Skip to main content

Mika Väyrysen henkilökuvajuttu on julkaistu aiemmin tällä kaudella HIFK:n Matchkamraten-otteluohjelmassa. Teksti: Santeri Silvennoinen

Mika Väyrynen syntyi Ruotsin Eskilstunassa lähes 36 vuotta sitten. Ruotsista matka jatkui nopeasti Kainuun kautta pääkaupunkiseudulle ja Kirkkonummelle. Jalkapallon Väyrynen aloitti joukkueessa 5-vuotiaana, mutta pallon kesytys alkoi heti, kun hän oppi seisomaan.

Veikkausliiga-debyyttinsä Väyrynen teki 17-vuotiaana FC Lahden paidassa kaudella 1999. Kahta vuotta myöhemmin matka jatkui FC Jokereista Alankomaihin ja Heerenveeniin.

– Vuodet Alankomaissa olivat hienoja. Pääsin pelaamaan Eurooppa-liigaa ja Mestarien liigaa. Matkalle sattui muutama loukkaantuminen, mutta Hollannin vuodet olivat hienoa ja opettavaista aikaa, Väyrynen kertoo.

Alankomaissa Väyrynen pelasi 10 vuotta Heerenveenin ja PSV:n väreissä voittaen maan liigan kolme kertaa. Menestyksestä huolimatta käteen jäi muutakin kuin pokaaleja.

– Sain jalkapallolta kaiken sen, mitä olin toivonut ja unelmoinut. Sain myös paljon oppia elämästä, varsinkin kun aluksi asuin yksin Hollannissa. Myöhemmin vaimoni muutti kanssani Eindhoveniin. Jalkapallo ja vuodet Hollannissa kasvattivat ja toivat uusia kokemuksia sekä uusia ystäviä, Väyrynen muistelee.

Yli kymmenen ulkomailla vietetyn ammattilaisvuoden jälkeen Väyrynen palasi vaimonsa kanssa takaisin Suomeen, koska pariskunnan ensimmäinen lapsi oli syntymässä.

– Suomessa oli läheiset, ystävät ja turvaverkko. Lisäksi Englannissa Leeds Unitedissa pelatessani minulla oli vammoja ja tuli mahdollisuus pelata Suomessa, mikä oli täydellinen paketti, Väyrynen kertoo.

Helmikuussa 2015 Yhdysvaltojen korkeimmalla sarjatasolla MLS:ssä pelaava Los Angeles Galaxy ilmoitti tehneensä sopimuksen Väyrysen kanssa.

– Kävin joukkueen mukana viikon mittaisella harjoitusleirillä Irlannissa, jonka jälkeen sain sopimuksen. Takana oli hyvä kausi Suomessa ja aikaisemminkin Yhdysvaltojen suunnalta oli kiinnostusta minua kohtaan, Väyrynen sanoo.

Jalkapallo on ollut kovassa nosteessa viimeiset vuodet Yhdysvalloissa. Esimerkiksi Los Angelesin yleisökeskiarvo oli 25 000 Väyrysen pelatessa seurassa. Väyrysen joukkuekavereita olivat muun muassa Steven Gerrard, Robbie Keane ja Giovanni Dos Santos.

– Laji on kovassa nosteessa Yhdysvalloissa tällä hetkellä. Yhdysvaltoihin siirtyy Euroopasta hyviä pelaajia ja valmentajia, medianäkyvyys on lisääntynyt ja sarja kehittyy. Sarja on jo nyt kova ja siellä on loistavia pelaajia, Väyrynen kertoo.

Lopulta Väyrynen asui perheineen vuoden 2015 Yhdysvaltojen Kaliforniassa. Ajanjakso oli koko perheelle hyvä ja avartava kokemus.

– Oli hienoa, että lapsetkin pääsivät näkemään maailmaa ja oppimaan kieliä. Reissu toi varmasti koko perheelle lisää elämänkokemusta. Lisäksi oli hienoa päästä katsomaan muun muassa koripalloa ja baseballia, jenkkifutis jää valitettavasti toiseen kertaan, Väyrynen kertoo.

Jalkapalloammattilaisen arki ei ole aina helppoa. Matkustelu sekä ulkomailla asuminen voivat tuottaa vaikeuksia perheellisille pelaajille. Väyrysen kohdalla tätä ongelmaa ei ole ollut.

– Vaimoni on ollut mahtavasti tukenani koko ajan ja siitä todella suuri kiitos hänelle. Peliuran jälkeen on minun vuoroni olla vielä enemmän vaimoni ja perheeni tukena. Lapset ovat tosi innoissaan siitä, että isä pelaa jalkapalloa ja fanittavat minua, Väyrynen kiittelee.

Pitkän pelaajauransa aikana Väyrynen on edustanut myös Suomen ikäkausimaajoukkueita ja A-maajoukkuetta. Keskikenttäpelaajalle kertyi A-maajoukkueessa yhteensä 62 ottelua.

– Maajoukkueessa pelaaminen oli hienoa aikaa. Meillä oli joukkueessa paljon Suomen kaikkien aikojen parhaimpia jalkapalloilijoita. Joukkue täynnä loistavia pelaajia ja mahtavia persoonia. Pari kertaa olimme todella lähellä jatkokarsintapaikkaa ja harmittaa ettei päästy kisoihin, Väyrynen muistelee.

