Skip to main content

HIFK ja Kuopion Palloseura kohtasivat perjantaina 12.5. ensimmäistä kertaa tällä kaudella Veikkausliigassa. HIFK:n kauden toinen voitto oli enemmän kuin lähellä, mutta Savon Sanomat Areenalla pelattu kamppailu päättyi jännittävien vaiheiden jälkeen KuPS:n 2-1 kotivoittoon.

KuPS – HIFK 2 – 1 (0 – 0)
61′ 0-1 Xhevdet Gela (Matias Hänninen)
81′ 1-1 Gbolahan Salami
88′ 2-1 Urho Nissilä
> Ottelun tilastot Veikkausliigan verkkosivuilla

HIFK sai jobinpostia ennen ottelun alkua, kun avauskokoonpanoon merkitty keskuspuolustaja Pauli Kuusijärvi ei pystynyt lämmittelyn jälkeen pelaamaan. Otto-Pekka Jurvainen nousi avauskokoonpanoon ja Tommi Vesala siirtyi toppariksi Kuusijärven tilalle. Ottelun ensimmäinen maalipaikka aukeni 15. peliminuutin kohdalla KuPS:n Urho Nissilälle, joka pelattiin hyvällä pystysyötöllä läpi. HIFK-maalivahti Tomi Maanojan upea refleksitorjunta oikeasta alakulmasta pelasti HIFK:n takaiskulta. HIFK:n paras paikka aukeni Matias Hänniselle, joka pääsi laukomaan 16-rajalta Otto-Pekka Jurvaisen keskityksestä. Hännisen laukaus meni kuitenkin ohi vasemmasta alakulmasta. Ensimmäisen puoliajan paras maalipaikka aukeni KuPS:lle 36. peliminuutilla, kun Tomi Maanoja rikkoi Urho Nissilää HIFK:n rangaistusalueella rangaistuspotkun ja keltaisen kortin arvoisesti. Maanoja kuitenkin kuittasi erheensä tyylikkäästi, kun hän torjui Gbolahan Salamin laukoman rankkarin. KuPS hallitsi kenttätapahtumia, mutta tauolle siirryttiin 0-0 lukemissa.

Heti toisen puoliajan alussa KuPS:lla oli loistava paikka johtomaaliin vastahyökkäyksen päätteeksi, kun Saku Savolainen pääsi ohjaamaan oikeasta laidasta etutolpalle annetun matalan keskityksen kohti maalia. HIFK-maalivahti Tomi Maanoja oli jälleen edessä ja Maanoja torjui Savolaisen laukauksen kulmapotkuksi. HIFK siirtyi hieman yllättäen, mutta vahvan jakson päätteeksi 1-0 vierasjohtoon ottelun 65. peliminuutilla. Matias Hännisen keskitys oikealta laidalta löysi KuPS:n boksista Xhevdet Gelan, joka puski kauden toisen liigamaalinsa. Välittömästi tämän jälkeen Gelalla oli tilaisuus viedä IFK 2-0 johtoon, mutta Otso Virtanen venyi laukauksen eteen. Maalin jälkeen KuPS loi jatkuvaa painetta HIFK:n maalille. Taistelu ja uhrautuminen ei lopulta riittänyt, kun Sebastian Sorsa keskitti ja Gbolahan Salami pääsi puskemaan vitosen viivalta aivan vapaasti KuPS:n tasoihin 81. peliminuutilla. KuPS jatkoi painostustaan ja HIFK vetäytyi entistä lähemmäksi omaa maaliaan. Kotijoukkue sai palkintonsa siirtymällä 88. peliminuutilla 2-1 johtoon. Gbolahan Salami petasi HIFK:n rangaistusalueella paikan ottelun parhaaksi pelaajaksi valitulle Urho Nissilälle, jonka kova laukaus upposi etualakulmasta sisään ohi Tomi Maanojan.

Käsissä ollut toinen peräkkäinen voitto suli siis aivan ottelun lopussa ja HIFK kärsi kauden toisen tappionsa 2-1 lukemin. Ottelun loppuhetkillä Xhevdet Gelan tilalle vaihdettu 18-vuotias Nikolas Saira debytoi Veikkausliigassa. HIFK on sarjataulukossa kymmenentenä kuudella sarjapisteellä ja tähtirinnat kohtaavat seuraavaksi IFK Mariehamnin Telia 5G-Areenalla perjantaina 19.5. kello 18.30 pelattavassa kotiottelussa.

HIFK Avauskokoonpano
#1 Tomi Maanoja (MV)
#2 Nosh A Lody
#4 Tommi Vesala
#6 Xhevdet Gela
#8 Jukka Halme
#11 Otto-Pekka Jurvainen
#13 Esa Terävä
#18 Matias Hänninen
#23 Mika Väyrynen (C)
#27 Nnaemeka Anyamele
#99 Mikael Forssell

Vaihtopelaajat
#3 Pauli Kuusijärvi
#10 Juho Mäkelä (75′ —-> Mikael Forssell)
#19 Aleksi Ristola (82′ —-> Esa Terävä)
#31 Nikolas Saira (87′ —-> Xhevdet Gela)
#71 Carljohan Eriksson (MV)

Seuraava ottelu: HIFK – IFK Mariehamn perjantaina 19.5. kello 18.30 Telia 5G-Areenalla
> Osta liput ja ole messissä!