Skip to main content

Kuva: Riku Laukkanen

HIFK on tehnyt yksivuotisen jatkosopimuksen Pauli Kuusijärven kanssa.

Kuusijärvi, 31, on vuodesta 2014 pelannut yhteensä 89 ottelua tähtipaidassa ja on ollut tärkeä osa HIFK:n puolustuslinjasta. Kuusijärvi loukkaantui kotiottelussa KuPS:ia vastaan heinäkuussa 2017. Kuusijärven loukkaantumisessa saama vamma vaati leikkaushoitoa ja noin kuuden kuukauden kuntoutusjakson. Loukkaantumisesta johtuen esiintymisiä HIFK:n edustusjoukkueessa kaudella 2017 kertyi Kuusijärvelle vain 6 kappaletta. Aikaisempina kausina Kuusijärvi on useimmiten pelannut keskuspuolustajana, mutta viime kaudella hänet nähtiin myös laitapuolustajan tontilla.

-Aina on hyvä fiilis, kun saa allekirjoittaa sopimuksen HIFK:n kanssa jatkosta ja sama pätee tähänkin kertaan, Kuusijärvi toteaa. Näkemykset uuden päävalmentajan ja seuran kanssa olivat niin hyvin linjassa, ettei tarvinnut taaskaan miettiä kahdesti. Mulla on halu viedä joukkueemme takaisin sinne,
minne se kuuluukin.

– HIFK merkitsee henkilökohtaisella tasolla hirveän paljon. Tänä päivänä aika on tietynlainen ylellisyys; tämän yhteisön kanssa ja sen eteen käytetty aika on aina tuntunut täysin oikein käytetyltä. Kaikki me haluamme käyttää aikamme läheisten ja ystävien kanssa. HIFK merkitsee myös tinkimättömyyttä, nöyryyttä ja suoraselkäisyyttä, Kuusijärvi pohtii. Faneille haluan sanoa kiitos viime vuoden tsempeistä. Kannustus on auttanut vaikeina päivinä. Oma kuntoutuminen on vielä työn alla, mutta kauden alussa pitäisi kaiken olla kunnossa ja miehen terve.

Urallaan yhteensä 85 ottelua Veikkausliigassa pelannut Kuusijärvi aloittaa nyt viidennen peräkkäisen kautensa HIFK:ssa.

Kuusijärvi sai jalkapallo-oppinsa FC Hongan juniorikoulussa ja hän edusti HIFK:ta jo B-junioreissa vuonna 2002. Juniorivuosien jälkeen hän siirtyi pelaamaan viiden kauden ajaksi FC Espooseen, jossa tilille kertyi ensimmäiset ottelut Ykkösessä ja Kakkosessa. Kuusijärvi on pelannut aikaisemmin Veikkausliigaa myös Hongan ja Hakan paidassa.

– On hienoa nähdä että runkopelaajat haluavat edustaa jatkossakin HIFK:ta. Tämä antaa meille hyvät lähtökohdat ensikauteen, kommentoi HIFK Fotboll AB:n vt. toimitusjohtaja Tero Korhonen.

– Hienoa että saatiin alakerran päällikkö ja johtaja Kuusijärvi signattua hyvissä ajoin. Hän antaa aina kaikkensa kentällä ja pitää huolen siitä, että koko joukkue tekee samoin. Pauli on erittäin tärkeä palanen joukkueessamme, kommentoi HIFK Fotbollin edustusjoukkueen päävalmentaja Teemu Kankkunen.

HIFK:n sopimustilanne 11.12.2017

Daniel Kollar
Pauli Kuusijärvi
Tommi Jyry
Antti Ulmanen
Abaas Ismail
Nikolas Saira

Pauli Kuusijärvi fortsätter i HIFK

HIFK förlänger med försvarskuggen Pauli Kuusijärvi. Kuusijärvi har sedan 2014 spelat sammanlag 89 matcher för de stjärnprydda, och har blivit en viktig del av HIFK:s försvar. Förra säsongen råkade Kuusijärvi dock utför en skada under bortamatchen emot KuPS i juli. Efter närmare undersökning visade det sig att skadan var så pass allvarlig att det krävdes en operation och en återhämtningsperiod på ett halft år. Detta betydde med andra ord att säsongen var över för. Sammanlagt blev det endast sex framträdanden i Veikkausliiga förra året. Utöver sin regulära plats som mittback spelade Kuusijärvi även några matcher som ytterback.