Väyrysen aikana Suomen A-maajoukkue oli kovassa nosteessa, vaikka arvokisapaikka jäi haaveeksi. Silti A-maajoukkueessa pelaaminen on suuri kunnia-asia.

– Maajoukkueessa pelaaminen oli suuri kunnia ja olen ylpeä siitä, että pelasin yli 60 ottelua. Loukkaantumiset sotkivat jonkin verran, mutta olen ylpeä, että olen ollut maajoukkueen runkopelaaja. Lisäksi otimme myös kovia päänahkoja ja isoja voittoja maajoukkueurani aikana, Väyrynen kertoo.

Pitkä ammattilaisura ulkomailla ja maajoukkueen edustaminen ei tule ilmaiseksi vaan vaatii kovaa työtä. Tätä asiaa ei moni nykyjalkapalloilija välttämättä sisäistä, mutta Väyrynen tajusi jo nuorena, mitä ammattilaisuus vaatii.

– Jalkapallo vaatii paljon työtä ja sitoutumista. Paljon pitää tehdä jalkapallon ehdoilla, myös vapaa-aikana. Tarvitaan myös vähän tuuria, että onnistuu oikeassa paikassa scouttien silmien alla, mutta tärkeintä on, että on intohimoa ja kova vaatimustaso omaan päivittäiseen tekemiseen, Väyrynen vinkkaa tulevaisuuden pelaajille.

Väyrysen kohdalla pitkä ura ja onnistuminen oikeissa paikoissa on mahdollistanut monien hienojen muistojen syntymisen pitkän uran aikana.

– Suuria ja hienoja muistoja löytyy paljon uran varrelta. Nuorisomaaottelut, A-maaottelut, Mestarien liiga ja Eurooppa-liiga. Mestarien Liigan tunnushymnin kuuleminen ensimmäistä kertaa kentälle astellessa oli hieno hetki. Myös voittomaali Girondins Bordeauxin verkkoon Mestarien liigassa on hieno muisto ja Saksaa vastaan pelattu 3-3 tasapeli Olympiastadionilla ovat pelejä, joita en unohda, Väyrynen muistelee.

Palatessaan Yhdysvalloista Väyrynen oli pelaamatta kevään 2016. Viime syksynä HIFK ilmoitti tehneensä loppukauden mittaisen sopimuksen Väyrysen kanssa. Pian kauden jälkeen HIFK ja Väyrynen sopivat vuoden mittaisen jatkosopimuksen.

– Jo keväällä teki mieli pelata ja treenasin paljon. Olin tosi iloinen, kun sopimus syntyi, koska rakastan pelaamista. Pelit ovat viikon kohokohta, juhlapäivä, joten oli mahtavaa päästä taas pelaamaan. Paikat ovat myös pysyneet hyvin kunnossa ja Antti Muurinen on valmentajana, niin olen todella tyytyväinen, Väyrynen iloitsee.

Viime kausi oli HIFK:lle vaikea, mutta kurssi kääntyi, kun Muurinen ja Väyrynen liittyivät joukkueeseen. Lopulta tärkein, eli sarjapaikka säilytettiin.

– Syksyllä saimme kurssin käännettyä, vaikka aikamoista vääntämistä se oli Interin kanssa. Onneksi saimme sarjapaikan pidettyä ja syksystä jäi hyvä fiilis, oli kiva pelata ja nauttia peleistä, Väyrynen sanoo.

Tällä kaudella 35-vuotias Väyrynen kantaa kapteenin nauhaa HIFK:ssa.

– Kapteeniksi nimeäminen oli yllätys, mutta suuri kunnia. Joukkueessa ja kapteenistossa on minua pidempään HIFK:ssa pelanneita, mutta hierarkia ei ole kärsinyt. Edelleen joukkueessa on samat vanhat johtajapelaajat, vaikka olenkin kapteeni, Väyrynen tiivistää.

Stadin Kingit saavat jälleen kerran kiitosta myös IFK-kapteenilta.

– Mieletön tuki joka pelissä, niin kotona kuin vieraissa. Kingit ovat todella iso voimavara ja voittopelin jälkeinen juhlinta yhdessä fanien kanssa on jotain, mitä tulen aina muistamaan, Väyrynen hehkuttaa.

Mika Väyrysen tulevaisuus on vielä auki. Valmennushommat kiinnostavat miestä ja hän on käynyt UEFA:n B-valmennuskurssin. Joka tapauksessa ura jalkapallon parissa ja oman tietotaidon eteenpäin jakaminen kiinnostaa Väyrystä. Jalkapalloammattilaisen elämä ei kuitenkaan aina ole pelkkää jalkapalloa.

– Vapaa-ajalla viihdyn tosi hyvin kotona vaimon ja lasten kanssa. Myös kavereita näen silloin kun kerkeän. Joskus harvoin, jos on tarpeeksi aikaa, käyn golffaamassa, Väyrynen nauraa.

Väyrynen on kiistatta yksi kaikkien aikojen parhaista suomalaisista jalkapalloilijoista. Hieno mies kentällä ja sen ulkopuolella.

Teksti: Santeri Silvennoinen

Seuraava ottelu: HIFK – SJK keskiviikkona 14.6. kello 18.30 Telia 5G-Areenalla
> Liput matsiin