Otteluraportit

HIFK:lle tappio Turussa – kaksi matsia jäljellä

FC Inter – HIFK 4-1 (1-1)
27′ 0-1 Pekka Sihvola
28′ 1-1 Julien Faubert
83′ 2-1 Oma maali
88′ 3-1 Benjamin Källman
90′ 4-1 Guy Gnabouyou
> Ottelun tilastot

IFK oli todella lähellä siirtyä johtoon jo toisella peliminuutilla, kun Juho Mäkelä pelasi jalkansa vapaaksi ja laukoi ylärimaan. Ylärimasta kimmonneeseen palloon ehti ensimmäisenä Aleksi Ristola, joka kuitenkin laukoi tyhjänä odottaneesta Inter-maalista ohi. IFK siirtyi 1-0-vierasjohtoon 27. peliminuutilla. Ristola irtautui vartijastaan vasemmalla laidalla ja yritti syöttöä maalin eteen liikkuneelle Mäkelälle. Inter-puolustus katkaisi Ristolan syötön ja pallo jäi rangaistusalueen rajalle, josta ensimmäisenä palloon ehtinyt Pekka Sihvola sijoitti pallon tyylikkäästi vasempaan alakulmaan. Maali oli Sihvolalle kauden yhdeksäs Veikkausliigassa. IFK:n johtoasemassa pelaaminen ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä Inter tasotti vain minuuttia myöhemmin lukemiksi 1-1 Julien Faubertin maalilla.

Toisella puoliajalla ei maalipaikoilla juhlittu. Ottelu nähtiin 83. peliminuutilla. Keskityspallo leijaili HIFK-maalin eteen, josta Esa Terävä ohjasi pallon epäonnisesti omaan maaliin. 88. peliminuutilla Interin hyökkääjä Benjamin Källman karkasi läpi ja vei kovalla laukauksella kotijoukkueen 3-1-johtoon. Vielä loppuminuuteilla Guy Gnabouyou pääsi laukomaan ilman vartiointia lukemiksi 4-1. Varsin rumaksi revenneet loppulukemat eivät millään tasolla vastanneet pelitapahtumia Turun maanantai-illassa, mutta kotijoukkue otti selkeän ja ansaitun voiton.

Tappion myötä sarjataulukossa liigakarsijan paikalla olevan HIFK:n ja kymmenentenä olevan PS Kemin piste-ero säilyi neljässä sarjapisteessä. Veikkausliigaa on pelaamatta kaksi ottelukierrosta. Tasapisteissä sarjasijoituksen ratkaisee maaliero. Seuraavaksi HIFK kohtaa kotikentällään SJK:n kauden viimeisessä kotiottelussa.

HIFK Avauskokoonpano
#4 Tommi Vesala
#5 Tuukka Andberg
#6 Xhevdet Gela
#8 Jukka Halme
#9 Pekka Sihvola
#10 Juho Mäkelä
#13 Esa Terävä
#17 Jani Bäckman
#19 Aleksi Ristola
#23 Mika Väyrynen (K)
#71 Carljohan Eriksson (MV)

Vaihtopelaajat
#1 Tomi Maanoja (MV)
#2 Nosh A Lody
#11 Otto-Pekka Jurvainen
#18 Matias Hänninen (86′ —-> Esa Terävä)
#22 Fredrik Lassas (86′ —-> Pekka Sihvola)
#27 Nnaemeka Anyamele (81′ —-> Aleksi Ristola)
#99 Mikael Forssell

 

 

HIFK – SJK pe 20.10. kello 18.30 Telia 5G-Areenalla

OSTA LIPUT MATSIIN TICKETMASTERISTA 

HIFK tarvitsee perjantaina jokaisen kannattajansa tukea kauden viimeisessä kotiottelussa. Pääkatsomon ja IFK Klackenin lisäksi yläkatsomo on avoinna yleisölle perjantaina pelattavassa matsissa SJK:ta vastaan.

Yläkatsomosta avataan katsomolohkot 308-311. Lippujen hinnat: aikuinen 10€, lapset 7-16v 5€. Erikoishintaiset pääsyliput yläkatsomoon ovat myynnissä Ticketmasterin verkkosivuilla. Yläkatsomo on katettu, joten mahdollinen sade ei häiritse katsojia. HUOM. Lipputarjous yläkatsomoon koskee vain ennakkoon ostettuja pääsylippuja. Portilla normaalihinnat. Sisäänkäynti yläkatsomoon tapahtuu stadionin luoteiskulmasta eli pääkatsomon pohjoisesta portista.

Punaista päälle ja nähdään katsomossa!

Lippujen hinnat

  • Eläkeläiset, opiskelijat ja varusmiehet IFK Klackeniin: 11€ ennakkoon, 15€ ovelta
  • IFK Klacken: 15€ ennakkoon, 18€ ovelta
  • Pääkatsomo: 21€ ennakkoon, 25€ ovelta
  • Yläkatsomo: 5€/10€ ennakkoon, 20€ ovelta (erikoishintaiset liput yläkatsomoon tästä linkistä)
  • Lapsi 7-16v: 8€ ennakkoon, 10€ ovelta
  • Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi
  • Pyörätuolipaikka halvimman pääsylipun mukaan + avustaja ilmaiseksi
  • Snadit Kingit-kausikortilla aikuisen lipun hinta 10€