Skip to main content

HIFK – KTP

HIFK nappasi kauden ensimmäisen kotivoiton, kun joukkue kaatoi KTP:n Talin perjantai-illassa. HIFK:n 3-1 voittoon päättynyt ottelu tarjosi loistavaa viihdettä läpi ottelun eikä draamaa puuttunut ottelusta.

HIFK sai otteluun upean alun, kun ryminällä edustusjoukkueen mukaan noussut Tuukka Kurki jatkoi maalitehtailuaan ottelun ensimmäisellä minuutilla Reza Heidarin hyvästä syötöstä. Punapaitojen ilo ei kuitenkaan kauaa kestänyt, sillä vain muutamaa minuuttia myöhemmin KTP:n Aleksi Pahkasalon sivuvapaapotku yllätti isäntien puolustuksen ja pallo leijaili helpohkosti maalin perukoille.

Ottelun tempo pysyi tämän jälkeen korkeana ja molemmissa päädyissä riitti tapahtumia. KTP sai ottelun ensimmäisen puoliskon puolessa välissä rangaistuspotkun, mutta Daniel Kollar poimi vuoren varmasti alakulmasta. Tämän jälkeen KTP:lle vihellettiin vapaapotku aivan boksin ulkopuolelta, mutta Aleksi Pahkasalon laukaus ei tuottanut maalilla loistaneelle Kollarille tälläkään kertaa ongelmia.

Toinen puoliaika oli selvästi HIFK:n hallintaa ja tauolla sisään tullut Jirijoonas Kanth aloitti todella räväkästi ensimmäisen ottelunsa HIFK:ssa tällä kaudella.

Noin 70 minuutin kohdalla Esa Terävä tuli sisälle ja vain hetki tämän jälkeen Otto-Pekka Jurvainen viimeisteli Reza Heidarin upeasta avauksesta. Tästä vain muutaman minuutin kuluttua Antti Ulmanen naulasi ottelun HIFK:lle ja näin ollen punapaidat nappasivat mukaan täydet pisteet.