– Alltid en bra känsla, när man får förlänga med IFK och det gäller även för denna gång. Även om det nu blev ett år ”i förväg”. Visst var det ett enkelt beslyt. Mina tankar stämde så pass väl tillsammans med föreningen och den nya chefstränaren, att jag återigen inte behövde tänka på beslutet. Jag vill vara med och lyfta laget tillbaka till där det hör hemma.

Kuusijärvi som spelat sammanlagt 85 matcher i Veikkausliiga, påbörjar nu sin femte raka säsong med HIFK.

– HIFK betyder väldigt mycket för mig. I dagens läge så är tid en viss lyx, men tiden som jag spenderar i det här gemenskapet och tiden jag lägger ner för laget, känns helt rättfärdigat. Vi alla vill spendera tid med våra nära och vänner. Det betyder också ödmjukhet, integritet och en känsla av att man skall göra saker ordentligt. TIll fansen vill jag tacka för stödet förra säsongen. Det har hjälpt mycket när det varit svåra tider. Min återhämtning är ännu på hälft, men till början av säsongen kommer jag vara i skick.

Kuusijärvi började spela fotboll i FC Honkas juniorskola och han representerade HIFK en period som B-junior redan 2002. Efter junioråren flyttade han till FC Espoo var han tillbringade fem år med dem i Ettan och Tvåan. Kuusijärvi har även spelat Veikkausliigamatcher för Honka och Haka.

– Det är kul att se att de spelare som hör till stommen av laget även i fortsättningen vill representera HIFK. Det ger oss bra färdigheter inför inkommande säsong, kommenterar HIFK Fotboll AB:s ställföreträdande VD Tero Korhonen.

– Fint att vi fick underskrivet med försvarets ledare i god tid. Han ger allt på planen och ser till att hela laget gör det samma. Pauli är en viktig del av vårt lag, kommenterar representationslagets chefstränare Teemu Kankkunen.

HIFK Fotbollin kausikortit kaudelle 2018 ovat nyt myynnissä!

HIFK Fotboll jatkaa yhteistyötä Ticketmaster Suomen kanssa. HIFK:n kausikortit ovat ostettavissa
Ticketmasterin verkkokaupan lisäksi kaikista Ticketmasterin lippukaupoista. Smartumin sivuilta voit myös tarkistaa lippukaupat, joissa maksutavaksi hyväksytään liikunta- ja kulttuurisetelit.

Sinun tulee olla rekisteröitynyt Ticketmasterin käyttäjäksi hankkiaksesi HIFK Fotbollin kausikortin.
Rekisteröintivaiheessa pyydämme kiinnittämään erityishuomiota antamaanne sähköpostiosoitteeseen ja
postiosoitteeseen, sillä yhteydenotot liittyen kausikorttitarjouksiin tullaan ensisijaisesti tekemään
sähköpostilla. Postiosoitteen tulee olla oikea, sillä kausikortti lähetetään annettuun
osoitteeseen. Ensimmäiset kausikorttilähetykset tapahtuvat helmikuussa 2018.

Näin ostat HIFK:n kausikortin Ticketmasterin verkkosivuilta. 

1. Mene osoitteeseen https://www.ticketmaster.fi/event/hifk-fotboll-kausikortti-2018-2019-lippuja/221829
tai ticketmaster.fi ja laita hakusanaksi HIFK Fotboll.

2. Valitse kausikorttityyppi. Kausikortteja on kolmea eri tyyppiä:
Fanikatsomo / Klacken 160 € + Käsittelykulu
Pääkatsomo / De Stärnprydda 160 € + Käsittelykulu
Alennusryhmien* Kausikortit (7-16V.) 100€ + Käsittelykulu

*Alennusryhmät: Lapset/Nuoret 7 – 16 v., Eläkeläiset, opiskelijat ja varusmiehet.
Alennusryhmän kausikortti voi olla Pääkatsomoon (De Stärnprydda) tai Fanikatsomoon (Klacken).

