Skip to main content

HIFK kohtaa perjantaina 28.4. SJK:n Seinäjoella pelattavassa liigaottelussa. Perjantai-illan ainoa ottelu käynnistyy poikkeuksellisesti kello 20.00 alkaen. ISTV ja Ruutu+ näyttävät ottelun suorana lähetyksenä.

HIFK kärsi maanantaina kauden avaustappionsa, kun FC Lahti vei pisteet Stadista lukemin 2-1. Ensimmäinen puoliaika oli maaliton ja kaikki maalit nähtiin toisella puoliajalla. Ottelun voittomaali syntyi viimeisellä minuutilla vapaapotkusta. HIFK-toppari Nosh A Lody sai vapaapotkua edeltäneestä tilanteesta illan toisen keltaisen korttinsa ja hän huilaa SJK-ottelun pelikiellon takia. Xhevdet Gela vastasi IFK:n tasoitusmaalista ja tuo maali oli toista kauttaan tähtirinnoissa pelaavalle Gelalle uran ensimmäinen IFK-maali.

Kolmen pelatun ottelun jälkeen HIFK on sarjataulukossa toiseksi viimeisenä kahdella sarjapisteellä. Erot sarjataulukossa ovat vielä alkukaudesta erittäin pieniä ja esimerkiksi toisena oleva IFK Mariehamn on vain kolme pistettä edellä HIFK:ta. SJK:n voittamalla HIFK nousisi sijoille 3-4.

– Emme voi olla pistesaldoon tyytyväisiä. Kaikki pelatut ottelut ovat olleet tasaisia, mutta meillä on kuitenkin ollut mahdollisuus voittaa niistä jokainen. FC Lahti-ottelun ratkaisu tuli harmittavalla tavalla. Nyt täytyy suunnata katseet eteenpäin. Varmuutta ja laatua täytyy vielä saada enemmän, HIFK:n päävalmentaja Antti Muurinen kertoo.

Xhevdet Gela.

SJK ennakkosuosikkina – HIFK lähtee ennakkoluulottomasti tavoittelemaan kauden avausvoittoa

SJK on neljän pelatun ottelun jälkeen sarjataulukossa kuudentena neljällä pisteellä. Joukkueen saldona on voitto, tasapeli sekä kaksi tappiota, joista viimeisin tuli hieman yllättäen PS Kemille. HIFK pelasi PS Kemin kanssa avauskierroksella 0-0 tasapelin. PS Kemi voitti SJK:n peräti 3-1, vaikka SJK hallitsi ja vei peliä selvästi. Kemi kuitenkin teki tarvittavat maalit ja SJK kärsi yllätystappion.

Isoimmat muutokset SJK:ssa on nähty valmennuspuolella. Seuran monivuotinen menestysvalmentaja Simo Valakari ja seurajohto ajautuivat erimielisyyksiin, jonka myötä Sixten Boström nousi SJK.n päävalmentajaksi. SJK:lle tällä kaudella kolme liigamaalia tehnyt Billy Ions sekä viime kaudella Ykkösen maalikuninkuuden voittanut Aristote Mboma ovat liukas parivaljakko. Vaihtokärkenä SJK:n alkukauden otteluissa on nähty 20-vuotias kamerunilainen Anatole Abang, joka osaa tehdä oikea-aikaisia juoksuja vastustajan puolustukseen selustaan. Abang on päävalmentaja Boströmille tuttu mies MLS:stä, jossa pelaavasta New York Red Bullsista hän on lainalla SJK:ssa.

SJK:n keskikentällä Tomas Hradecky pyörittää Matti Klingan kanssa peliä, mutta joukkueen ylivoimaisesti näkyvin pelaaja on hyökkäävän keskikenttäpelaajan roolissa ”10-paikalla” pelaava urugualainen Facundo, joka huilasi edellisessä ottelussa. Myös Johannes Laaksosen rooli pelinrakennusvaiheessa on merkittävä. SJK:n puolustuslinja on Viron maajoukkuemaalivahti Mihkel Aksalun johdolla liigan eliittiä, mutta kuten edellinen ottelu Kemiä vastaan todisti, on seinäjokilaisten puolustus todella haavoittuvainen.

– SJK on laadukas joukkue, joka lähtee jokaiseen otteluun ennakkosuosikkina, jos HJK:ta ei lasketa mukaan. Heidän kausi on lähtenyt hieman töksähdellen liikkeelle. Meillä on selkeä yllätysmahdollisuus, Muurinen kertoo.

– Jos pelimme jatkaa samanlaista kehittymistä, mitä on ollut havaittavissa, niin uskon hyvään lopputulokseen, Muurinen sanoo.

SJK:n kokenein liigapelaaja Jarkko Hurme on varmuudella sivussa perjantaina. Keskikenttäpelaaja Mehmet Hetemaj’n ja toppari Dani Hatakan pelaaminen on puolestaan epävarmaa. HIFK:n pelaajista on sivussa varmuudella vain pelikieltoaan suorittava Nosh A Lody.

HIFK:n kannattajia on matkustamassa Seinäjoelle runsaasti ja vähintään yksi täysi bussillinen. Tunnelmaa perjantai-illan ainoasta liigakamppailusta ei tule siis puuttumaan.

SJK – HIFK perjantaina 28.4. kello 20.00 OmaSP Stadionilla
> ISTV ja Ruutu+ näyttävät ottelun suorana lähetyksenä kello 19.45 alkaen
> Pelaa Veikkaus-pelisi osoitteen hifkfotboll.fi/veikkaus kautta ja tuet IFK:n junioritoimintaa

Seuraava kotiottelu: HIFK – RoPS lauantaina 6.5. kello 18.00 Telia 5G-Areenalla
> Liput HIFK:n kotiotteluihin (kotiderbyn liput myynnissä)