HIFK ja FC Honka kohtaavat lauantaina liigakarsinnan toisessa osaottelussa Telia 5G Areenalla. Avoinna on neljä katsomokategoriaa. Osta liput kello 14:00 käynnistyvään otteluun Ticketmasterista.

Ensimmäinen osaottelu päättyi tiistaina maalittomaan tasapeliin, joten liigapaikka ratkaistaan lauantaina pelattavassa toisessa osaottelussa. Ottelu oli odotetun tasainen eikä kumpikaan joukkue juhlinut maalipaikoilla. Kotijoukkueena pelannut FC Honka piti enemmän palloa, mutta espoolaiset eivät onnistuneet murtamaan HIFK:n puolustuslinjaa. Hongan paras paikka osui Robert Ivanoville, jonka laukaus meni vain lievästi ohi takakulmasta. Pekka Sihvolan vaarallinen pusku oli lähellä upota verkkoon, mutta Honka-maalivahti Tim Murray venyi hienosti Sihvolan puskun tielle.

– Ensimmäinen osaottelu oli tasainen ja molemmilta nähtiin tiivistä puolustuspelaamista. Honka ei ottanut riskejä vaan he puolustivat alhaalta. Lopputulos kuvaa hyvin pelin luonnetta. Oma puolustuspelaamisemme onnistui kokonaisuutena hyvin. Honka sai liikaa keskityksiä ja kulmapotkuja. Molemmilla oli 2-3 hyvää maalipaikkaa, joista olisi voinut tehdä maalin. Odotan joukkueelta parempaa ja laadukkaampaa syöttöpelaamista ratkaisevassa ottelussa, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoo.

HIFK:n pelaajista pelikiellosta vapautuva Jukka Halme on jälleen valmennusjohdon käytettävissä. Myös FC Honka sää tärkeän pelaajan kokoonpanoon, kun avauskohtaamisessa pelikiellon takia sivussa ollut Masar Ömer palaa espoolaisten pelaajavahvuuteen. Ömer oli päättyneellä Ykkösen kaudella FC Hongan toiseksi paras maalintekijä yhdeksällä osumalla.

– Ömer on tehnyt tällä kaudella paljon maaleja Ykkösessä. Hän on voimakkaana target-pelaajana vaarallinen erityisesti keskityspalloissa. Uskon, että Hongan peli voi suoraviivaistua Ömerin ollessa kentällä, Muurinen sanoo.

HIFK pääsee lauantaina pelaamaan kotiyleisön eteen, joka on Muurisen mukaan tärkeä asia pelaajille. Joukkue on äärimmäisen latautunut kauden viimeiseen otteluun. Panoksena on liigapaikka kaudelle 2017.

– Pääsemme pelaamaan loistaviin olosuhteisiin hyvälle kentälle. Keli on erinomainen ja paikalle odotetaan paljon yleisöä. Fanit ovat olleet koko kauden ajan mahtavasti meidän tukena ja pitäneet tunnelmaa yllä katsomossa. Lauantaina tarvitaan jokainen paikalle, sillä pelaajat saavat kannattajista todella paljon lisävirtaa. Voitamme, koska haluamme enemmän, Muurinen sanoo.

HIFK – FC Honka lauantaina 4.11. kello 14:00 Telia 5G Areenalla

OSTA LIPUT MATSIIN

  • Eläkeläiset / opiskelijat / varusmiehet (IFK Klacken): 11€ ennakkoon, 15€ ovelta
  • IFK Klacken: 15€ ennakkoon, 18€ ovelta
  • Pääkatsomo: 21€ ennakkoon, 25€ ovelta
  • Itäkatsomo: 19€ ennakkoon, 22€ ovelta
  • Lapsi 7-16v: 8€ ennakkoon, 10€ ovelta
  • Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi (paikka sylissä)
  • Pyörätuolipaikka halvimman pääsylipun mukaan
  • Honka-kannattajille eteläpääty avoinna

HIFK:n kausikortit eivät ole voimassa ottelussa. Kaikille kausikorttilaisille on lähetetty sähköpostilla linkit, joista voit ostaa Klackeniin tai pääkatsomoon 10€ hintaiset pääsyliput. Etuhinta on voimassa siihen katsomoon, johon kauden 2017 kausikortti on ollut voimassa. Jos etulinkkiä ei löydy ”saapuneet” -kansiosta niin muista katsoa sähköpostistasi muut kansiot.