Tammisaaressa tahkottiin maaliton tasapeli

Suomen kesä on näyttänyt parastaan lähes koko alkukauden ajan eikä tänään säässä nähty poikkeusta vaan Tammisaareen paikalle saapunutta yleisöä hellittiin ihanalla auringon paisteella ja lämmöllä. Ottelua oli tullut seuraamaan 1295 katsojaa, joka on EIF:n ennätys Ykkösen otteluissa.

Ottelun alussa Kingit venyttelivät tuttuun tapaan äänijänteitään luomalla IFK:lle kotiottelun tunteen, vaikka kyseessä olikin yksi kauden vaikeimmista vierasotteluista. Päävalmentaja Kankkunen jatkaa edelleen rotaatiotaan ja kolmen puolustajan linjaan nousee tänään Pauli Kuusijärvi, joka korvaa Tuukka Andbergin. Keskikentälle Tommi Jyryn seuraksi avaukseen nousee tänään Jukka Halme ja Nando.

EIF puolustus on ollut rautaa koko alkukauden ja vähämaalista ottelua oli lupa odottaa tänäänkin. Ottelun alku oli hyvin varovaista ja tunnustelevaa molempien joukkueiden liikutellessa palloa enimmäkseen omalla kenttäpuoliskolla kierrättäen ja etsien rakoa päästä eteenpäin.
4. minuutilla IFK saa sivuvaparin, josta Nando hakee suoraa ratkaisua takayläkulmaan, mutta laukaus leijailee yli.
10. minuutilla EIF pelaa hyvin yhdellä kosketuksella ja saa pelattua pallon jo IFK-puolustuksen selustaan, mutta Jani Bäckman selvittää tilanteen.
14. minuutilla EIF:llä pieni tilanteen poikanen, josta saadaan aikaan myös heidän ensimmäinen laukaus, joka kuitenkin menee IFK-puolustuksen kautta kulmapotkuksi. Kulma etualueelle ja tämä selvitetään ilman ongelmia.
15. minuuttia on juuri tulossa täyteen, kun Nando hakee pientä seinää Sihvolalta boxissa, mutta EIF selvittää kulmapotkuksi. O-P:n kulmapotkun EIF-puolustus puskee kahteenkymmeneen metriin suoraan Nandolle, joka tällää volleysta, mutta maalin ohi.
Ensimmäiset parikymmentä minuuttia on ollut hyvin tarkkaa peliä ja kumpikin pelaa puolustuksen kautta ottamatta suurempia riskejä hyökkäyssuuntaan.
24. minuutti ja pallo pelataan Sihvolalle laitaan, josta vaarallinen keskitys kohti takatolpalle rynnivää Ulmasta, mutta hän ei osu palloon vaikeasta asennosta ja EIF selviää säikähdyksellä.

28. minuuttia pelattu ja EIF pelaa kulman lyhyenä ja IFK ei onnistu purkamaan tilannetta, mutta saa kuitenkin selvitettyä tilanteen kulmaksi. Toinen kulma selvitetään ilman ongelmia.
30. minuutilla O-P vapautetaan loistavalla syötöllä ja mies rynnii jo boxissa, mutta EIF-puolustaja tulee liukumalla tilanteeseen ja selvittää.
EIF on käyttänyt hyökkäyksissään lähes poikkeuksetta oikeaa laitaansa ja yrittänyt kapteeni Johan Estlanderin kautta rakennella, mutta toistaiseksi mitään kunnon paikkoja se ei ole tuottanut.
35. minuutilla IFK liikuttaa palloa hyvin mieheltä toiselle, mutta lopulta EIF maalivahti Jonathan Jäntti poimii keskityksen. Seuraavasta hyökkäyksestä Sihvola heittää vaarallisen keskityksen, mutta paikalle liukuva Ulmanen ei aivan yletä palloon. Jatkotilanteessa Hänninen pitää pallon kentällä ja pelaa sen Nandolle, joka laukoo vasurillaan yli maalin.
IFK on nyt saanut selkeästi otetta hyökkäyssuuntaan varovaisen alun jälkeen.
43. minuutti ja EIF pelaa poikittain hyökkäysalueella ja pallo tulee Victor Limnellille, jonka painava laukaus suuntautuu kohti etuyläkulmaa, mutta Maanoja torjuu laukauksen kulmapotkuksi.
Kulma ei tuota IFK-puolustukselle hankaluuksia ja hetken kuluttua tuomari viheltää ottelun avausjakson päättyneeksi.

