Skip to main content

Tsekkaa livevideo sopimusuutisesta Facebookistamme tästä linkistä (klik!).

HIFK:n edustusjoukkueen valmennusryhmään on nimetty uutena valmentajana Ari Rantamaa, 55.

Rantamaalla on vankka kokemus suomalaisessa jalkapallossa pääsarjatasolta sekä pelaajana että valmentajana. Hän on suorittanut JVK:n eli UEFA:n Pro lisenssiä vastaavan koulutuksen.
Rantamaalla on ollut muutaman vuoden sivussa päivittäisistä valmennustehtävistä, mutta lähtee erittäin innostuneena mukaan HIFK:n valmennukseen.

– Paluu suomalaiseen huippujalkapalloon tuli vähän suunniteltua aiemmin, mutta olen erittäin motivoitunut ja haaste tuntuu jännittävältä ja mielenkiintoiselta. Päävalmentaja Teemu Kankkunen on nuori ja kunnianhimoinen valmentaja. Näen hänessä paljon samaa kuin itsessäni parikymmentä vuotta sitten ja on todella mukavaa päästä tekemään töitä yhdessä.

HIFK on tehnyt pelaajasopimuksen espanjalaisen keskikenttäpelaajan Fernando Cózar Torresin kanssa. Viime kaudella 27-vuotias ”Nando” pelasi KPV:ssa.
– Halusin tulla HIFK:hon, koska mielestäni täällä on kaikki mitä joukkue tarvitsee sarjanousuun. Olen pelaaja, joka antaa kaikkensa tämän tavoitteen saavuttamiseksi, kertoo Nando.

Nando tuo HIFK:n joukkueeseen monipuolisuutta, koska hänellä on kokemusta sekä alemman- ja ylemmän keskikenttäpelaajan roolista. Pelaajalla on myös erittäin hyvä potkuvalikoima, joka tuo yllätyselementin myös erikoistilannepelaamiseen.

Nando lähtee kauteen erittäin motivoituneena ja selkein tavoittein.
– Haluan kehittyä pelaajana ja samalla auttaa HIFK:ta nousemaan takaisin Veikkausliigaan sekä osoittaa taitoni Ykkösessä.

Seurassa ollaan erittäin tyytyväisiä uusista valmentaja- ja pelaajasopimuksista.

– Ari Rantamaa tuo valmennusryhmään vahvalla kokemuksellaan ja ammattitaidollaan vahvistusta erityisesti taktiselle puolelle. Hän on valmentajapersoona, jollaista jokainen menestystä haluava suomalainen joukkue tarvitsee. Haimme keskisektorille pelaajaa, joka pystyy tuomaan joukkueen hyökkäyspeliin uusia yllätyksellisiä elementtejä, tämä pelaaja on sellainen. Sopimuksen syntymisestä olen erityisen tyytyväinen, koska useat Veikkausliigaseurat olivat myös kiinnostuneita Nandosta, kertoi urheilutoimenjohtaja Mika Lönnström.

Edellä mainittujen sopimusten lisäksi HIFK on tehnyt pelaajasopimukset kahden nuoren pelaajan kanssa. Viime kauden alkuvaiheessa hyvään tahtiin maaleja kolmosessa ja ASM:ssä tehnyt Benjamin Nava ja keskikentän keskustassa viihtyvä Valdrim Azemi allekirjoittivat molemmat vuoden mittaiset sopimukset HIFK Fotbollin kanssa.

Benjamin Nava pelasi viime kaudella HIFK ASM joukkueessa ja miesten kakkosjoukkueessa. Pelit päättyivät puolessa välissä kautta ikävään loukkaantumiseen, mutta Benjin vahva osaaminen on vakuuttanut valmennuksen ja siten hänelle tarjotaan nyt mahdollisuutta aikuisten peleissä. Valdrim Azemi pelasi edellisen kauden HJK A-junioreissa.

Ari Rantamaa

Syntymäaika/ Födelsedatum/ Date of birth: 28.5.1962

Ura/ Karriär/ Career:
1992-1994 FC KontU päävalmentaja (II ja I div)
1995 HJK 2. valmentaja (Veikkausliiga)
1996-1997 RoPS päävalmentaja (Veikkausliiga)
1998 päävalmentaja HJK (BSM)
1999 FC Honka päävalmentaja (I div)
2000 KäPa päävalmentaja (II div)
2001-2016 valmennustehtäviä edustusjoukkueissa ja juniorijoukkueissa Nurmijärven JS:ssä.

Helsingin Piirin vuoden valmentaja v 1993.

Pelaajaura/ Spelarkarriär/ Player Career
1982 Tornion PV
1983–85 Kemin PS
1986 IFK Kalix (Sverige)
1987-1989 Kemin PS
1990-1991 FC KontU

Pääsarjaotteluita n. 100 kpl. SM-pronssi 1985.

Fernando Cozar Torres

Syntymäaika/ Födelsedatum/ Date of birth: 2.3.1991

Ura/ Karriär/ Career:
2006-2011 Academy Cadiz CF
2012 Cadiz CF B 3 Division
2013 Real Betis B 2 Division
2014 UD Los Barrios 3 Division
2015 Arcos CF and Ud Los barrios 3 division
2016 FC Legirus Finland
2017 KPV Finland