen Benjamin Navan kautta.

Pelikello näytti 54. minuuttia kun Jazz mursi helsinkiläisten puolustuksen toistamiseen. Pallo onnistuttiin pelaamaan oikealta linjan taakse viilettäneelle Toni Pyyrannalle, joka löysi maalin edustalle liikkuneen Eero Lehtisen. Loistavasti pelannut Atte Otronen oli voimaton läheltä tulleen viimeistelyn edessä ja Jazz johti 2-1.

Maalin jälkeen HIFK sai peliä hallintaan kotijoukkueen vetäytyessä. Daniel Rantanen, Ulmanen ja Nava pääsivät yrittämään maalintekoa, mutta laukaukset suuntautuivat poikkeuksetta yli Östlingin maalin.

Vetäytymisestä huolimatta viimeisen puolituntisen parhaat paikat lisäosumiin suotiin isännille. Tarkkaavainen Jaakko Lepola ohjasi Jazzin tulisen vapaapotkun tolpan kautta väljemmille vesille ja Otronen piti vieraat huipputorjunnoilla mukana pelissä.

Aivan ottelun loppuhetkillä kuin kohtalon ohjaamana Rantasen kulmapotku putosi kohti porilaistaustaisen Tommi Lehdon päätä. Lehto ei valitettavasti aivan päässyt pallon päälle ja tyytyi jatkamaan keskityksen maalinedustalle, josta nykyiset porilaiset siivosivat sen pois. Näin ottelu päättyi FC Jazzin 2-1 kotivoittoon ja hyvästä alusta huolimatta HIFK/2 joutui kotimatkalle ilman tuliaisia.

Ottelun lopputulos: FC Jazz – HIFK/2 2-1
8′ Haris Ibrahimovic 0-1
18′ Friday Lyam 1-1
74′ Eero Lehtinen 2-1

HIFK/2:n kokoonpano:
Otronen (MV),
Salmi (86′ Azemi), Myöhänen, Tuuliainen (72′ Häkälä), Lehto,
Ibrahimovic, Forsman (C), Lepola, Linqvist (46′ Nava),
Ulmanen, Rantanen

Yleisö: 511

Seuraavaksi HIFK/2 kohtaa jo tiistaina 31.7. Honka Akatemian Töölön Pallokentällä klo 18:30.