Skip to main content

HIFK ja HJK järjestivät keskiviikkona 14.3. HS-Areenalla futisturnauksen osana Palloliiton
”Hyvää seuraa” hanketta. Tapahtuma organisoitiin ja toteutettiin yhdessä Business collegen
opiskelijoiden ja opettajien kanssa. Tapahtumaan osallistui parisataa nuorta ja joukkueita oli
mukana Business collegen lisäksi Omnia Espoosta sekä Stadin ammattiopistojen yksiköt
Pohjois-Haagasta, Malmilta ja Vallilasta.

Kahdeksan joukkueen turnauksen voittajaksi kruunattiin jännittävien vaiheiden jälkeen
Pohjois-Haaga, joka kaatoi finaalissa rangaistuspotkukilpailussa Omnia2 joukkueen. Pelit
olivat kovatasoisia ja tiukkoja vääntöjä, sillä Pohjois-Haaga selvitti myös tiensä finaaliin
rangaistuspotkuilla, jossa se voitti oman alkulohkonsa voittaneen Vallilan. Alkulohkon
avausottelussa Omnia2 oli vielä Pohjois-Haagaa parempi, mutta tasaisen finaalin päätteeksi
Pohjois-Haaga sai makean revanssin voittamalla rankkarit 2-1.

Tapahtuman aikana oli paljon muutakin ohjelmaa ja eräänlainen herkkupala nähtiin ennen
finaaleja, kun turnauksen Fair Play joukkueeksi valikoitunut Malmi kohtasi Palloliiton
joukkueen. Joukkueen riveissä nähtiin mm. Huuhkajien päävalmentaja Markku Kanerva sekä
HJK:sta ja maajoukkueesta tuttu Ville Nylund. Hyvähenkisen ottelun voiton nappasi
Palloliiton joukkue, jonka kokeneet keulamiehet liikuttivat palloa sen verran mallikkaasti,
että loppulukemat kirjattiin 5-2 Palloliitolle. Malmin joukkueessa pelanneet nuoret saivat
ikimuistoisen ottelun lisäksi myös tyylikkäät maajoukkueen pipot muistoksi tapahtumasta.
Pipoja näkyikin päässä jo seuraavana päivänä, kun HIFK:n ja HJK:n futiskerho jatkui
Malmin ammattiopiston salissa futsalin merkeissä.

Kuvassa Business collegen rehtori Antti Loukola ja Markku Kanerva Fair Play ottelun
jälkeen.

Iltapäivän ohjelmassa oli myös yhteiskuntavastuullista asiaa, kun kansanedustajat Jukka
Gustafsson ja Mari-Leena Talvitie saapuivat paikalle vastaamaan nuorten kysymyksiin.
Business collegen opiskelija toimi tapahtuman juontajana ja vastauksia saatiin niin opintotuen
leikkaamiseen kuin Soten vaikutukseen julkisessa terveydenhuollossa. Myös KiKyn
vaikutusta nuorten työllistymiseen käytiin läpi tässä ”eduskunnan kyselytunti” osiossa.

Kansanedustajat Mari-Leena Talvitie ja Jukka Gustafsson vastaamassa nuorten kysymyksiin.

Business collegen opiskelijat olivat myös suunnitelleet erilaisia fanituotteita seuroille ja
ryhmät esittelivät tuotteita kilpailun tuomaristolle. Mukana oli hyvin kirjava gaala erilaisia
tuotteita ja kaikki ehdokkaat päätyivät myös seurojen edustajien nähtäviksi. Tulevaisuus
näyttää löytääkö joku tuotteista paikkansa myös seurojen fanituotevalikoimasta tulevalla
kaudella.

Tapahtumassa oli siis kyse paljon muustakin kuin jalkapallosta. Nuoret saivat itse olla
aktiivisesti mukana, niin, että se parhaiten tukee heidän opintojaan ja antaa arvokasta
käytännön kokemusta tulevaa työelämää varten. Malmin lähihoitajaopiskelijoista koostunut
ensiapupiste oli jatkuvan ruuhkan kohteena, kun ruhjeita ja kolhuja varten haettiin
kylmäpusseja. Nuoret hoitivat itse ottelujen tuomaroinnin, tilastopalvelun, tapahtuman
juontamisen ja ensiavun. Yksi porukka nuoria pyöritti turnauksen ajan kahviota osana heidän
nuori yrittäjä kurssiaan.

Malmin lähihoitajaopiskelijoiden ensiapupisteellä riitti ruuhkaa koko päivän.

– Hieno päivä, hienojen nuorten parissa ja se mitä olen tässä työssä ilokseni saanut huomata
on se asia, että kyllä nuoret osallistuvat ja harrastavat, jos heille siihen tarjotaan
mahdollisuuksia. Seuraavaa tapahtumaa kyseltiin jo heti perään innolla ja toukokuulle onkin
suunnitteilla oma miniversio tulevan kesän MM-kisoista, Jukka Aakko kommentoi
tuoreeltaan tapahtuman jälkeen.

Tapahtuma oli osa Palloliiton Hyvää Seuraa hanketta, jonka HIFK:n hankekoordinaattori
Jukka Aakko ja HJK:n hankekoordinaattori Mikko Siikavesi ideoivat ja toteuttivat yhdessä
nuorten kanssa.

Koko työryhmä tapahtuman jälkeen.