Skip to main content

HIFK venyi perjantai-iltana upeaan suoritukseen, kun tähtirinnat kävivät ryöstämässä täydet kolme sarjapistettä Vaasan Palloseuran kotistadionilta. VPS johti ottelua vielä puoliajalla numeroin 1-0. HIFK:n tehokas viisiminuuttinen toisen puoliajan alussa käänsi ottelun, kun HIFK tuli ensin rinnalle ja sen jälkeen ohi. Pekka Sihvola teki kauden kahdeksannen ja Juho Mäkelä kauden neljännen maalinsa Veikkausliigassa. VPS oli lopussa lähellä tasoitusta, mutta maalivahti Carljohan Eriksson hoiti tilanteet puolustuksen avustuksella.

HIFK kavensi voitolla piste-eron kymmenentenä olevaan PS Kemiin kuuteen pisteeseen. HIFK:n ottelut jatkuvat torstaina 12.10. Silloin PS Kemi saapuu Stadiin. Osta liput matsiin Ticketmasterista. Joukkue tarvitsee tukeasi, joten ole messissä!

VPS – HIFK 1-2 (1-0)
24′ 1-0 Kim Böling
50′ 1-1 Pekka Sihvola
54′ 1-2 Juho Mäkelä
> Ottelun tilastot

HIFK Avauskokoonpano
#2 Nosh A Lody
#8 Jukka Halme
#9 Pekka Sihvola
#10 Juho Mäkelä
#11 Otto-Pekka Jurvainen
#12 Tuomas Aho
#13 Esa Terävä
#19 Aleksi Ristola
#22 Fredrik Lassas
#23 Mika Väyrynen (K)
#71 Carljohan Eriksson (MV)

Vaihtopelaajat
#1 Tomi Maanoja (MV)
#7 Daniel Rantanen
#16 Antti Ulmanen
#17 Jani Bäckman (81′ —-> Tuomas Aho)
#18 Matias Hänninen
#27 Nnaemeka Anyamele
#99 Mikael Forssell (77′ —-> Juho Mäkelä)

HIFK Fotboll Roosa nauha -teemaottelu
To 12.10.2017 HIFK – PS Kemi Telia 5G-Areena Klo 18.30

HIFK Fotboll on mukana tukemassa Syöpäsäätiön Roosa nauha –keräystä 2017 ja 12.10. pelattava Veikkausliigan ottelu HIFK – PS Kemi on nimetty HIFK Fotbollin Roosa nauha 2017 –teemaotteluksi.

Teemaottelun ajan punainen stadi kietoutuu roosan sävyihin HIFK Fotbollin edustusjoukkueen pukiessa ylleen Puma Finlandin lahjoittamat pelipaidat. Nämä uniikit, roosat pelipaidat huutokaupataan lokakuussa 2017 Huuto.net –palvelussa HIFK Fotbollin Roosa nauha 2017 -hyväntekeväisyyskaupassa.

HIFK Fotboll tukee lisäksi rintasyövän vastaista taistelua lahjoittamalla 1 euron jokaisesta 12.10. teemaotteluun myydystä katsomolipusta Roosa nauha –keräykseen.

Rintasyövän vastaisen taistelun tukeminen on tärkeää ja koskettaa meitä kaikkia. Rintasyöpä on Suomen yleisin syöpä –siihen sairastuu vuosittain yli 5000 naista. Suomalaisen syöpätutkimuksen suurin haaste on tutkimusrahoituksen väheneminen ja rintasyövän vastaisen taistelun mahdollistaminen on jatkossakin lahjottajien avun varassa.

HIFK Fotboll haastaa kaikki yrityskumppanit, urheilufanit ja suuren yleisön osallistumaan Roosa nauha –keräyksen tukemiseen. Keräyksen lahjoittajat mahdollistavat yhdessä rintasyöpätutkimuksen jatkuvuuden ja tukipalvelut sairastuneille sekä heidän läheisilleen. Tutkimuksella pyritään kehittämään uudenlaisia hoitomuotoja ja vaikuttamaan siihen, että yhä useampi syöpä voitaisiin ehkäistä tai hoitaa.

Roosa nauha –teemaottelun liput ovat nyt myynnissä Ticketmasterin verkkokaupassa.

Tule mukaan tekemään bulisti hyvää!

Lisätietoja HIFK Fotbollin Roosa nauha –teemaottelusta ja ottelun näkyvyys- ja hospitalitypaketeista:
Minna Siitari, Puh. 040 – 5364031, 

HIFK – PS Kemi torstaina 12.10. kello 18:30