HIFK kohtaa tiistaina 27.6. toista kertaa tällä kaudella FC Lahden. ISTV ja Ruutu+ näyttävät Lahden hiihtostadionilla kello 18.30 käynnistyvän Veikkausliiga-ottelun suorana lähetyksenä. HIFK Fotbollin Twitter-tili päivittää tärkeimmät ottelutapahtumat hashtagilla #HIFKlive.

HIFK:n joukkue palasi sunnuntaina harjoituskentälle parin päivän juhannustauon jälkeen. HIFK katkaisi viime keskiviikkona kolmen ottelun tappioputkensa komealla tavalla, kun sarjajumbo JJK kaatui tärkeässä kuuden pisteen vierasottelussa lopulta selkein 3-0 (0-0) lukemin. HIFK:n maaleista vastasivat toppari Pauli Kuusijärvi, keskikenttäpelaaja Xhevdet Gela ja hyökkääjä Mikael Forssell. Voiton takuumiehenä oli vasta toisen ottelunsa tällä kaudella pelannut maalivahti Carljohan Eriksson, joka torjui kauden ensimmäisen nollapelinsä.

– Pelaajat olivat juhannuksen jälkeisissä treeneissä todella innostuneita. Meidän piti lopettaa harjoitukset, vaikka osa olisi halunnut jatkaa vielä kolme tuntia. Voitto JJK:sta toi meille valtavasti itseluottamusta ja hyvää fiilistä. Se oli odotettu juttu meidän joukkueelle ja näkyy totta kai ainoastaan positiivisena asiana, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoo.

JJK-voitto oli HIFK:lle vasta kauden toinen Veikkausliigassa ja tähtirinnat parantelivat asemiaan sarjataulukossa nousemalla 12 sarjapisteeseen. HIFK on yhä sarjataulukossa toiseksi viimeisenä, mutta esimerkiksi tiistaina kohdattava FC Lahti on kahdeksantena ”vain” viiden pisteen päässä.

HIFK:n ja FC Lahden 24. huhtikuuta pelattu ensimmäinen kohtaaminen päättyi FC Lahden 2-1 (0-0) vierasvoittoon. FC Lahden sankariksi nousi Mikko Kuningas, joka laukoi voittomaalin vapaapotkusta ottelun 89. peliminuutilla. Ottelu oli varsin tasainen eikä kumpikaan joukkue juhlinut maalipaikoilla.

– Viime hetken tappio tuli Kuninkaan hyvin muurin kiertäneellä laukauksella, Muurinen muistelee.

– Nyt pääsemme käsittääkseni pelaamaan Lahden stadionin hyväkuntoiselle nurmelle. Tasainen peli on varmasti tiedossa tälläkin kertaa. Molemmat joukkueet tarvitsevat voittoja. Meillä on hieno voitto alla ja lähdemme totta kai pelaamaan voitosta myös tiistaina Lahtea vastaan, Muurinen sanoo.

 

FC Lahden peli tökkii – puolustus toimii, maalinteko ei

FC Lahti on Veikkausliigan tasapeliautomaatti. 13 pelatusta liigaottelusta Toni Korkeakunnaksen luotsaama joukkue on voittanut kolme ja pelannut peräti kahdeksan tasapeliä (eniten liigassa). Tappioita on vain kaksi, joka on koko sarjassa toiseksi vähiten. Lahtelaisryhmä tuntuu kuitenkin kärsivän tällä hetkellä maalinteko-ongelmasta. FC Lahden viisi edellistä ottelua ovat päättyneet tasapeleihin ja joukkue on tehnyt näissä otteluissa vain yhden maalin. Hyökkääjä Marko Simonovski päätti edellisessä 1-1 päättyneessä ottelussa PS Kemiä vastaan lahtelaisten 370 minuutin mittaiseksi venyneen maalittoman putken. Simonovski ja HIFK:ta vastaan edellisessä kohtaamisessa maalin tehnyt Stenio ovat FC Lahden parhaat maalintekijät kolmella täysosumalla.

Vaikka hyökkäyspäässä onnistumisia ei olekaan tullut toivotulla tavalla niin puolustuspää on toiminut erinomaisesti pelanneen maalivahti Aleksandr Vasjutinin sekä Korkeakunnaksen luottokaksikko Mikko Hauhian ja Pyry Kärkkäisen johdolla. Lahti-kapteeni Hauhia on pelannut tällä kaudella kaikki ottelut alusta loppuun asti. FC Lahti on päästänyt toiseksi vähiten maaleja (8) koko sarjassa, joka kertoo äärimmäisen kurinalaisesta puolustuspelaamisesta.

– Lahti on päästänyt HJK:n jälkeen toiseksi vähiten maaleja. Vaikka puolustus on hieman liikkunut ja elänyt niin se on ollut jämäkkä ja tukeva. Tietysti täytyy nostaa esille Vasjutin, joka on loistava maalivahti, Muurinen kertoo.

Sekä Mikko Kuningas että Hendrik Helmke olivat sivussa FC Lahden edellisessä ottelussa ja heidän pelaaminen selviää myöhemmin. Ainoa varma poissaolija FC Lahden pelaajaryhmästä lienee Hassan Sesay, joka tuli vaihtoon PS Kemiä vastaan jo vartin pelin jälkeen. HIFK:n kokoonpanosta ovat varmuudella sivussa Tommi Vesala, Fredrik Lassas ja Tuukka Andberg.

FC Lahti – HIFK tiistaina 27.6. kello 18.30 Lahden hiihtostadionilla

  • Seuraava kotiottelu: HIFK – KuPS maanantaina 17.7. kello 18.30 Telia 5G-Areenalla
  • Osta liput

7 kotiottelua ja 2 vierasderbyä HJK:ta vastaan IFK Klackenissa = yhteensä 75€!
> Lue lisää ja hanki oma kausikorttisi