Skip to main content

HIFK ja Ilves kohtaavat tänään kolmatta ja viimeistä kertaa tällä kaudella Veikkausliigassa. Tammelan stadionilla pelattava ottelu käynnistyy kello 17.00. ISTV sekä Ruutu+ näyttävät ottelun suorana lähetyksenä. Osallistu Facebookissa avausmaalintekijä/lopputulos -kilpailuun ja voita liput 8.9. pelattavaan HIFK – IFK Mariehamn otteluun.

HIFK matkustaa tänään Tammelan stadionille Ilveksen vieraaksi tavoittelemaan kauden ensimmäistä voittoputkeaan. HIFK voitti viime lauantaina RoPS:n 1-0, kun Pekka Sihvola niittasi kauden seitsemännen maalinsa. Sihvola on tänään kuitenkin sivussa HIFK:n kokoonpanosta sairastumisen takia. Lasaretista saadaan Ilves-otteluun myös positiivisia uutisia, sillä Kim Raimi on toipunut jälleen pelikuntoon. Kauden toisen nollapelinsä RoPS:aa vastaan torjunut Carljohan Eriksson jatkaa HIFK:n maalilla ja kuusi maalia tällä kaudella tehnyt hyökkääjä Mikael Forssell nousee HIFK:n avauskokoonpanoon.

Liigakarsijan paikalla tällä hetkellä sarjataulukossa olevan HIFK:n ero kymmenentenä olevaan PS Kemiin on neljä pistettä, kun kymmenen ottelua on jäljellä. Yhdeksän ottelun tappiottomassa putkessa kulkeva Ilves on sarjataulukossa neljäntenä ja taistelee tiukasti mitalisijoista.

Ilveksen ja HIFK:n kauden ensimmäinen kohtaaminen Helsingissä päättyi kesäkuussa Ilveksen 1-0 vierasvoittoon, kun Tuco onnistui maalinteossa. Edellisen kerran Ilves ja HIFK kohtasivat viime viikon maanantaina ja tuolloin tupsukorvat voittivat Tammelassa 4-3 lukemin. Tammelan kotiyleisöä maaleilla riemastuttivat Thomas Agyiri, Tuco ja kaksi maalia tehnyt Marius Noubissi. HIFK:n maaleista vastasivat Pekka Sihvola, Xhevdet Gela ja Juho Mäkelä. HIFK:n avauskokoonpanossa pelaava Mäkelä jahtaa tänään uransa 100. liigamaaliaan.

Muista pelata Veikkaus-vetosi osoitteen hifkfotboll.fi/veikkaus kautta niin tuet samalla IFK:n junioritoimintaa. ISTV ja Ruutu+ näyttävät ottelun suorana lähetyksenä kello 16.45 alkaen. HIFK Fotbollin Twitter-tili välittää tärkeimmät ottelutapahtumat hashtagilla #HIFKlive.

HIFK Avauskokoonpano
#2 Nosh A Lody
#6 Xhevdet Gela
#8 Jukka Halme
#10 Juho Mäkelä
#11 Otto-Pekka Jurvainen
#12 Tuomas Aho
#13 Esa Terävä
#15 Kim Raimi
#23 Mika Väyrynen (K)
#71 Carljohan Eriksson (MV)
#99 Mikael Forssell

Vaihtopelaajat
#1 Tomi Maanoja (MV)
#17 Jani Bäckman
#18 Matias Hänninen
#19 Aleksi Ristola
#22 Fredrik Lassas
#31 Nikolas Saira

Ilves avauskokoonpano: Mika Hilander (MV), Felipe Aspegren, Baba Mensah, Tatu Miettunen, Teemu Penninkangas, Iiro Järvinen, Lauri Ala-Myllymäki, Reuben Ayarna, Eero Tamminen, Emile Paul Tendeng, Marius Noubissi

Ilves – HIFK tänään kello 17.00 Tammelan stadionilla

  • Seuraava kotiottelu: HIFK – IFK Mariehamn perjantaina 8.9. kello 18.30
  • Osta liput matsiin