Skip to main content

Jalkapallokausi etenee täydellä höyryllä kaikilla sarjatasoilla. HIFK A pelaa ikäluokkansa SM-sarjaa ja sama nuorten miesten pelaajaryhmä muodostaa joukkueen rungon myös Kolmosta pelaavassa seuran kakkosjoukkueessa eli HIFK/2:ssa. Pelit ovat sujuneet hyvin: lauantaina HIFK/2 nousi jo lohkonsa toiselle sijalle. Eikä ihme, sillä nuorekasta joukkuetta täydentää edustusjoukkueen pitkäaikaisista IFK-sotureista koostuva kivikova kvartetti.

Mikko Halme (35) ja Riku Pyhälä (35) debytoivat IFK:n edustusjoukkueessa jo kaudella 2001. Hiukan nuoremmat Miikka Suikki (32) ja Sami Okkonen (syyskuussa 30) tulivat puolestaan mukaan vuonna 2008. Tämän kvartetin yhteinen taival edustusjoukkueessa päättyi nousujuhliin syksyllä 2013, jolloin tähtirinnat kipusivat Ykköseen. Sami Okkonen oli vielä seuraavalla kaudella mukana nostamassa IFK:ta Veikkausliigaan ja hän myös teki ottelun viimeisen maalin Töölön Pallokentällä unohtumattomana päivänä 4.10.2014, mutta tie tähtirintojen edustusjoukkueessa nousi sittemmin pystyyn toistuvien pahojen loukkaantumisten takia.

Vanhat sotaratsut ovat nyt palanneet yhteen. Lauantaina HIFK/2 kohtasi SexyPöxyt vierasottelussa Laaksolahden kentällä, ja veteraanien panos viheriöllä oli vahva. Mikko Halme kantoi kapteeninnauhaa ja piti keskikenttää järjestyksessä täydet 90 minuuttia. Riku Pyhälä sai puolestaan topparin tontilla vierelleen kaksi 17-vuotiasta pelikaveria, kun vuorossa oli ensin Filip Sågbom (ensimmäinen puoliaika) ja sitten Rasmus Smidtslund (toinen puoliaika).

Hyökkäyspäässä Sami Okkonen ja oikeaa laitaa pelannut Miikka Suikki löysivät toisensa yhtä sujuvasti kuin takavuosina. HIFK/2 rakensi avausjaksolla hienoja hyökkäyksiä ja viimeisteli kolme komeaa maalia. Okkonen vastasi kahdesta ensimmäisestä täysosumasta, ja toisen maalin syöttänyt Suikki teki itse numeroiksi 0-3 Okkosen syötöstä. SexyPöxyt kavensi lukemiksi 1-3 ensimmäisestä kunnon tilanteestaan avausjakson lopulla, ja tämän enempää maaleja ei ottelussa lopulta enää nähtykään.


IFK:n ”gamlat” Laaksolahdessa: vasemmalta Riku Pyhälä, Sami Okkonen, Miikka Suikki ja Mikko Halme.

Toisella puoliajalla IFK-veskari Tomi Mikkelsson joutui kuitenkin ajoittain pitämään joukkuettaan pystyssä, torjuen mm. yhden läpiajon sekä muutaman todella vaarallisen laukauksen. Kolme pistettä matkasi kaikesta huolimatta Stadiin ja samalla myös sarjan kakkospaikka siirtyi HIFK/2:n haltuun. Kärjessä viilettää porvoolainen FC Futura, joka on neljä pistettä tähtirintoja edellä. Joukkueet kohtasivat toukokuussa Talissa ja kyseinen ottelu päättyi HIFK/2:n voittoon numeroin 3-1 (1-0). Punapaidat hävisivät kaksi ensimmäistä otteluaan, mutta sen jälkeen joukkue on ottanut seitsemästä sarjaottelustaan kuusi voittoa.

Tuttu valmennus helpottaa aina kokeneiden pelaajien sopeutumista nuoreen joukkueeseen. Teemu Kankkunen toimii sekä HIFK/2:n että HIFK A:n päävalmentajana. Kankkunen pelasi itse IFK:n edustusjoukkueessa kaudella 2009 ja kuului sen jälkeen edustusjoukkueen valmennusryhmään aina kauden 2015 loppuun saakka. Tuon ajan pelaajista on HIFK/2:ssa nähty tällä kaudella vielä viideskin konkari, sillä maalivahti Jens Forsman on torjunut palloja kahdessa joukkueen ottelussa.

Haastattelussa Sami Okkonen

Laaksolahden lauantain näkyvimpiä hahmoja oli kaksi maalia viimeistellyt ja yhden syöttänyt Sami Okkonen. Tutussa kymppipaidassa viilettänyt Okkonen siirtyi vaihtopenkille reilun tunnin jälkeen, ennalta sovitun mukaisesti mutta myös varusterikon pakottamana. Mies itse kesti peliä mainiosti, mutta hänen kenkänsä eivät!

