Seuraavana Pietarsaari – Nästa Jakobstad

Miesten Ykkösen 12. kierroksen viimeinen ottelu pelataan länsirannikolla, Pietarsaaren Keskuskentällä, johon sarjakärjessä miltei koko kauden viettänyt HIFK matkustaa maanantaina. Kotijoukkue Jaro kuuluu tasaisen sarjan nousijasuosikkeihin ja lähteekin otteluun hyvissä asetelmissa, vain kolme pistettä IFK:ta jäljessä, tosin myös yhden ottelun enemmän pelanneena. 

Joukkueet kohtasivat kauden alussa Helsingissä, kun IFK vei pisteet Pekka Sihvolan kahdella osumalla maalein 2-1. Edellisellä kierroksella Jaro kävi hakemassa pisteet Jyväskylästä niukalla 1-0 voitolla JJK:sta kun vastaavasti HIFK kampitti AC Oulun kotikentällään Töölössä hienosti 3-0. Pekka Sihvolan maalihanat ovat olleet viime aikoina tukkeessa, mutta mies pitää silti joukkueen sisäisen maalipörssin kärkeä nimissään viidellä tehdyllä maalilla. Oulu-ottelussa viimeiset puoli tuntia pelannut Sihvola on saanut kuitenkin haastajia, IFK:n onneksi, laajalta rintamalta. Tuukka Kurjen kaksi maalia ja Tuomas Mustosen voittomaali Oulu -ottelussa, nostivat molemmat jo kolmeen osumaan ja Antti Ulmanen on on iskenyt tällä kaudella kahdesti.

FF Jaron kausi on ollut ailahtelvaista, joukkue on voittanut vakuuttavasti alempana sarjataulukossa olevia joukkueita, mutta ei ole pystynyt kääntämään kärkiotteluita voitoiksi. HIFK:lla puolestaan ainoan pistemenetyksen kotikentällä aiheutti kovaa taistellut KTP, mutta vieraskentillä haasteita on luonut lähinnä pitkät pelimatkat, kauden ainoat tappiot kun ovat tulleet nimenomaan Oulun ja Kajaanin reissumatseista. Maanantaina on joukkueella jälleen edessään pidempi bussimatka, kun maanantaiaamuna lähdetään kohti Pietarsaarta. Tällä kertaa ottelun jälkeen edessä on viikon mittainen kesäloma ja joukkueen kapteenistoon kuuluva Pauli Kuusijärvi kommentoikin sunnuntain valmistavien treenien jälkeen, ettei joukkue missään nimissä halua lähteä lomille tappio niskassaan.

Valmentaja Teemu Kankkunen ja Ari Rantamaa painottivat tulevaa ottelua ja pitkää pelimatkaa silmällä pitäen henkilökohtaisen oman tekemisen tärkeyttä pitkällä matkalla ja toivoivat että kahdesta aiemmasta reissusta on jälleen opittu enemmän

Ottelu Pietarsaaressa alkaa klo 18.30 maanantaina 9.7.