Molemmat joukkueet pelasivat hyvin riskitöntä jalkapalloa, mutta jakson loppua kohden muutamia tilanteita kuitenkin nähtiin.
Toista nelivitosta on pelattu vain pari minuuttia, kun Ulmanen pääsee keskittämään kohti Peksiä, mutta tämä ei pääse palloon EIF puolustajien ahdistamana.
59. minuutti ja IFK suorittaa ensimmäisen pelaajavaihdon, kun Antti Ulmanen tulee ulos ja sisään Tuukka Kurki.
Toisen puoliajan ensimmäiset viisitoista minuuttia on ollut hyvin rikkonaista peliä, jonka aikan on nähty paljon kaksinkamppailuja ja harhasyöttöjä.
64. minuutilla EIF:llä on pieni hallintajakso heidän oikeassa laidassa ja lopulta tilanne päättyy, kun O-P torppaa selustaan pyrkineen EIF-pelaajan kentän pintaan varoituksen arvoisesti.
IFK selvittää sivuvaparin, mutta jatkotilanteesta EIF saa vapaapotkun noin 25 metristä. Se pelataan keskityksenä takatolpalle, josta EIF pelaaja voittaa sen maalinedustalle, mutta IFK-puolustus hoitaa pallon ulos sivurajasta. Tästä EIF saa pelattua laukaisupaikan, joka kuitenkin kilpistyy IFK:n lihamuuriin. EIF on kuitenkin nyt saanut pienen hallintajakson ottelussa.

68. minuutilla laidasta etenevä O-P kaadetaan ja Nando asettuu pallon taakse. Sivuvapari suuntautuu suoraan kohti EIF maalia ja maalivahti Jäntti on pakotettu torjumaan pallo riman yli kulmapotkuksi. Kulmapotkun EIF kuitenkin hoitaa ilman ongelmia.
71. minuutilla EIF pelaa hyvin oikeassa laidassa, mutta puolustus selvittää kulmaksi. Samalla myös Pauli Kuusijärvelle varoitus. Kulma ei aiheuta ongelmia ja tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että ollaan menossa kohti 0-0 loppulukemia.
74. minuutilla IFK suorittaa toisen pelaajavaihdon, kun O-P jättää kentän ja Jaro pelissä pirteästi esiintynyt Mohamed Hussein tulee tilalle.
78. minuutilla väkivahva Tabe suojaa hyvin sivurajaheiton itselleen ja saa jalan vapaaksi, mutta laukaus painuu parkkipaikalla olevien bussien taakse.
79. minuutilla Hussein käyttää nopeuttaan ja tavoittaa pallon vielä juuri ennen päätyviivaa. Katsoo rauhassa ja antaa mukaan nousevalle Sihvolalle, joka saa pallon hyvin matkaan ja pääsee laukomaan. Laukaus ottaa vielä pienen kimmokkeen EIF-pelaajasta, mutta maalivahti Jäntti venyttää upeasti ja torjuu kulmapotkuksi. Siinä oli IFK:n johtomaali todella lähellä.
IFK on selkeästi saanut pientä otetta ja yrittää nyt hakea täyttä pistepottia, mutta kesken IFK painostuksen EIF pääsee vastaiskuun. Tabe rynnii härän lailla ohi Lahdenmäestä, mutta päätyy lopulta vain pihviksi Lahdenmäen ja Kuusijärven tarjoamaan hampurilaiseen.
85. minuutin kohdalla EIF saa pientä hässäkkää IFK maalille kulmapotkun jälkeen, mutta tilanne selvitetään.
86. minuuttia on juuri tulossa täyteen, kun IFK suorittaa viimeisen pelaajavaihdon. Matias Hänninen tulee ulos ja tilalle Tommi Vesala.
90. minuuttia kellossa ja IFK saa vielä mahdollisuuden kulmapotkusta, mutta EIF selvittää.
Lisäajan toinen minuutti ja Peksi tarjoaa vaihdosta sisään tulleelle Tuukka Kurjelle huippupaikan, mutta maalivahti Jäntti saa näppinsä väliin ja kerkeää vielä kauhomaan pallon maaliviivalta juuri ennen kuin pallo on menossa maaliin. Siinä oli nuorella Kurjella todella maukas paikka tehdä uran ensimmäinen maali Ykkösessä, mutta EIF maalivahti venyy paraati pelastukseen.

Lisäajan kolmas minuutti ja Kuusijärven laukaus osuu pystyyn juoksevaan IFK-pelaajan ja kimpoaa takaisin Kuusijärvelle. Hän painaa vasurilla hyvän laukauksen, mutta jälleen Jäntti venyttää ja torjuu kulmapotkuksi, jonka EIF selvittää. Hetkeä myöhemmin Jani Bäckman taklaa keskialueella varoituksen arvoisesti ja samalla, kun EIF laittaa pallon peliin erotuomari päättää ottelun.

0-0 tulos ei yllättänyt ketään kahden hyvin puolustavan joukkueen välillä, mutta pieni karvas maku IFK:lle tästä jää, koska lopussa saatiin mahdollisuus tehdä voittomaali ja omassa päässä ei hätää ollut. Tasapelin tuoman pisteen turvin IFK kuitenkin jatkaa sarjan kärkipaikalla ennen Jaroa, joka samaan aikaan pelatussa ottelussa murskasi AC Kajaanin kotikentällään 5-0.

EIF puolusti tiiviisti. Emme saaneet liikutettua palloa tarpeeksi nopeasti, jotta mahdollisuuksia murtautumiseen olisi syntynyt. Toiseen perättäiseen nollapeliin voi olla tyytyväinen, mutta hyökkäyspeli jäi vaisuhkoksi”. Näin kommentoi päävalmentaja Kankkunen tuoreeltaan ottelun päättymisen jälkeen.