Kaikki HIFK Fotboll 2018 Kausikortit myydään numeroimattomille paikoille.
Kun HIFK Fotbollin kotikenttä 2018 ja katsomokartta vahvistuvat ilmoitetaan katsomolohko ja/tai
istumapaikan numeron kausikortin ostajalle kortin toimituksen yhteydessä.

3. Kausikorttisi ovat nyt varattuna. Sinulla on 10 minuuttia aikaa tarkistaa tilauksesi.

4. Kun olet vahvistamassa tilaustasi, valitse toimitustavaksi ”e-Ticket – Sähköinen lippu”. Sen valitsemalla Ticketmasterin järjestelmä lähettää sinulle vahvistusviestin antamaasi sähköpostiosoitteeseen. Tämän jälkeen valitse haluamasi maksutapa. Jos haluat maksaa käteisellä tai kulttuuriseteleillä, voit käydä Ticketmasterin lippukaupassa tilaamassa kausikorttisi. Lähimmän lippukaupan voit tarkistaa tästä listasta.

5. Lue ja hyväksy kaupan ehdot. Paina tämän jälkeen ”vahvista tilaus”. Tämän jälkeen palvelu siirtyy ostotapahtumaan. Kun ostotapahtuma on valmis, saat varausvahvistuksen ja sähköpostilipun, jossa on vahvistus siitä, että olet ostanut HIFK Fotbollin kausikortin kaudelle 2018. Korttisi tullaan postittamaan antamaasi kotiosoitteeseen helmikuusta 2018 lähtien.

6. Nosta kädet pystyyn ja tuuleta kovaäänisesti – olet HIFK:n kausikorttiomistaja!

Onko HIFK Fotboll 2018 Kausikortti voimassa Suomen Cupin peleissä?
HIFK Fotboll 2018 Kausikortti ei ole voimassa Suomen Cupin peleissä.

Missä HIFK Fotboll pelaa kaudella 2018? 
HIFK Fotbollin kotikenttävaihtoehtoja on nimetty Ykkösen lisenssihakemukseen kaksi: Oulunkylän kenttä
(Ogeli) ja Töölön pallokenttä (Bollis). Molempien kenttävaihtoehtojen osalta käydään osalta erilliset
neuvottelut kenttää hallinnoivien tahojen kanssa.

Olen ollut pääkatsomon kausikorttilainen 2015-2017, lähetetäänkö minulle tuttuun tapaan laskua kotiin?
Ei. Kaikki kausikortit kaudelle 2018 täytyy ostaa Ticketmasterin verkkokaupasta tai palvelupisteeltä.

Mistä HIFK tietää minne kausikortti tulee lähettää?
Ostaessasi kausikortin sinun tulee rekisteröityä Ticketmasterin käyttäjäksi. Rekisteröityessäsi sinun tulee
ilmoittaa kotiosoitteesi. Kausikortti lähetetään antamaasi osoitteeseen.

Voinko ostaa kausikortin lahjaksi tai kaverille?
Kyllä. Huomioitavaa on, että yksi kausikortti on aina rekisteröity tilauksen tekijälle, jonka nimellä
kortti/kortit ovat Ticketmasterin järjestelmässä. Myös lahjaksi tilattu kausikortti sekä kausikorttilaisille
suunnatut tarjoukset tullaan lähettämään kausikortin tilaajan osoitteeseen.

Milloin saan kausikorttini?
Kausikortit postitetaan helmikuusta lähtien kerran kahdessa viikossa.

Voinko pitää vanhan kausikorttini vai saanko uuden?
Kauden 2017 kausikorttia ei voi käyttää kaudella 2018. Jokaisen kausikortin uusinut asiakas saa uuden
kausikortin kaudelle 2018.

Mikäli tarvitset lisätietoja HIFK Fotboll 2018 Kausikortteihin liittyen, lähetäthän meille viestiä
osoitteeseen: lipunmyynti@hifkfotboll.fi.
Vastauksia kausikorttien ostamiseen liittyviin kysymyksiin antaa myös Ticketmasterin asiakaspalvelu.