Skip to main content

HIFK ja FC Honka kohtaavat tänään liigakarsinnan ensimmäisessä osaottelussa Espoossa.

Tapiolan urheilupuistossa pelattava kamppailu käynnistyy kello 18.30. Illan matsiin odotetaan yli 3000 katsojaa. Pue lämmintä päälle, tule ajoissa paikalle ja varaudu jonoihin sekä turvatarkastuksiin. IFK-kannattajilla on oma katsomo. Liput otteluun voit ostaa täältä. Ruutu+ ja Elisa Viihde näyttävät ottelun suorana lähetyksenä.

Jukka Halme on pelikiellossa, jonka lisäksi Tuomas Aho on kokoonpanon ulkopuolella. HIFK:n maalilla torjuu tänään Daniel Kollar, sillä sekä Carljohan Eriksson että Tomi Maanoja ovat loukkaantuneina. Kollar on pelannut tällä kaudella Ykkösessä Gnistanissa, mutta ollut mukana useamman kerran HIFK:n harjoituksissa. 23-vuotiaalla maalivahdilla on kokemusta Veikkausliigapeleistä PK-35 Vantaan ja Hongan paidassa. Lisäksi Kollarilla on tilillä 32 poikamaaottelua.

Otteluissa on käytössä UEFA:n vierasmaalisääntö. Jos joukkueet tekevät yhtä paljon maaleja kahdessa osaottelussa, voittaja on se, joka on tehnyt enemmän vierasmaaleja. Mikäli vierasmaalitkin ovat samat, pelataan heti toisen osaottelun päätteeksi jatko-ottelu, jonka pituus on 2 x 15 minuuttia. Voittaja on jatko-ottelussa enemmän maaleja tehnyt joukkue. Mikäli joukkueet tekevät jatko-ottelussa saman määrän maaleja, niin vierasmaalisääntö astuu voimaan ja vierasjoukkue voittaa. Jos kumpikaan joukkue ei tee maaleja jatko-ottelussa, niin suoritetaan rangaistuspotkukilpailu.

HIFK:n kotiottelu pelataan lauantaina 4.11. kello 14.00. Ottelua varten avataan Telia 5G-Areenan pääkatsomo, IFK Klacken, itäkatsomo sekä vierasjoukkueen kannattajille eteläpääty. Osta ennakkoliput Ticketmasterista.

FC Honka avauskokoonpano: 13 Tim Murray; 15 Jatuli Laevuo, 28 Tommi Saarinen, 16 Konsta Rasimus, 14 Ilari Äijälä; 21 Joel Perovuo, 5 Carlos  Portela; 23 Kasperi Liikonen, 10 Lucas Kaufmann, 31 Joni Korhonen; 9 Borjas Martin. 

2. osaottelu: HIFK – FC Honka lauantaina 4.11. kello 14:00

HIFK:n kausikortit eivät ole voimassa ottelussa. Kaikille kausikorttilaisille on lähetetty sähköpostilla linkit, joista voit ostaa Klackeniin tai pääkatsomoon 10€ hintaiset pääsyliput. Etuhinta on voimassa siihen katsomoon, johon kauden 2017 kausikortti on ollut voimassa. Jos etulinkkiä ei löydy ”saapuneet” -kansiosta niin muista katsoa sähköpostistasi muut kansiot.

OSTA LIPUT MATSIIN

  • Eläkeläiset, opiskelijat ja varusmiehet IFK Klackeniin: 11€ ennakkoon, 15€ ovelta
  • IFK Klacken: 15€ ennakkoon, 18€ ovelta
  • Pääkatsomo: 21€ ennakkoon, 25€ ovelta
  • Itäkatsomo: 19€ ennakkoon, 22€ ovelta
  • Lapsi 7-16v: 8€ ennakkoon, 10€ ovelta
  • Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi
  • Pyörätuolipaikka halvimman pääsylipun mukaan + avustaja ilmaiseksi
  • Eteläpääty/vierasfanit: 8€/11€/15€