Skip to main content

Porvoossa pelattiin sunnuntaina Kolmosen kärkiottelu, jossa kohtasivat sarjaa johtanut FC Futura sekä toisena ollut HIFK/2. Hienoissa olosuhteissa käyty kamppailu oli odotetun tasainen ja jännittävä. Ottelun ainoasta täysosumasta vastasi punapaitainen vierasjoukkue, ja lopputuloksen 0-1 (0-1) myötä HIFK/2 siirtyi myös sarjan kärkeen.

Syyskuinen sunnuntai oli sään puolesta mitä parhain ja samaa voidaan sanoa Porvoon keskuskentällä järjestetystä ottelutapahtumasta. Yleisöä paikan päällä oli 508 katsojaa mikä on hieno lukema Kolmosen ottelulle. Stadin Kingien masinoima vierasreissu oli tuonut Porvooseen bussilastillisen väkeä ja Kingit pitivät totuttuun tapaan tunnelman huipussaan. Paikalla oli myös IFK:n edustusjoukkueen pelaajia jännittämässä miten ”Tvåan” pärjää kärkiottelussa.

Ensimmäisellä puoliajalla kotijoukkue oli jonkin verran niskan päällä mutta maalin edessä punapaidat olivat tehokkaampia. Avausjakson puolivälissä IFK esitti näyttävän hyökkäyskuvion, jonka päätteeksi Joakim Ärilä siirsi pallon maalin edestä verkkoihin. FC Futuran saldoksi jäi laukaus ylähirteen, paitsiomaali sekä pari vaarallista laukausta, jotka IFK:n maalia vartioinut Tomi Mikkelsson hienosti torjui. Tauolle siirryttiin siis vieraiden johtaessa 0-1.

Kamppailu jatkui kovana myös toisella puoliajalla. Nyt kuitenkin HIFK/2 loi vaarallisimmat tilanteet. Tähtirinnoilla oli useampi tilaisuus naulata ottelu, mutta porvoolaisten maalivahti Toni Korkiakoski torjui kaiken ja piti omalla panoksellaan kotijoukkuetta pystyssä. FC Futura ei juuri tilanteita enää saanut aikaiseksi, sillä IFK taisteli tuumaakaan periksi antamatta koko joukkueen voimin ja lopusta huolehti viimeisenä lukkona seissyt Tomi Mikkelsson. Lopussa porvoolaisilla oli vielä lukuisia erikoistilanteita ja lisäaikaakin annettiin peräti viisi minuuttia, mutta mikään ei auttanut. Ottelu päättyi lukemiin 0-1 ja samalla monelle IFK:n pelaajalle tuttuihin voitonjuhliin omiaan upeasti kannattaneen Kingi-katsomon edessä.

FC Futura – HIFK/2  0-1 (0-1)

0-1  Joakim Ärilä (23.)

IFK:n kokoonpano: Tomi Mikkelsson (mv); Topias Pennanen, Riku Pyhälä, Jukka Sinisalo, Joonas Salmi; Pasi Forsman, Mikko Halme; Miika Lindqvist (82. Tuukka Andberg), Joakim Ärilä (60. Antti Ulmanen), Miikka Suikki (v); Sami Okkonen (72. Tommi Jyry, v).

Kolmen pisteen myötä HIFK/2 siirtyi sarjan kärkeen, kun pelaamatta on enää viisi kierrosta. Hienosta voitosta huolimatta tähtirinnoilla ei ole varaa jäädä laakereilla lepäämään, sillä heti ensi keskiviikkona eli 6.9. on jälleen kova ottelu edessä. Punapaitojen vieraaksi Talin urheilupuistoon saapuu nimittäin sarjassa kolmantena oleva PK-35. Ottelu alkaa kello 18:00.