HIFK:n ottelut Veikkausliigassa jatkuvat lauantaina, kun tähtirinnat matkustavat Rovaniemen keskuskentälle sarjataulukossa kymmenentenä olevan Rovaniemen Palloseuran vieraaksi. ISTV ja Ruutu+ näyttävät kello 17.00 käynnistyvän ottelun suorana lähetyksenä.

HIFK lähtee Rovaniemen ryöstöretkelle luottavaisin mielin. Joukkueen terveystilanne on parantunut ja alkuviikon harjoituksissa on ollut positiivinen meininki. Joukkueharjoituksissa on keskitytty erityisesti hyökkäys- ja puolustuspelaamiseen.

HIFK katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa ennen juhannustaukoa voitettuaan JJK:n vieraskentällä upeasti 3-0. Viime viikon keskiviikkona pelattu edellinen ottelu päättyi kuitenkin 4-1 vierastappioon FC Lahtea vastaan. FC Lahti siirtyi nopeassa tahdissa 2-0 johtoon, mutta Mikael Forssell toi HIFK:n maalin päähän hieman ennen taukovihellystä. HIFK joutui pelaamaan toisen puoliajan yhden miehen alivoimalla, kun Jani Bäckman sai toisen varoituksen ja samalla punaisen kortin. Toisen puoliajan alussa syntynyt FC Lahden 3-1 johtomaali katkaisi viimeistään HIFK-pelaajien selkärangan.

– Ehkä isoin ongelmamme on ollut ailahtelevaisuus. Välillä pelaamme hyvin, mutta sitten tulee heikkoja jaksoja. Lahti-otteluun osui paljon virheitä ja isot virheet pitää saada pois. Peli Lahtea vastaan oli muuten varsin tasaväkinen, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoo.

– Vaikka peliesityksemme ovat ailahdelleet niin Veikkausliiga on tänä vuonna äärimmäisen tasainen. Meillä on yhä mahdollisuudet huonosta paremmille sijoituksille sarjataulukkotilanteesta ja pistemäärästä huolimatta. Luotto joukkueen tekemiseen on edelleen sataprosenttinen. Kun saamme pari voittoa alle niin pääsemme jo selvästi parempaan tilanteeseen, Muurinen sanoo.

HIFK ja RoPS ovat kohdanneet kerran aikaisemmin tällä kaudella. 6. toukokuuta Telia 5G-Areenalla pelattu ottelu päättyi HIFK:n 1-0 voittoon, kun Mikael Forssell puski IFK:n voittomaalin. HIFK hallitsi kenttätapahtumia varsinkin ensimmäisellä puoliajalla, mutta toisella jaksolla RoPS sai paremmin pelijuonesta kiinni. RoPS pääsi luomaan laadukkaita hyökkäyksiä laitojen kautta varsinkin Timo Stavitskin ja joukkueen parhaan maalintekijän Saku Ylätuvan johdolla.

– Emme antaneet RoPS:lle juurikaan saumaa. Se oli meiltä kokonaisvaltaisesti hyvä ottelu. Olemme voittaneet vasta kaksi ottelua, mutta uskon, että meillä on hyvät mahdollisuudet Rovaniemellä.

RoPS:n kokoonpano on elänyt kahden viikon aikana vahvasti. Avainpelaajista hyökkäävä laitapuolustaja David Addy ja keskikentän tärkein pelaaja Robert Taylor siirtyivät uusiin haasteisiin.

– Ei kannata antaa heidän pelaajatilanteen hämätä, vaikka Taylor ja Addy ovatkin lähteneet. Se on varmaa, että luvassa ei missään nimessä ole helppo ottelu, Muurinen tiedostaa.

HIFK:n kokoonpanosta ovat pelikieltojen takia sivussa Jani Bäckman ja Kim Raimi, joiden korttitilit tulivat täyteen FC Lahti-ottelussa. Kristian Heinolainen ja Tommi Vesala ovat loukkaantuneina. Pitkäaikaispotilaista Fredrik Lassas on mahdollisesti jo lauantaina valmennusjohdon käytettävissä.

RoPS – HIFK lauantaina 8.7. kello 17.00 Rovaniemen keskuskentällä
> ISTV ja Ruutu+ näyttävät ottelun suorana lähetyksenä kello 16.45 alkaen
> Pelaa Veikkaus-vetosi osoitteen hifkfotboll.fi/veikkaus kautta ja tuet samalla IFK:n junioritoimintaa

> Lue lisää ja hanki oma kausikorttisi