Sami, miltä tuntuu pelata taas IFK:n tähtipaidassa?

– Ihan parhaalta! Tosi mukava pelata näiden nuorten poikien sekä muutaman vanhan kaverin kanssa, hauskaa on ollut.

Mitä pidit päivän ottelusta?

– Ensimmäinen puolituntinen oli meiltä mielestäni todella hyvää peliä. Sen jälkeen oli vähän vaikeampaa, mutta onneksi saatiin täydet pisteet mukaamme. Oma esitys oli ihan jees, vaikka pari maalia lisää olisi voinut tehdä. Mutta ihan tyytyväinen olen ja voitto on aina voitto.


Näin kävi tänään. Mr. Okkonen sai nämä kengät viime talvena Esa Terävältä kiitoksena muuttoavusta. Terkkuja Eskille!

Sinulla on ollut paljon loukkaantumisia viime vuosina. Mikä on tilanne tällä hetkellä?

– Viime vuoden heinäkuun jälkeen en pelannut ollenkaan, ennen kun nyt täällä ensimmäisen kerran noin kuukausi sitten. Yritin harjoitella talvella mutta en oikein pysynyt ehjänä. Opiskelen Jyväskylässä ja tulin sieltä kesäksi Helsinkiin varastohommiin, ja nyt viimeiset puolitoista kuukautta onkin mennyt paremmin. Koputetaan puuta ja toivotaan että sama tahti jatkuu!

Millaiset opiskelukuviot sinulla on Jyväskylässä?

– Opiskelen liikuntabiologiaa Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa, ja ensimmäinen lukuvuosi on nyt takana. Kun futishommat IFK:ssa päättyivät loukkaantumiseen, ajattelin että elämään täytyy keksiä muutakin sisältöä kuin jalkapallo ja sijaisopettajan tehtävät. Ja kyllä se kannatti, kivaa on ollut!

Tulit sitten kuitenkin Keski-Suomesta IFK:n apuun ”Kesä-Samiksi”.

– Kankkunen soitti ja kysyi että etkö tulisi meille kesäksi, ja pistetäänkö jo paita painatukseen… Joten ajattelin että miksipä ei, kuitenkin mukana on vanhoja frendejä ja on tosi hauskaa pelata taas heidän kanssaan. Viime vuodet kaikkine vammoineen ovat olleet vähän hampaiden kiristelyä, nyt sen sijaan olen taas nauttinut futiksen pelaamisesta. Opinnot jatkuvat taas syyskuussa mutta tarkoitus on ilman muuta pelata kausi loppuun IFK:n paidassa.

HIFK/2 on nyt sarjassa toisena ja keskinäisessä ottelussa on myös kärkijoukkue FC Futura kaadettu. Onko joukkue asettanut mitään tiettyjä tavoitteita tämän kauden osalta?

– Joukkueen keskuudessa emme ole puhuneet tavoitteista sen tarkemmin. Meillä on tosi hyviä nuoria pelaajia tässä joukkueessa, mutta pienenä haasteena on tasaisuuden saaminen otteisiin. Itse tulin mukaan vasta toukokuussa ja kauden alussa oli hävitty pari matsia, toisaalta nyt on otettu kuusi voittoa viimeisestä seitsemästä ottelusta. Sarjassa on kuitenkin mukana niitä fyysisempiä joukkueita, joilla on kokeneita pelaajia jotka ovat hyvässä kunnossa. Sellaiset vastustajat saattavat aiheuttaa meille välillä ongelmia. Mutta jos vain saadaan suorittaminen tarpeeksi tasaiseksi, on kaikki mahdollista.

– Ja totta kai jokaista peliä lähdetään voittamaan! FC Futuralla on toki nimivahva materiaali, jonka turvin varmasti pystyvät raapimaan ns. varmat voitot hyvällä prosentilla kotiin. Meillä puolestaan miehistötilanne elää aina sen mukaan miten A-junioreilla on pelejä, ja miten vanhat kundit pysyvät ehjinä. Yksittäisessä ottelussa voi kuitenkin tapahtua mitä tahansa. Se nähtiin jo toukokuussa jolloin voitimme FC Futuran, ja mielestäni täysin ansaitusti. Nähtäväksi siis jää, miten käy!

HIFK/2 pelaa vielä kaksi sarjaottelua ennen kuukauden mittaista kesätaukoa:

Tiistaina 20.06. klo 20:35 SibboV – HIFK/2, Nikkilän keskusnurmi
Keskiviikkona 28.06. klo 18:00 HIFK/2 – TiPS, Talin urheilupuisto

Kolmosen sarjataulukot ja ottelut (HIFK/2 pelaa lohkossa 2):
https://www.palloliitto.fi/helsinki/pelitoiminta/tulospalvelu/jalkapallo-2017/miehet?&hkijp17&M3