Skip to main content

HIFK:lle vakuuttava voitto Hakasta

Miesten Ykkösen toinen kolmannes käynnistyi Helsingissä kun vastaan saapui kauden avauskierroksella IFK:lle tappion kärsinyt FC Haka. Valkeakoskelaiset olivat edellisellä kierroksella voittaneet FF Jaron ja lähtivät nyt haastamaan sarjakärkeä vain 3 pisteen päässä HIFK:sta.

Ottelun ensimmäinen 10-minuuttinen alkaa ympäripyöreästi ja palloa viedään vuorotellen molempiin päihin, kuitenkaan ilman vaarallisempia paikkoja. Ensimmäinen tontti siunaantuu vierasjoukkue Hakan Anton Popovitchille kun pelattu 11 minuuttia. Popovitch voittaa pallon vasemmalla laidalla noin 30 metrin kohdalla ja pääsee pujottelemaan IFK -puolustuksen lävitse ja lähettää tulisen kudin kohti etu-alakulmaa, Daniel Kollar on hereillä, mutta veto suuntautuu hivenen ohi tolpasta. Seuraava maalipaikka nähdään viisi minuuttia myöhemmin kentän toisessa päässä. Jarkko Lahdenmäki lähettää pitkän pallon ylös ja Pekka Sihvola poimii pallon kulmalipun tuntumasta mukaansa, pelaa sen alaspäin O-P Jurvaiselle, joka lähettää tuttuun tapaan millintarkan keskityksen boksiin. Hussein Mohamed nousee takatolpalla korkeimmalle ja kuin varkain kaareva puskupallo tippuu kohti ylänurkkaa ja vaivoin Hakan maalilla pelaava Joonas Immonen saa työnnettyä pallon väljemmille vesille. Hakan puolustuksen purku ei kuitenkaan ihan täydellisesti onnistu ja IFK saa luotua ensimmäistä kertaa ottelussa kunnon painetta Valkeakoskelaisille.

Vajaa puoli tuntia pelattu ottelua kun jo useammankin kerran nätisti vasemmalla laidalta palloa jakanut Jurvainen nostaa jälleen pallon boksiin, pallo kimpoilee 16-rajoille ja seurauksena avautuu vetopaikka takalinjoilta aktiivisesti nousevalle Pauli Kuusijärvelle, IFK:n numero kolme pommittaa tulisesti, mutta Hakan puolustus onnistuu blokkaamaan vedon. Kun ensimmäinen puolikas on jo lähestymässä loppua, pelataan pallo oikealta laidalta IFK:n kapteenin nauhaa kantavalle Jukka Halmeelle. Keskikenttäpelaaja saa nousta vapaasti pallon kanssa aina rankkarialueen reunamille, josta ”Jugi” päättääkin tykittää, tarkka vasemman jalan sijoitus yllättää koko Haka -puolustuksen. Numerot taululle 1-0!

Toinen puoliaika alkaa käytännössä siitä mihin ensimmäinen päättyi, eli kotijoukkue IFK:n hallinnassa. Tunnin kohdilla ”koskilaiset” saavat jälleen hiukan otetta pelistä ja luovat muutamia paikkoja Daniel Kollarin vartioimalle IFK -maalille. Varmasti läpi ottelun pelannut isäntien puolustus-kolmikko, Andberg, Lahdenmäki ja Kuusijärvi kuitenkin pääasiassa hoitavat tilanteet ilman suurempia paineita. Hakan taistelu kuitenkin katkeaa kun Marco Paunovic menettää pallonhallinnan ja Antti Ulmanen pääsee käynnistämään vastahyökkäyksen IFK:n kenttäpuoliskolta. Hakan nuori Joona Kari joutuu rikkomaan karkuteille päässyttä Ulmasta ja seurauksena ottelun ensimmäinen keltainen kortti.

Ottelun lisäajan kolmas minuutti on käynnistymässä kun Esa Terävä ja hienosti tänään pelannut laitalinkki Hussein Mohamed pelaavat hyvin yhteen. Mohamed nousee laidaltaan boksin reunalle ja lähettää matalan keskityksen pilkun kohdille, jossa täysin vapaana vaihdosta kentälle tullut Tuukka Kurki pääsee laukomaan ja pallo vuorenvarmasti maalissa! Numerot näin vielä viime hetkillä HIFK:lle 2-0!

Pari minuuttia ehditään vielä lisäaikaa pelaamaan maalin jälkeen, se on liikaa Hakan Joona Karille joka nekkaa Jukka Halmetta nilkoille ja seurauksena miehelle illan toinen keltainen kortti ja ulosajo, kun ottelua pelattu 90+4 minuuttia. Tilanteesta seurannut vapaapotku jää ottelun viimeiseksi tapahtumaksi ja näin ollen siis HIFK jatkaa voitolla Ykkösen kärjessä, nyt kolmen pisteen kaulalla kun samaan aikaan ennen tätä ottelua tasapisteissä IFK:n kanssa ollut KPV kärsii tappion Jyväskylässä.

Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa HIFK:n päävalmentaja Teemu Kankkunen oli tyytyväinen koko joukkueen puolustamiseen ja totesi ettei Daniel Kollarin tarvinnut tänään varsinaisesti torjua palloa kertaakaan. Lisäksi Kankkunen oli positiivisen yllättynyt Jarkko Lahdenmäen pelaamisesta hiukan erilaisessa roolissa, kuin mies on aiemmin tällä kaudella pelannut. -”Jarkko siirrettiin vasempaan linjaan pelaamaan vähän pakon sanelemana, kun Jani Bäckman puuttui kokoonpanosta, mutta aikaisemmissa seuroissa laitapakkina pelannut Japi yllätti silti allekirjoittaneen siinä miten hyvin onnistuikin rakentamaan peliä laidaltaan” Tema sanaili.

Katso ottelun lehdistötilaisuus HIFK Fotboll:n facebookissa tästä


HIFK:n kokoonpano:
Kollar (MV)
Lahdenmäki, Andberg, Kuusijärvi
Jurvainen (73′ Hänninen), Halme (C), Rantanen, Jyry (77′ Terävä), Mohamed
Ulmanen (82′ Kurki), Sihvola

Lopputulos: 2-0 (1-0)
44′ Halme
90+2′ Kurki


Katso Ykkösen maalikoosteet tästä (kooste julkaistaan kun kaikki kierroksen pelit on pelattu)

HIFK:n seuraava kotiottelu Telia 5 G -Areenalla pelataan lauantaina 30.6. klo 15:00 vastassa AC Oulu.
Flabat matsiin kannattaa ostaa jo ennakkoon Ticketmasterilta.

Haluaisitko nauttia matsista parhailta paikoilta, kuulla valmentajan terveiset ennen ottelua ja yhdistää tapahtumaan myös ruokailun? (Paketit alkaen 35 euroa/ kausikortilla)

Tutustu HIFK Kamratstuganin ja Bollis Bar & Bistron VIP-paketteihin täältä!