Skip to main content

Helsingin IFK kohtaa lauantaina liigakauden kuudennessa kotiottelussaan turkulaisen FC Interin. HIFK:n ja FC Interin välinen kamppailu käynnistyy Telia 5G-Areenalla kello 15.00 ja ennakkoliput otteluun myy Ticketmaster. Itäkatsomo on avoinna. HSL:n asiakkaille ennakkoliput Itäkatsomoon maksavat vain 7 euroa.

HIFK on pelannut kaksi edellistä ottelua ilman tappioita. Viime perjantaina HIFK pelasi 1-1 tasapelin hallitsevaa Suomen mestaria IFK Mariehamnia vastaan ja tämän viikon tiistaina tähtirinnat taistelivat maalittoman 0-0 tasapelin HJK:ta vastaan pelatussa liigakauden ensimmäisessä Stadin derbyssä.

HIFK on ollut tällä kaudella vahva kotikentällään, kun viiden pelatun kotiottelun saldo on voitto, kolme tasapeliä ja vain yksi viime hetken tappio FC Lahdelle. Sarjataulukossa kymmenentenä oleva HIFK tarvitsee kuitenkin kipeästi kolmen pisteen voittoja, sillä punapaidat ovat voittaneet tällä kaudella vain kertaalleen Rovaniemen Palloseuran. HIFK on pelannut Veikkausliigassa tähän mennessä eniten tasapelejä, yhteensä viisi kappaletta. FC Lahdelle kärsityn tappion lisäksi HIFK on hävinnyt vain Kuopion Palloseuralle.

Tiistain derbyssä pelanneet IFK-pelaajat viettivät keskiviikkona ansaittua palautuspäivää Helsingin uimastadionilla, kun pelaamattomat pelaajat keskittyivät enemmän harjoitteluun.

– Olihan tuo tiistain paikallisottelu aivan mahtava kokemus – jälleen kerran. Tuollaisia otteluita pitäisi olla enemmän. Tunnelma ja fiilis joukkueessa on hyvä, mutta emme kuitenkaan ole yliriemuitsevia. Haluamme voittaa otteluita, joten tasapeli ei siinä mielessä tyydyttänyt, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoo.

HIFK:n pelaajista Fredrik Lassas ja Pauli Kuusijärvi ovat varmuudella sivussa lauantain ottelusta. Puolustuspelaamisen erikoismies Jani Bäckman lähestyy kovaa vauhtia pelikuntoa.

”Ärsytetty, vihainen ja nälkäinen joukkue” – FC Inter hakee paluuta voittojen tielle 

Lauantaina vieraaksi saapuva FC Inter lähti kauteen suurin odotuksin viime kauden putoamiskarsintapettymyksen jälkeen ja turkulaisjoukkueen kohdalla puhuttiin ennen tämän kauden alkua jopa mitalitaistelusta. FC Inter on sarjataulukossa kahdeksantena kahdeksan pelatun ottelun jälkeen. Saldona on kolme voittoa, kaksi tasapeliä ja kolme tappiota, joista edellinen tuli viime perjantaina kotikentällä PS Kemiä vastaan peräti 3-1 lukemin.

– Inter on mielestäni HJK:n suurimpia haastajia mestaruustaistelussa. Sillä tavalla vastaan asettuu varmasti ärsytetty, vihainen ja nälkäinen joukkue, kun he hävisivät perjantaina ehkä hieman yllättäen PS Kemille. Joukkueessa on hurja määrä kansainvälistä kokemusta, Muurinen tiedostaa.

FC Inter on tehnyt kahdeksassa pelatussa ottelussa kolmanneksi eniten maaleja (14) koko sarjassa, mutta oma pää ei ole pitänyt toivotulla tavalla. Hyökkäys on turkulaisten vahvin osa-alue.

– Ehkä FC Interin puolustus ei ole vielä esittänyt parasta osaamistaan. Heillä on kuitenkin vahva ja erityisen hyökkäysorientoitunut joukkue. Hyökkäyspään pelaajat Njazi Kuqi, Timo Furuholm, Mac Kandji, Benjamin Källman ja Guy Gnabouyou kertovat kaiken oleellisen heidän hyökkäyspelaamisen vaarallisuudesta, Muurinen sanoo.

14 tehdystä maalista juuri hyökkääjäkaksikko Njazi Kuqi ja saksalaisesta Hallescher FC:stä Turkuun kolmivuotisella sopimuksella palannut Timo Furuholm ovat tehneet peräti kahdeksan maalia FC Interille. Kuqi on joukkueensa paras maalintekijä viidellä maalilla. Kolme maalia tähän mennessä iskenyt Furuholm pelasi edelliset viisi vuotta Saksan 2.- ja 3. Bundesliigassa. Tilastojen valossa on sanomattakin selvää, kenen kanssa IFK-puolustuksen tulee olla lauantaina erityisen hereillä.

– Kuqi ja Furuholm on sellainen kärkipari, joka ei kalpene oikeastaan yhdellekään joukkueelle tässä sarjassa. Erityisesti Furuholmista näkee, että minkälainen ammattimaisuus häneen on tarttunut Saksasta. Hän on entistä kokonaisvaltaisempi jalkapalloilija, Muurinen kehuu.

– Monella joukkueella on yksi hyvä kärki, mutta Interillä on kaksi todella laadukasta. Se tekee heistä erittäin vaikean joukkueen.

FC Interin kokoonpanosta olivat edellisessä ottelussa sivussa vammojen takia Kevin Mombilo, Julien Faubert ja Ilves-ottelussa itsensä loukannut Henri Lehtonen. Urallaan muun muassa Real Madridissa pelannut 33-vuotias ranskalaiskeskikenttäpelaaja Faubert ei ole pelannut kahdessa edellisessä ottelussa.

HIFK – FC Inter lauantaina 27.5. kello 15.00 Telia 5G-Areenalla
> Osta liput matsiin
> HSL-asiakkaille ennakkoliput Itäkatsomoon vain 7 euroa!

Lippujen hinnat

  • Eläkeläiset, opiskelijat ja varusmiehet IFK Klackeniin: 11€ ennakkoon, 15€ ovelta
  • IFK Klacken: 15€ ennakkoon, 18€ ovelta
  • Pääkatsomo: 21€ ennakkoon, 25€ ovelta
  • Itäkatsomo: 19€ ennakkoon, 22€ ovelta
  • Lapsi 7-16v: 8€ ennakkoon, 10€ ovelta
  • Alle 7-vuotiaat ilmaiseksi
  • Pyörätuolipaikka halvimman pääsylipun mukaan + avustaja ilmaiseksi
  • Snadit Kingit-kausikortilla aikuisen lipun hinta 10€